Kenestä Vuoden aikuinen ja Vuoden vapaaehtoinen? Ehdota palkittavia

Tampereen kaupunki palkitsee vuosittain tamperelaisia, jotka ovat toimineet ansiokkaasti muiden hyväksi. Tänä vuonna Vuoden aikuisen ja Vuoden vapaaehtoisen palkinnot myönnetään tamperelaisille, jotka ovat eri tavoin tukeneet ihmisten turvallisuuden tunnetta epävakaassa maailmantilanteessa. Palkinnon arvoisia tamperelaisia voi ehdottaa 16.10.2022 asti.

Tampereen kaupunki myöntää tänä vuonna Vuoden aikuisen ja Vuoden vapaaehtoisen palkinnot niille, jotka ovat eri tavoin voimistaneet tamperelaisten turvallisuuden tunnetta tai tukeneet mielen hyvinvointia maailmantilanteessa, jota korona, Ukrainan sota, energiakriisi ja vihapuheen lisääntyminen horjuttavat.

Vuoden aikuisen tunnustus voidaan myöntää ryhmälle, yhteisölle tai henkilölle, joka on tehnyt merkittävää työtä tamperelaisten lasten ja nuorten hyväksi. Vuoden vapaaehtoisen palkinto myönnetään ruohonjuuritasolla vapaaehtoistyötä tekevälle henkilölle tai toimijalle. 

Tamperelaiset voivat esittää perusteltuja ehdotuksia siitä, kenelle nämä tunnustukset pitäisi myöntää. Ehdotuksia voi jättää lomakkeella 16.10.2022 asti. Jos haluaa ehdottaa sekä Vuoden aikuista että Vuoden vapaaehtoista, tulee täyttää kummastakin oma lomake.

Palkinnon saajat valitsee sivistys- ja kulttuurilautakunta ehdotusten pohjalta. Palkinnon saajat julkistetaan 22.11.2022.

Ehdota Vuoden aikuista tai Vuoden vapaaehtoista.
 

Lisätietoja

Tiia Heinäsuo
Vuoden aikuisen palkitsemisen valmistelu Lapsiasiamies
Puhelin:
050 411 2434
Jaana Ylänen
Vuoden vapaaehtoisen palkitsemisen valmistelu Hyvinvointikoordinaattori
Puhelin:
040 800 7874
Jaa sosiaalisessa mediassa