Uutinen
16.8.2022 13.44
Kaksi lasta syömässä ruokapöydässä uimarannalla. Pöydällä on horsmankukkakimppu.

Puistoruokailussa jaettiin lapsille lähes 6000 ateriaa

Tampereen kaupungin neljällä uimarannalla oli tänä kesänä tarjolla maksutonta lounasta tamperelaisille lapsille ja nuorille. Peltolammin, Tesomajärven, Kaukajärven Riihiniemen ja Hervannan Suolijärven rannoilla jaettiin kesä–heinäkuun aikana lähes 6000 ateriaa. Toiminta sai kiitoksia lapsilta ja heidän perheiltään.

–  Tieto puistoruokailusta saavutti lapsiperheet varsin hyvin. Ruoanjakelupisteillä oli väkeä heti ensimmäisestä päivästä lähtien, kertoo puistoruokailusta vastannut projektipäällikkö Jarno Koskinen Tampereen kaupungilta.

Lämmintä ruokaa oli tarjolla tunnin ajan neljänä arkipäivänä viikossa 7.6.–29.7.2022 Peltolammilla, Kaukajärvellä ja Hervannassa. Tesomalla puistoruokailu päättyi jo 15.7.2022. 

Kesän aikana jaettiin alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille kaikkiaan 5972 ateriaa. Ruoan valmisti Pirkanmaan Voimia.

– Sää vaikutti ruoan menekkiin. Kauniina ja aurinkoisena päivänä ruokaa meni enemmän ja sateella vähemmän. Ruokahävikkiä ei kuitenkaan tullut juuri ollenkaan. Jos ruokaa jäi jäljelle, sitä saivat hakea myös muut rannalla olijat, Koskinen kertoo.

Helpottaa lapsiperheen arkea

Rannoilla kerättiin palautetta puistoruokailuun osallistuneilta lapsilta ja heidän kanssaan olleilta aikuisilta. Vastauksia saatiin yli 660. Vastaajista 70 % oli alle 12-vuotiaita.
 
– Saimme puistoruokailusta erittäin kiittävää palautetta sekä vanhemmilta että lapsilta itseltään. Aikuiset olivat iloisia lapsille tarjotusta lounaasta ja oheisohjelmasta, joka toi mukavaa rytmiä kesäpäiviin ja helpotti perheen arkea. Saimme heiltä myös hyviä kehittämisehdotuksia tulevaisuuden varalle, projektipäällikkö Jarno Koskinen kertoo.

– Lapset tykkäsivät ruoasta. Yli 90 prosenttia palautetta antaneista lapsista oli tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä ruokaan. Suosikkiruokia olivat makaronilaatikko ja kalakeitto, Koskinen jatkaa.  

Ennen ruokailua rannoilla oli lapsille suunnattua ohjattua toimintaa, kuten leikkejä, pelejä ja musiikkia. Myös nämä toimintatuokiot olivat suosittuja. 

Toteutus yhteisvoimin 

Puistoruokailun rahoitti Tampereen kaupunki. Ruoan jakelu ja toimintatuokiot toteutettiin Tampereen kaupungin ja lukuisten yhteistyökumppaneiden yhteisvoimin. Mukana olivat muun muassa seurakunnat, alueilla toimivat yhdistykset ja yritykset sekä mittava joukko vapaaehtoisia.

– Kesän mittaan puistoruokailussa oli apuna kaikkiaan yli sata työntekijää ja vapaaehtoista. Osa heistä oli paikalla vain yhtenä tai kahtena päivänä ja osa oli pidemmän aikaa. Olemme hyvin kiitollisia kaikille. Puistoruokailua ei olisi voitu toteuttaa näin laajana ilman heitä, Koskinen sanoo.

– Kiitos myös kaikille niille toimijoille, jotka olivat muilla tavoin edistämässä puistoruokailua esimerkiksi lahjoittamalla pelivälineitä tai ksylitolipastilleja, lainaamalla pöytiä ja auttamalla niiden kuljetuksessa.

Tavoitteena hyvinvointierojen kaventaminen  

Tampereen puistoruokailu sai alkunsa tamperelaisilta saadusta ideasta, jota ehdotettiin osallistuvassa budjetoinnissa. Ensimmäisen kerran puistoruokailua kokeiltiin Peltolammin uimarannalla kesällä 2021. Onnistunutta kokeilua laajennettiin tänä vuonna kolmelle muulle alueelle. Tavoitteena on, että puistoruokailu jatkuu ensi kesänä. 

Puistoruokailuun valittiin alueita, joilla asuu keskimääräistä enemmän pienituloisia perheitä. Maksuttomalla aterialla haluttiin tukea erityisesti näiden perheiden lasten hyvinvointia. 

– Puistoruokailuun sai tulla kuka tahansa alle 16-vuotias tamperelainen ilman ennakkoilmoittautumista. Suurin osa puistoruokailuun osallistuneista lapsista kävi syömässä vain kerran tai kahdesti. Moni kuitenkin tuli syömään maksuttoman lounaan lähes joka päivä. Se saattoi olla heille päivän ainoa lämmin ateria, kertoo puistoruokailun toteutuksessa mukana ollut projektisuunnittelija Saara Vihavainen Tampereen kaupungilta.

Puistoruokailu on osa Tampere Junior -kehittämisohjelmaa, jonka tavoitteena on lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointierojen kaventaminen Tampereen eri asuinalueilla. Puistoruokailu ja siihen liittyvät ohjatut toimintahetket ovat osa Tampereen Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä.

Lisätietoja
Projektipäällikkö Jarno Koskinen
Puhelin:
040 806 3987
Teksti: Johanna Kurela
Kuvat: Tommi Penttinen
Jaa sosiaalisessa mediassa