Uutinen
30.7.2022 09.35
Miehen rintakuva, joka on veistetty tummasta puusta.
Riku Riipan veistoksista löytyy viittauksia kuvanveiston historiaan.

Haiharan parat – kuvanveiston hahmot – kesänäyttely 2022

Yksi katoavan kansanperinteen haltijoista on para, eräänlainen tonttu ja omistajansa auttaja. Voimallisina ja pelottavina henkiolentoina niillä oli tiivis yhteys omistajaansa. Paran tarkoitus oli kasvattaa omistajansa varallisuutta ja turvata hyvinvointi. Nykypäivänä hyvin lypsävä karja tai runsaat sadot eivät enää ole Haiharan kartanon olemassaolon edellytys, sen sijaan kartano elää kuvataiteesta ja kulttuurista. Millaisia Haiharan parat ovat nykypäivänä?

Reetta Gröhn-Soininen, Kaisaleena Halinen, Matias Karsikas, Ilai Elias Lehto, Taneli Rautiainen, Riku Riippa, Teemu Salonen, Joakim Sederholm, Marianne Siri ja Jaakko Tornberg työskentelevät kukin kuvanveiston keinoin. Kuraattori Krister Gråhn on koonnut kartanon saleihin kattauksen erilaisista tavoista lähestyä figuuria, hahmoja ja niiden olemusta.

Haiharan kartano näyttely-ympäristönä luo esillä oleviin teoksiin toisenlaisen ajallisen kerrostuman. Lähihistoriamme on lähellä, mutta kuitenkin niin vaikeasti tavoitettavissa.

Reetta Gröhn-Soiniselle (Joensuu) mustahuumori, hirtehisyys, surkuhupaisuus ja itselleen nauraminen ovat nöyryyttä hänen käsittelemiään aiheita kohtaan. Hän veistää tunnetta, joka ei kuvastu vain kasvoista vaan veistoksen koko olemuksesta.

Kaisaleena Halinen (Espoo) lähestyy aiheitaan kuvanveiston perinteitä kunnioittaen, mutta käänteisessä järjestyksessä. Sisältä ulospäin. Mitä veistoksen pinnan alla tapahtuu? Halisen teoksissa sisältö on todellakin olennainen.

Matias Karsikkaan (Helsinki) tavassa yhdistää keramiikkaa, puuta ja lasia on samankaltaista saumattomuutta kuin ihmisen olemisessa osana luontoa. Ne kuuluvat yhteen, vaikka tässä yhteydessä on tiettyjä ristiriitoja.

Ilai Elias Lehdon (Tampere) veistokset ovat pehmeitä ja mukautuvia. Ne perustuvat pitkälle käytettyihin materiaaleihin. Lehto ei kierrätä vain materiaaleja vaan myös ajatuksia. Vakiintuneita käsityksiä ei heitetä roskiin vaan niitä muokataan uudeksi.

Taneli Rautiaisen (Helsinki) työskentely perustuu usein valoon ja ääneen, mutta voi myös sanoa, että yksi hänen tärkeimmistä materiaaleistansa on tila. Hän ei luo tilaa vain avaruuden tai ahtauden tunteella. Kyse on siitä, miten ihminen rakentamiinsa tiloihin sijoittuu.

Riku Riippa (Kälviä) veistää aikaa ja ajattomuutta. Hänen hahmojensa läsnäolo on vahva, mutta niistä on vaikea määrittää, ovatko ne läsnä tässä hetkessä vai menneisyydessä. Riipan hahmot herättävät kunnioitusta, mutta henkivät myös tulevaa.

Teemu Salosen (Auttoinen) työskentely on ristiriitainen sekoitus tarkkaan harkittua ja hetkellistä mielijohdetta. Hänen teoksissaan figuuri loistaa poissaolollaan, mutta teosten viittaukset kulttuuriin ja kulttuureihin kertovat, että figuuri on ollut läsnä.

Joakim Sederholm (Porvoo) veistää ihmistä ja ihmisyyttä. Hänen muotokielensä perustuu klassiseen anatomiaan, mutta tunnustaa, että anatomia sisältää kaikki variaatiot ja ihminen on yhtä yksilöllinen kuin hänen sormenjälkensä.

Marianne Siri (Lahti) muovaa savea käsin. Hänen realisminsa on viimeisteltyä, ehkä jo hieman liian pitkällekin menevää. Pitkäjänteisyys, kärsivällisyys ja itsensä ylittäminen ovat Sirin materiaaleja siinä missä savi ja kipsikin – käsintehdyn ja koneellisesti tuotetun erot.

Jaakko Tornberg (Helsinki) ja rihkama, roipe, ripe ja roju kuuluvat yhteen. Hänen teoksensa ovat loputtomista yksityiskohdista muodostuvia tyyppejä, joiden katsominen kestää aikaa ja joiden katsomiseen aika on syytä käyttää. Mikä on tärkeää ja arvokasta?

Krister Gråhn (Mänttä) on kuvataiteilija, joka viihtyy paremmin taiteen takapiruna – tuottajana, näyttelymestarina, toimitussihteerinä tai kuraattorina. Monien erinomaisten taiteilijoiden ja lukemattomien erinomaisten teosten eteen on mielekästä tehdä töitä.  Gråhnin ajatuksissa nykytaide rinnastuu kansanuskoon, josta paratkin elivät. Myös taiteella voi loihtia, manata, lumota tai kirota ihmisen elinpiiriä ja selittää tapahtumia, jotka muuten jäisivät selittämättömiksi.

Haiharan parat – kuvanveiston hahmot -näyttely on Tampereen kaupunkikulttuuriyksikön näyttelytuotanto. Kaupunkikulttuuriyksikön näyttelytoiminnan tavoitteena on lisätä kuvataiteen arvostusta ja lisätä sen ilmiöiden ymmärrystä.
 

Näyttely on avoinna 6.8.–28.8.2022
 ti−su klo 12−18

Haiharan taidekeskus sijaitsee Tampereella, Kaukajärven kaupunginosassa. Taidekeskuksen toiminnasta vastaa Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikkö.

Taidekeskukseen pääsee helposti bussilla numero 10, jonka kyytiin pääsee Hämeenkadulta (Keskustorin pysäkit). Linjan 10 päätepysäkin vierestä alkaa kartanon puistoalue ja matka taidekeskukselle on lyhyt. Taidekeskuksella on myös oma pieni parkkialue, jolle ajetaan hiekkatietä pitkin tuulimyllyn ohitse. Parkkialue on kohta myllyn jälkeen oikealla.

Lisätietoja
Kulttuurituottaja Nuutti Päällysaho
Teksti: Krister Gråhn
Kuvat: Riku Riippa
Jaa sosiaalisessa mediassa