Uutinen
29.6.2022 15.17
Kesäinen Tampereen henkilöratapiha ilmasta nähtynä.

Tampereen henkilöratapihan uudistus sai EU:lta merkittävän rahoituksen –”Toivottavasti tämä vauhdittaa myös valtiota”

Tampereen henkilöratapihan uudistus on saanut EU-rahoitusta runsaat 6 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että ratapihan uudistuksen suunnittelu etenee ja aiempaa sujuvampi junamatkailu on askeleen lähempänä.

- Tämä on todella hieno uutinen. Vain neljäsosa hankkeista sai rahoitusta, joten Tampereen henkilöratapihan kehittäminen on katsottu EU-tasollakin merkittäväksi, sanoo Tampereen kaupunkiympäristön palvelualueen johtaja Mikko Nurminen.

Tampereen henkilöratapiha on Suomen vilkkain vaihtoasema, joten sen toimivuus vaikuttaa junaliikenteen sujuvuuteen kaikkialla Suomessa. Tampereen ratapihan kapasiteetti on kuitenkin tullut tiensä päähän ja esimerkiksi laitureiden katokset kaipaavat uudistamista. Toteutuessaan Tampereen henkilöratapihan uudistus auttaa junia pysymään aikataulussaan ja lisää matkustusmukavuutta koko Suomessa.

Nyt myönnetty EU-rahoitus koskee henkilöratapihan rakentamissuunnittelua. Toistaiseksi hankkeelta puuttuu valtion rakentamispäätös.

- Toivottavasti tämä EU:n rahoitus vauhdittaa myös valtiota. Junamatkailun ennustetaan tulevina vuosina kasvavan edelleen. On ehdottoman tärkeää, että valtio tekee henkilöratapihan uudistamisesta myös rakentamispäätöksen pian. Näin meillä on mahdollisuus hakea myös rakentamiseen EU-rahoitusta ja viedä uudistusta yhdessä eteenpäin. Tampere on omalta osaltaan valmis toteutukseen, jos valtio tekee investointipäätöksen, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Henkilöratapihan uudistus voitaisiin aloittaa vuoden 2023 jääkiekon miesten MM-kisojen jälkeen. Valmiina uusi henkilöratapiha olisi 4–6 vuoden kuluttua.

Henkilöratapihan uudistukseen kytkeytyy koko Tampereen asemanseudun kehittäminen.

- Hyvä päätös! Henkilöratapihan kehittäminen luo edellytykset koko Tampereen asemanseudun ja sen taloudellisesti merkittävien kärkihankkeiden, kuten Asemakeskuksen, etenemiselle. Valtakunnallisesti sujuvat ja nopeat kulkuyhteydet, moderni ja viihtyisä asemanseutu työpaikkoineen ja asuntoineen synnyttävät myös suuria yksityisiä investointeja, sanoo keskustan kehittämisestä vastaava Tampereen kaupungin hankejohtaja Tero Tenhunen.

Tampereen osuus myönnetystä tuesta 800 000 euroa

Henkilöratapihan rakentamissuunnittelun saama rahoitus liittyy Verkkojen Eurooppa (Connecting Europe Facility, CEF) -välineen rahoitukseen. Euroopan komissio tukee CEF:n kautta Euroopan laajuisen, niin kutsutun TEN-T-verkon liikennehankkeita eri jäsenmaissa.

Tampere oli mukana hakemassa rahoitusta hankkeen päävastaavan Väyläviraston ja VR:n kanssa. Suunnitteluhankkeen kokonaiskustannukset ovat runsaat 12 miljoonaa euroa, ja EU:n tukea on tulossa 6,26 miljoonaa euroa. Summa jakautuu Väyläviraston, VR:n ja Tampereen kaupungin kesken. Tampereen osuus kustannuksista on noin 1,6 miljoonaa euroa ja CEF-rahoituksesta noin 800 000 euroa. Väylävirasto saa rahoitusta 5,38 miljoonaa euroa.

Lisätietoja
Henkilöratapiha Johtaja Mikko Nurminen
Puhelin:
040 801 2665
Asemakeskus Hankejohtaja Tero Tenhunen
Puhelin:
050 540 2860
Kuvat: Laura Vanzo / Visit Tampere
Jaa sosiaalisessa mediassa