Uutinen
28.6.2022 15.49
Kuva Kimmo Antilasta.

Tampereen kaupungin historiallisten museoiden johtajaksi on valittu Kimmo Antila

Tampereen kaupungin historiallisten museoiden johtajaksi valittu filosofian maisteri Kimmo Antila aloittaa tehtävässään 17. lokakuuta. Antila on laajan työuransa aikana toiminut Postimuseosäätiön asiamiehenä ja toimitusjohtajana yhteensä runsaan yhdeksän vuoden ajan ja sitä ennen Museokeskus Vapriikin projektipäällikkönä runsaan kuuden vuoden ajan. Tämän lisäksi hän on toiminut mm. Oulun yliopistossa määräaikaisena lehtorina, Tekniikan Waiheita – Teknik i Tiden -lehden päätoimittajana sekä Savonlinnan maakuntamuseon tutkijana. Antila on myös toiminut vuosina 2016 – 2021 arvioitsijana Euroopan vuoden museo -kilpailun ja Euroopan neuvoston museopalkinnon kansainvälisessä raadissa.

- Kimmo Antilalla on syvällinen ymmärrys museoalan eri osa-alueista ja eurooppalaisen museokentän nykytilasta. Hänellä on erinomaisen laaja museoalan verkosto, sekä kokemus niin näyttely- ja kokoelmatoiminnasta kuin maakunnallisesta museo- ja kulttuuriympäristötyöstä.  Tämän lisäksi hänen kykynsä tunnistaa museoiden liiketoimintamahdollisuuksia antaa Historiallisille museoille erittäin hyvän pohjan kehittää toimintaa eteenpäin, kertoo kulttuurijohtaja Juha Ahonen. 

Kimmo Antila kertoo uudesta tehtävästään seuraavasti: 

- Tampere on upea museokaupunki. Tampereen historiallisten museoiden vahvuudet ovat laajoissa ja merkityksellisissä kokoelmissa, yleisöä kiinnostavissa museokohteissa ja ammattitaitoisesti tehdyssä pitkäjänteisessä työssä. On hienoa päästä mukaan kehittämään monimuotoista, kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettua toimintaa ja rakentamaan samalla uusia yhteistyöverkostoja.

- Vapriikki, Amurin museokortteli ja Milavida kuuluvat ehdottomasti eurooppalaiseen museokärkeen. Taidokkaasti toteutetut isot kansainväliset näyttelyt ja Tampereen ja Pirkanmaan historia tarjoavat museoiden asiakkaille vetovoimaisia elämyksiä nyt ja myös jatkossa. Erittäin tärkeää on mielestäni myös museoiden perustyö, jota tehdään kokoelmien hoidon,  luonto- ja kulttuuriympäristön suojelun sekä tutkimuksen parissa.

Tampereen Historialliset museot on osa kaupungin sivistyspalvelujen Kulttuurin palveluryhmää ja kokonaisuuteen kuuluu Museokeskus Vapriikin lisäksi Museo Milavida ja Amurin museokortteli, Pirkanmaan maakuntamuseo, Tampereen luonnontieteellinen museo, museoravintolat ja kaupat sekä museoiden kokoelmakeskus. Kokoelmiin kuuluu 400 000 esinettä, 259 000 luonnontieteellistä näytettä ja 1,8 miljoonaa valokuvaa. Työyhteisö on noin sadan hengen suuruinen. Pirkanmaan maakuntamuseolla ja Tampereen luonnontieteellisellä museolla on molemmilla alueellisen vastuumuseon tehtävä.

Historiallisten museoiden museonjohtajan virkaan haki kuusitoista henkilöä. Keskeisinä kelpoisuusvaatimuksina tehtävään ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, syvä ja laaja-alainen museoalan tuntemus sekä johtamiskokemus.
 

Lisätietoja
Kulttuurijohtaja Juha Ahonen
Puhelin:
050 411 3033
Teksti: Ari-Heikki Pöntinen
Kuvat: Tomi Aho
Jaa sosiaalisessa mediassa