Tampereen Ohjaamon TikTok-kanava sai viikossa yli 30,000 katselukertaa
Tampereen Ohjaamolle luotiin TikTok-tili toukokuussa. Vastuullisuusagentit tekevät tilille videoita kesällä, pääasiassa omasta työstään ja asioista jotka heitä innostavat. Videoiden tarkoituksena on näyttää kuinka mukavaa kesätöissä voi olla. Samalla leviää tietoisuus vastuullisuusagenteista, siisteydestä sekä Ohjaamosta. Päävastuu videoiden teosta on Ilona Ranualla, 21.
– On ollut kiva voida yhdessä pohtia videoideoita ääneen, siihen ovat kaikki lähteneet mukaan. Meillä on muutama agentti joilla on kokemusta näyttelemisestä, joten videoille esiintymään on heittäydytty myös kivasti. Vaikka kaikki eivät halua videoilla itse näkyä, on meillä kiva ja avoin pieni yhteisö jossa jutella asioista, Ranua kertoo.
TikTok on suosittu nuorten keskuudessa. Ohjaamossakin tiedetään TikTok uutena väylänä nuorten tavoittamiseksi. Ohjaamon TikTok-matka haluttiinkin käynnistää viihdyttävällä ja kiinnostavalla sisällöllä ”kuivan viranomaisviestinnän” sijaan.
– Tuli tosi hyvä fiilis luottamuksesta ja siitä, että saatiin hommaan vapaat kädet! Yhteisen ideoiden brainstormauksen jälkeen oli jo vahvistunut, millasta sisältöä halutaan julkaista, ja konkreettisia ideoita videoilla oli jo siinä vaiheessa runsaasti. Ei siis ollut missään vaiheessa sellainen olo, että olisi pulassa. TikTok-sisällön julkaisu, menneet ja ajankohtaiset trendit ja algoritmin toiminta olivat minulle tuttuja. Kanssatyöntekijöiden innostuneisuus uusista videoideoista on ollut se, joka on eniten auttanut ja tsempannut. On ollut kiva tehdä yhdessä, Ranua hymyilee.
Kolmannella videolla yli 30,000 katselukertaa
Vastuullisuusagenteille pidettiin nikotiinin haitoista kertova koulutustilaisuus. Koulutuksen myötä heräsi idea kuvata video siitä, kuinka paljon tupakantumppeja saadaan kerättyä yhdessä päivässä. Muumimusiikilla höystetty video keräsi päivässä yli 10,000 katselukertaa. Kokonaisuudessaan se on saavuttanut yli 30,000 katselukertaa.
– Olin täysin pöllämystynyt videon saamasta huomiosta. Lähtiessäni töistä videon julkaisupäivänä katselukertoja oli muutama sata. Olisin ollut tyytyväinen tuhanteen. Seuraavana aamuna kirjauduin sisään enkä meinannut uskoa silmiäni. Saatoin ehkä hieman myhäillä ja tanssahdella loppupäivän toimistolla. En muista nähneeni muita videoita kaupungilta joilla olisi ollut tälläinen näkyvyys ilman maksettua markkinointia, toteaa Ohjaamon markkinointisuunnittelija Leevi Rasila.
Alun perin tarkoitus oli ollut kuvata viikon ajan tumppien keräämistä ja viikon lopuksi julkaista kooste. Vastuullisuusagenttien päästyä työn touhuun idea kehittyi ja muuttui menestyksekkääksi some-videoksi.
– Kuten jo sanoinkin, ideoita on kiva miettiä yhdessä. Paljon tulee multa, kun oon ottanut roolin videoiden kuvaamisessa ja julkaisussa, mutta todella paljon ideat myös kehittyy, kun niihin saa useamman agentin mielipiteet. Myös he ovat siis olleet korvaamaton osa tätä TikTokin valloitusta, Ranua iloitsee.
Voit tutustua Tampereen Ohjaamon TikTok-kanavaan täältä