Uutinen
7.6.2022 15.52
Ratikka, jossa teksti Tampere for creative people.

Luovien ihmisten Tampere näkyy nyt ratikassa

Maanantaista 6.6. lähtien Tampereen kaupunkikuvassa nähdään ratikka, jonka teippausten teemana on Luovien ihmisten Tampere. Vuoden 2022 nuoren taiteilijan Emma Jääskeläisen teoksiin perustuvat teippaukset ovat osa laajempaa kampanjaa, jossa kerrotaan kaupungin kulttuuritarjonnasta. 

Tampereella valittavan Vuoden nuoren taiteilijan lisäksi kampanjassa nostetaan esiin Tampereella toimivia taiteilijoita ja esitellään kaupungin tarjoamia kulttuurielämyksiä. Kampanja toteutetaan ratikan matkustamonäytöillä, Tampereen kanavalla ja kaupungin somessa. 

Kuvanveistäjä Emma Jääskeläinen on tullut tunnetuksi massiivisen monumentaalisista kiviveistoksistaan, joiden materiaalina hän käyttää klassisia kivilajeja, kuten graniittia, marmoria ja travertiinia päivittäen materiaalit nykytaiteen kielelle. Emma Jääskeläinen välttää liiallista vakavuutta käyttäen yllättäviä materiaalivalintoja. Erilaisten materiaalien käyttö näkyy myös ratikan teippauksissa. Jääskeläisen taiteessa korostuu ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus:

-    Käytän veistoksissani kiveä, villaa ja metallia, joiden kautta pohdin käsillä tekemisen, hidastumisen sekä kosketuksen merkitystä levottomassa maailmassa. Lähtökohtana on usein ihmiskeho ja sen muistiin tallentuneet tuntemukset, Jääskeläinen kertoo. 

Kesällä 2022 Jääskeläisen teoksia on esillä Tampereen taidemuseon laajassa yksityisnäyttelyssä, joka esittelee palkitun taiteilijan tuotantoa lähes 40 teoksen voimin. Taskuun mahtuva monumentaaliveistos kuvastaa hyvin sitä, miten Jääskeläinen leikittelee suuresti vaihtelevalla mittakaavalla: käteen mahtuva, halattava ja mahdoton, kuten taiteilija sitä itse kuvailee. Ensimmäistä kertaa Vuoden nuori taiteilija -näyttely ulottuu myös museon ulkopuolelle Tampereen keskustassa, kun Jääskeläisen neljä suurinta ja painavinta teosta ovat esillä Finlayson Art Areassa. 

Luovien ihmisten Tampere -kampanjan tavoitteena on vahvistaa mielikuvaa kaupungin kulttuuritarjonnan monipuolisuudesta. Samalla kampanja linkittyy kaupungin strategian Tekevien yhteisöjen painopisteeseen. Sen tavoitteena on edistää Tampereen tunnettuutta ympärivuotisten elämysten ja kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymänä. 


 


 

Kuvat: Jonna Nyholm ja Jasmin Niemenmaa
Jaa sosiaalisessa mediassa