Uutinen
3.6.2022 12.35
Vaaleankeltaisella pohjalla on värikkäitä lippuja ja konfettia. Teksti Mainion monikielinen karnevaali.

Mainion monikielinen neuvonta ja Kansainvälinen osaamiskeskus kiertueella Pirkanmaalla

Monikielinen neuvonta Mainio ja Kansainvälinen osaamiskeskus jalkautuvat Pirkanmaan kuntiin kertomaan millaisia palveluja he voivat tarjota maahanmuuttaneille ja vieraskielisille maakunnan alueella. Monikielinen karnevaali toteutetaan kesäkuussa yhdeksällä eri paikkakunnalla. Tapahtumaan odotetaan kävijöiksi myös maahanmuuttaneiden kanssa työskenteleviä kuntaedustajia ja yhteistyökumppaneita.

Monikielinen karnevaali järjestetään tänä kesänä Tampereen ympäristökunnista Hämeenkyrössä, Ylöjärvellä, Lempäälässä, Pirkkalassa, Nokialla, Sastamalassa, Kangasalla sekä Valkeakoskella. Tampereella karnevaali on mukana Fest Afrika – tapahtumassa Tullinaukiolla lauantaina 18.6. Karnevaalin tavoitteena on tuoda näkyväksi Mainion sekä Kansainvälisen osaamiskeskuksen toimintaa ja sitä, millaisissa asioissa toimijat voivat olla avuksi asiakkailleen. Tapahtuman aikana paikalla olevat asiantuntijat tarjoavat tietoa palveluista, asioinnista ja asiointia helpottavista kanavista. 

Monikielinen neuvonta Mainio palvelee Tampereen Rautatienkadulla sekä etäyhteyksin koko maakunnan maahanmuuttaneita: työssä olevia, työttömiä työnhakijoita, opiskelijoita, turvapaikanhakijoita sekä kaikkien näiden puolisoita ja perheitä kaikissa arjen asioissa. Kansainvälinen osaamiskeskus tarjoaa apua ja ohjausta työelämään ja opintoihin. Osaamiskeskuksen palvelut on tarkoitettu kaikille Pirkanmaalla asuville maahanmuuttajille, jotka ovat kotoutumisajalla sekä kaikille tamperelaisille vieraskielisille työnhakijoille.

– Karnevaalilla haluamme tuoda palvelumme näkyviksi ja asiakkaamme voivat tulla tapaamaan meitä omalla kotipaikkakunnallaan. Myös Ukrainasta keväällä Suomeen saapuneet läheisineen ovat lämpimästi tervetulleita kuulemaan heille saatavilla olevista kotoutumista edistävistä palveluista. Lisäksi tavoitteenamme on tavata samassa yhteydessä kuntien työntekijöitä ja yhteistyökumppaneitamme verkostoitumisen ja maahanmuutosta keskustelun merkeissä. Dialogissa voimme kehittää palveluita entisestään ja edistää koko maakunnan elinvoimaa, kertovat Mainion tiimiesimies Kristina Kemi ja Kansainvälisen osaamiskeskuksen palvelupäällikkö Iida Ruoranen Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluista.

Tapahtuman kävijät pääsevät pyörittämään onnenpyörää, joka saattaa tuoda mukavan yllätyksen. Paikan päällä jaetaan myös ilmapalloja. 

Monikielisen karnevaalin ajat ja paikat:
•    la 18.6. klo 12-20 Tampere, Fest Afrika -tapahtuma, Tullinaukio
•    ma 20.6. klo 10-12 Hämeenkyrö, Kyröskosken tori, Sepänkatu 1 
•    ma 20.6. klo 14-16 Ylöjärvi, Soppeen tori, Soppeentie 3
•    ti 21.6. klo 10-12 Lempäälä, Erik Ednerin tori, Manttaalitie 15
•    ti 21.6. klo 14-16 Pirkkala, Suupantori, Suupantie 6
•    ke 22.6. klo 10-12 Nokia, Pirkkalaistori, Pirkkalaistori 2
•    ke 22.6. klo 14-16 Sastamala, Toripuisto, Torikatu
•    to 23.6. klo 10-12 Kangasala, Kangasalan tori, Keskusaukio 2
•    to 23.6. klo 14-16 Valkeakoski, Koskikaran edusta, Valtakatu 9-11

Lisätietoja
Tiimiesimies Kristina Kemi
Puhelin:
041 730 6476

Maahanmuuttajien neuvontapalvelu Mainio

Markkinointisuunnittelija Teemu Kulmakorpi
Puhelin:
041 730 8450

Kansainvälinen osaamiskeskus

Teksti: Petra Mattila 
Jaa sosiaalisessa mediassa