Niemenrannassa ja Lentävänniemessä raitiotiekaduilta poistuu pysäköintipaikkoja raitiotien rakentamisen myötä
Niemenrannassa ja Lentävänniemessä pysäköintipaikat vähenevät raitiotiekatuosuuksien reitillä rakentamisen edetessä vaiheittain. Poistot koskevat etenkin Federleynkadun, Kehyskadun ja Halkoniemenkadun pysäköintipaikkoja. Pysäköintipaikkojen poisto perustuu hyväksyttyihin raitiotiehen liittyviin katusuunnitelmiin, ja katujärjestelyt jäävät siten pysyviksi.
Niemenrannassa tuleva raitiotie kaartaa Hiedanrannasta Federleynkadulle suunnilleen Sellupuistonraitin kohdalta ja jatkuu Federleynkatua Kehyskadun kautta Lielahdenkadulle kohti Lentävänniemeä. Päätepysäkki tulee Pyhällönpuistoon.
Federleynkadulta on jo poistettu raitiotien rakentamisen vuoksi suunnilleen puolet pysäköintipaikoista, ja kadun raitiotieosuuden varrelta pysäköintipaikat poistetaan katusuunnitelmien mukaisesti kokonaan raitiotietyön edetessä. Federleynkadun alkupäähän 2–14 ja 1–11 pysäköintipaikat jäävät ennalleen - tämä osuus ei kuulu raitiotiereittiin.
Lielahdenkadun ja Halkoniemenkadun pysäköintipaikat poistuvat toukokuun puolivälissä ja Kehyskadun pysäköintipaikat kesäkuun aikana.
Korvaavaa pysäköintitilaa ei ole alueelle olla rakentamassa kaupungin toimesta, mutta kadunvarsipysäköintiä säilytetään pienemmillä asuinkaduilla. Lentävänniemessä pysäköintiä ollaan sallimassa talvikausiksi myös Halkoniemen satamaan.