Uutinen
17.3.2022 10.28

Ukraina-illoissa keskustellaan ja kuullaan asiantuntijoita

Venäjän ja Ukrainan välinen sota on herättänyt järkytystä, kysymyksiä ja huolta. Tampereen kaupunki ja filosofinen aikakauslehti niin & näin järjestävät maaliskuussa kolme Ukraina-iltaa, joissa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja ja keskustellaan. Iltojen teemoina ovat informaatiovaikuttaminen ja luotettavan tiedon merkitys, sodan etiikka ja oikeutus sekä Venäjän ja Ukrainan historia.

Tilaisuuksissa kuullaan alustuksia muun muassa Tampereen yliopiston asiantuntijoilta.

- Ukrainan tilanne järkyttää tällä hetkellä kaikkia, ja asiakkaamme toivoivat meiltä reagointia. Koimme, että voimme parhaiten tukea järjestämällä kaikille avoimia tilaisuuksia, joissa asiantuntijapuheenvuorojen lisäksi jätetään paljon tilaa keskustelulle ja kysymyksille, kertoo tapahtumakoordinaattori Venla Moisala Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksiköstä.

Ukraina-illat järjestetään pääkirjasto Metsossa, Kulttuuritalo Laikussa ja Sampolassa. Kaikki illat striimataan, joten niitä voi seurata myös verkossa.

Yleisöllä on mahdollisuus kommentoida keskustelua ja esittää vieraille kysymyksiä paikan päällä sekä striimin kautta. Iltojen keskusteluja vetää niin & näin -lehden toimittaja, filosofi Risto Koskensilta.

Striimien katselulinkit lisätään kunkin tapahtumatiedon yhteyteen kaupungin verkkosivuille (www.tampere.fi).

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Ukraina-iltoja järjestävät yhteistyössä Tampereen kaupunginkirjasto, kaupunkikulttuuriyksikkö, Tampereen seudun työväenopisto ja kaupungin kansainväliset asiat.

Ukraina-illat maaliskuussa

Ukraina-ilta: Informaatiovaikuttaminen ja luotettavan tiedon merkitys
ma 21.3. klo 18–19
Pääkirjasto Metso, Lehmus + etätapahtuma (striimaus)
Asiantuntijapuheenvuorot:
Professori Tuomas Harviainen (informaatiotutkimus ja interaktiivinen media): Miten informaatiovaikuttamista hyödynnetään osana sodankäyntiä.
Politiikantutkija Ari-Elmeri Hyvönen: Disinformaatio osana Venäjän ulko- ja sotapolitiikkaa.

Ukraina-ilta: Venäjä ja Ukraina historian näkökulmasta
pe 25.3. klo 18–19
Kulttuuritalo Laikku, Musiikkisali + etätapahtuma (striimaus)
Haastateltavat asiantuntijat:
Sotahistorioitsija Jussi Jalonen: Venäjä ja Ukraina historian näkökulmasta.
Yliopiston lehtori Pia Koivunen: Putinin historiapolitiikka Ukrainan sodan taustalla.

Ukraina-ilta: Sodan etiikka ja oikeutus
to 31.3. klo 18–19
Sampola, Auditorio + etätapahtuma (striimaus)
Asiantuntijapuheenvuorot:
Filosofian dosentti ja akatemiatutkija Jussi Backman: Ukrainan sodan taustalla Venäjällä vaikuttava ja sen oikeutuksena toimiva konservatiivinen filosofia ja geopoliittinen ajattelu.
Professori Tarja Väyrynen (rauhan- ja konfliktintutkimus): puheenvuoron aihe täydentyy myöhemmin.

Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Teksti: Raija Lindell
Jaa sosiaalisessa mediassa