Ikäihmisten päiväkeskukset ja Päiväperhon kohtaamispaikka tilapäisesti kiinni, terveystarkastuksissa ja avokuntouksessa supistetaan toimintaa

Tampereella vähennetään tilapäisesti kiireetöntä hoitoa ja ennaltaehkäiseviä palveluja. Näistä palveluista siirtyy työntekijöitä sairaalaosastoille sekä kotihoitoon ja asumispalveluihin, joissa on koronatilanteen vuoksi henkilöstövajausta.

Ikäihmisten päiväkeskustoiminta jää tauolle tämän viikon aikana. Päiväkeskustoiminnan piirissä oleville asiakkaille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Pohjolan päiväkeskus on kuitenkin auki niitä päiväkeskusasiakkaita varten, joiden kotona on esteelliset pesutilat tai niitä ei ole lainkaan.

Aikuisten terveystarkastuksissa ja avokuntoutuksessa toimintaa supistetaan. Osa terveystarkastukseen tai fysioterapeutille varatuista ajoista joudutaan perumaan. Terveyspalveluista soitetaan tai lähetetään kirje niille asiakkaille, joiden aika peruuntuu.

Perhetukikeskus Päiväperhon kohtaamispaikka on kiinni tilapäisesti maanantaista 24.1.2022 lähtien.

Myös kehittämishankkeista siirtyy hoitoalan koulutuksen omaavia työntekijöitä avuksi sairaalaosastoille.

Tampereen kaupunki on varautunut turvaamaan kriittiset palvelut ja vähentämään kiireetöntä hoitoa muistakin yksiköistä, jos koronatilanne yhä vaikeutuu ja henkilöstöä on paljon yhtä aikaa pois koronan vuoksi.

Teksti: Marika Haapala
Jaa sosiaalisessa mediassa