|

Puutalojen aikaan kaupungeissa syttyneet tulipalot olivat usein hyvin tuhoisia.
Palojen leviämisen estämiseksi rakennettiin palokujia, pitkiä esplanadeja.
Niiden puuistutusten toivottiin pysäyttävän palon etenemisen. Kilometrin
pituinen Hämeenpuisto erotti uudet läntiset kaupunginosat omaksi paloalueeksi.
Hämeenpuiston rakentamisen alkuvaiheessa länsipuoli oli vielä peltoa ja
niittyä. 1903 vaahtera- ja lehmusistutukset ulottuivat Eteläpuistoon, jolloin
palokuja oli valmis. Kirjastotalo Metson kohdalla puistossa on 1918 taistelujen
muistomerkki, jonka on suunnitellut Tove Janssonin isä, Viktor Jansson.
|