
Lintujen
seuraaminen on yksinkertaisinta aloittaa talvella, jolloin lajeja
on vähemmän kuin kesällä. Talvella linnut ovat
myös rohkeampia, koska ne haluavat välttää turhaa
lentämistä pakkasella, sillä se kuluttaisi tarpeettomasti
energiaa. Talvella linnut löytää helpoimmin ruokintalaudoilta
eri puolilla kaupunkia.
Kevät- ja syysmuuton seuranta on
suosittu lintuharrastusmuoto. Muuttoa seurataan hyvältä
näköalapaikalta jonkin muuttoreitin varrella. Tampereella
kevätmuuttoa voi seurata esimerkiksi Pyynikin Jalkasaaren
kallioilta (sininen ympyrä) tai vastarannan Hatanpäänniemestä
Pyhäjärven rannalla. Hyvä paikka syysmuuton seurantaan
on puolestaan esimerkiksi Näsijärven rannalla Lielahdessa
(punainen ympyrä) tai Santalahdessa. Keväällä
jäiden lähdettyä voi Iidesjärven lintutornilta
(keltainen ympyrä) seurata lepääviä muuttolintuja.
Lintujen pesimistä voi seurata pihapiirissä,
puistoissa ja kaupunkimetsissä läpi kesän. Viimeiset
poikaset lähtevät pesistään vielä elokuun
puolella, kun monet lajit ovat aloittaneet jo muuton etelään.
Linnuista ja lintuharrastuksesta saa lisätietoa Pirkanmaan
lintutieteellisestä yhdistyksestä.
|