|
Rakennusten
katot ovat kaupungille tyypillinen biotooppi. Koko Tampereen alueella
pesii kala- ja harmaalokkeja teollisuushallien tasakatoilla. Pieni
kuuluisuus on jo Lokomon tehtaiden katolla pesivä kalatiirayhdyskunta.
Kattosora on kuin rantahiekkaa, johon on hyvä muovata matala pesäkuoppa.
Kerrostalojen räystäspeltien alla pesii
Tampereella noin sadassa eri paikassa arviolta tuhat tervapääskyä,
joista Lentävänniemen yhdyskunta on suurin käsittäen noin 150 yksilöä.
Kattojen koloissa pesivät myös varpunen, kesykyyhky, naakka, pohjanlepakko
ja talitiainen.
 Tasakatoilla
tapaa myös monia kasvilajeja, jotka vaativat runsaasti valoa, kuten
koivu, vaahtera, mänty, raita, vuorijalava tai pihanurmikolta tutut
lajit, kuten piharatamo ja pihasaunio. Myös monet heinälajit viihtyvät
katoilla ja räystäillä. Sopivissa oloissa myös terttuselja asettuu
kattojen soramatoille tai katoille kertyneisiin karikekasoihin.
Kaikkiaan katoilla on todettu kasvavan kymmeniä kasvilajeja.
|