Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 03.11.2005KALEVA - 839-2 JA
843-1, AJOJÄRJESTELYIDEN SELKIYTTÄMINEN KALEVAN PALLOILUHALLIN
TONTILLE JA VIRKISTYSALUEEN NIMEÄMINEN, JÄÄHALLINRAITTI,
KARTTA NO 8046
|
Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on?
Osallistumis-
ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
ja rakennuslain 63 §:ssä mm. seuraavasti:
"Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma
osallistumis- ja vuorovaikutusmenet-telyistä sekä kaavan vaikutusten
arvioinnista.
Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että
osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista
ja osallistumis- ja arviointimenettelystä."
Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä
vaiheessa siihen voi vaikuttaa.
Aloite:
Aloitteen asemakaavan muutokseen on tehnyt Tampereen kaupungin kuntatekniikka-
ja liikennesuunnitteluyksikkö
Dno YPA: 8073 / 2005
Suunnittelualue:
Alue sijaitsee n. 3 km itään kaupungin keskustasta. Asemakaavan
muutoksella parannetaan kulkuyhteyttä Sammonkadulta Kalevan palloiluhallin
tontille. Kaavamuutos koskee Iskun huonekaluliikkeen ja Kalevan palloiluhallin
tontteja sekä Tampereen kauppaoppilaitoksen ja jäähallin
tontteja. Lisäksi kauppaoppilaitoksen ja Sammonkadun välissä
oleva puisto nimetään asemakaavamuutoksen yhteydessä Merkonominpuistoksi.
Suunnittelun lähtökohdat ja tehtävät selvitykset
Tampereen kantakaupungin 12.12.2000 vahvistetun yleiskaavan mukaan alue
on julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY) sekä kauppa- ja
palveluvaltaisen yritystoiminnan aluetta (PK-2).
Tontilla 843-1 on voimassa asemakaava nro 5773 ja sen mukaan tontti 843-1
on osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi (KL-2). Tontilla 839-2
on voimassa asemakaava nro 7528 ja sen mukaan tontti 839-2 on osoitettu
urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi (YU-3). Tontin
839-2 huoltoajo palloiluhallin pääsisäänkäynnille
kulkee Jäähallinraitin kautta ja tontin pysäköinti
on osoitettu Jäähallin tontille.
Lisäksi suunnittelualueeseen kuuluu katu-, puisto- ja erityisaluetta
sekä tontit no 839-1 ja 875-5.
Kaavan
tavoitteet:
Nykyisillä järjestelyillä palloiluhallin huolto- ja pysäköintiliikenne
on aiheuttanut haittaa Iskun huonekaluliikkeen toiminnalle ja Jäähallinraitin
kevyelle liikenteelle. Kaavamuutoksen tarkoituksena on parantaa liittymää
Sammonkadulta palloiluhallin tontille siten, että liikenne saadaan
turvalliseksi.
Samassa yhteydessä tarkistetaan Iskun tontin (843-1) rakennusoikeutta
ja tontin rajoja sekä mahdollisesti kauppaoppilaitoksen (839-1) ja
palloiluhallin (839-2) tonttien välistä rajaa. Jäähallin
tontille (875-5) tehdään tekninen tarkistus, joka koskee tontin
839-2 pysäköintimääräyksen muuttuvaa tonttinumeroa.
Osalliset:
Osallisia
ovat:
Kiint. Oy Tampereen Kotikenttä ja palloiluhallin käyttäjät
Isku Oy
Tampereen kauppaoppilaitos
Jäähallinraitin käyttäjät
Tampereen jäähalli
Kaupungin eri hallintokunnat, mm. ympäristövalvonta, kiinteistötoimi,
pelastuslaitos, liikuntatoimi, liikennelaitos ja liikennesuunnittelu sekä
kaikki tekniset toimialat
Tiedottaminen ja osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen
Aloitus
Kuulutus kaupungin ilmoituslehdissä kertoo, että osallistumis-
ja arviointisuunnitelma ja valmisteluvaiheen luonnos ovat nähtävänä
3.11. -24.11.2005 välisen ajan Palvelupiste Frenckellissä, Frenckellinaukio
2 B. Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana
yhdyskuntapalveluiden kirjaamoon, PL 487, Tampere 33101, käyntiosoite
Frenckellinaukio 2, tai sähköpostitse ypa.kirjaamo@tampere.fi.
Kaavoituksen internet-sivuilla osoitteessa: www.tampere.fi/kaupunkisuunnittelu/kaavoitus/kuulutukset/
on nähtävänä sekä kuulutus että laadittu
osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja valmisteluvaiheen luonnos.
Suunnitelma lähetään nähtävilläoloaikana
KOY Tampereen Kotikentälle, Isku Oy:lle, Tampereen kauppaoppilaitokselle,
Tampereen kaupungin liikennelaitokselle, liikennesuunnittelulle sekä
liikuntatoimelle.
Valmisteluvaihe
Valmisteluvaiheessa järjestetään tarvittaessa neuvotteluja
eri osapuolten kesken. Niihin lähetetään henkilökohtainen
kutsu. Osallisten on myös mahdollista varata suunnittelijalta aika
henkilökohtaista keskustelua varten.
Lausuntopyynnöt
ehdotuksesta
Laaditusta asemakaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta
kaupungin hallintokunnilta ja muilta viranomaistahoilta.
Saadut lausunnot
kirjataan ja jos ehdotusta muutetaan niiden tai luonnoksesta saadun palautteen
pohjalta, muutoksesta tiedotetaan niille viranomaistahoille, joita muutos
koskee.
Yhdyskuntalautakunta käsittelee ehdotuksen ja asettaa sen yleisesti
nähtäville. Nähtävillä olosta julkaistaan sanomalehtikuulutus
ja siitä tiedotetaan internetissä. Kartta ja asemakaavan selostus
ovat nähtävänä palvelupisteessä, Frenckellinaukio
2 B ja kaavoituksen internet-sivuilla osoitteessa: www.tampere.fi/kaupunkisuunnittelu/kaavoitus/kuulutukset/.
Ehdotuksen selostuksesta selviää, miten jätetyt mielipiteet
ovat vaikuttaneet suunnitteluun. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää
muistutuksia ja ne käsitellään säädetyssä
järjestyksessä.
Vaikutusten
arviointi:
Ympäristövaikutusten arviointi tehdään asemakaavan
muutoksen laatimisen yhteydessä.
Suunnitelmasta arvioidaan vaikutukset liikenteeseen ja rakennettuun ympäristöön.
Kaavan
käsittelyvaiheet kaaviona ja asiasta päättäminen:
Asiasta päättäminen kuuluu yhdyskuntalautakunnan toimivaltaan.
Oheisena kaavio asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää,
miten osallistumismahdollisuus jatkuu yhdyskuntalautakunnan käsittelyn
jälkeen. asemakaavan
käsittelyvaiheet
Työn
tilaaja / kaavoitusviranomainen:
Tampereen kaupunki
Yhdyskuntapalvelut / kaupunkisuunnittelu
asemakaava-arkkitehti Sakari Leinonen
Kaavan
laatija:
Tampereen kaupunki
Yhdyskuntapalvelut / suunnittelupalvelut
Asemakaavoitus
asiaa hoitaa tilapäinen suunnittelija Kalle Rautavuori
puh. 02071 65342
Aineiston
esíttely:
Asiakaspalvelu
Palvelupiste Frenckell
Frenckellinaukio 2 B
puh. 02071 66700
Mielipiteitten
vastaanotto:
Yhdyskuntapalveluiden kirjaamo
PL 487, Tampere 33101
käyntiosoite Frenckellinaukio 2 B
ypa.kirjaamo@tampere.fi