Asemakaavan muutoksen osallistumis- arviointisuunnitelma 10.8.2006LIIKE-, PIENTEOLLISUUS-
JA VARASTOALUEEN MUUTTAMINEN ASUNTOALUEEKSI. XIX (KALEVANRINNE)- 831 JA
832- 1, 2. SAMMONKATU 44, 46 JA 48, TURSONKATU 1, 3 JA 5, TAKOJANKATU
3, 5, 7 JA 9. KARTTA NRO 8029. |
Kaava-alue lähivaikutusalueineen
sekä ilmakuva kaava-alueesta v.2003
Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on?
Osallistumis-
ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
ja rakennuslain
63 §:ssa mm. seuraavasti:
"Kaavaa
laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan
tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis-
ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.
Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että
osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista
ja osallistumis- ja arviointimenettelystä."
Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.
Aloite
Rakennustoimisto Pohjola Oy ja YH-Pirkanmaa Oy omistavat puoliksi kaupungin
vuokratontilla 831-1 sijaitsevan liikerakennuksen osakekannan. He ovat
keskenään sopineet, että tavoitteena on asemakaavan muuttaminen
ja tontin rakentaminen asuintarkoituksiin ja ovat tehneet aloitteen asemakaavan
muuttamisesta.
Tonttien 831-2, 3 ja 4 sekä 832-1 ja 2 vuokraoikeuden omistajat ja NCC Rakennus Oy ovat tehneet keskinäisen sopimuksen, jonka tavoitteena on alueen asemakaavan muuttaminen ja alueen rakentaminen asuintarkoituksiin.
Kaikki osapuolet ovat nimenneet suunnittelijaksi KSOY / Erkki Karvalan.
Työ on vuosille 2006-2008 hyväksytyn asemakaavoitusohjelman kohde nro 29. Dno: YPA: 2051/2006, pvm. 02.03.2006. Kaavan valmistuu arviolta keväällä 2007.
Suunnittelualue
Alue sijaitsee n. 2,4 km itään kaupungin keskustasta Sammonkadun
eteläpuolella Tursonkadun ja Takojankadun välisellä alueella.
Suunnittelualueeseen kuuluu vain n. puolet korttelista 832, koska tontilla
832-3 sijaitsee niin hyväkuntoinen liikerakennus, ettei sen asemakaavan
muuttaminen ole ajankohtaista. Korttelin itäosa jää myös
odottamaan vireillä olevan osayleiskaavan valmistumista.
Ns. Kiinanmuurin
laaja kortteli, josta Sammon valtatien puolen katukuvaa muodostavat kahdeksankerroksiset
pistetalot ja yksikerroksiset liikerakennukset huoltokadun varressa on
leimaa antava Sammonkadun eteläpuolen rakennustavalle. Alueen itäreunassa
nelikerroksisen rakennuksen pääty vaikuttaa katukuvaan. Kiinanmuurin
ja kaava-alueen välissä Tursonkadun varrella on moottoriajoneuvojen
huoltoasema ja uudehkoja toimisto- ja teollisuusrakennuksia. Kaava-alueen
eteläpuolella Takojankadun varrella on liike-, varasto- ja tuotantorakennusia,
mm. leipomo. Sammonkadun pohjoispuolella on Kalevan yhtenäistä
korkeata kerrostalorakentamista, johon osalla tonteista liittyy matalia
liikesiipiä. Tämä alue edustaa hyvin selkeää
funktionalistista kaavoitusperinnettä, joka on toteutunut yhtenäisellä
tavalla.
Tontilla 831-1 on puolitoistakerroksinen 1959 rakennettu liikerakennus,
jota on v. 1988 ehostettu ja laajennettu. Siinä toimii kymmenkunta
eri yritystä mm. elintarvikeliike, ravintola, siivousvälineliike
ja biljardisali. Kerrosalan määrä yhteensä on 2024
m2.
Tontilla 831-2 kaksikerroksinen 1956 rakennettu julkisivultaan rapattu/peltinen liikerakennus, jota on laajennettu v. 1971. Siinä toimii seitsemän yritystä mm. tilitoimistoja maalausliike ja Pelastusarmeijan kirpputori aputiloineen. Kerrosalaa on 1740 m2.
Tontilla 831-3 on kellarillinen yksikerroksinen v. 1952 rakennettu ja myöhemmin moneen kertaan laajennettu ja muutettu rakennus, jonka julkisivu on betonia/profiilipeltiä. Rakennuksessa toimii viisi pienyritystä, mm. teollisuuskoneiden tukkukauppoja. Kerrosalaa on käytetty 557 m2.
Tontilla 831-4 on yksikerroksinen v. 1960 rakennettu 600 m2:n suuruinen halli, jossa toimii erikoisalarakentamista harjoittava yritys.
Tontilla 832-1 on kaksikerroksinen, kellarillinen, tiilirakenteinen v. 1952 rakennettu ns. Huurteen talo. Se on viehättävä edustaja funktionalismin pienimittakaavaisesta teollisuusrakennuksesta. Siinä toimii neljä yritystä mm. huonekaluliike ja koneiden tukku- ja vähittäiskauppa. Käytetty kerrosala on 1400 m2.
Tontilla 832-2 on kaksi rakennusta. Tontin pohjoisosassa on leipomona toiminut kolmikerroksinen teollisuusrakennus, joka on rakennettu v. 1951 ja jota on aina v:een 1960 asti jatkuvasti laajennettu. Käytetty kerrosala on 2627 m2. Rakennus on nykyään pääosin käyttämättömänä. Tontin eteläosassa on asuinrakennuksen tyyppinen kaksikerroksinen rakennus, jonka kerrosala on 617 m2. Tontilla toimii enää kaksi paperialan pienyritystä.
Suunnittelun
lähtökohdat
Seutukaava
Pirkanmaalla on voimassa vielä toistaiseksi ympäristöministeriön
kesäkuussa 1997
vahvistama 3. seutukaava. Seutukaava on maankäytön ja ympäristön
ohjauksen perussuunnitelma. Seutukaavassa Kalevanharjun kaava-alue on
taajamatoimintojen aluetta, palvelujen ja hallinnon aluetta.
Maakuntakaava
Pirkanmaan maakuntavaltuuston 9.3.2005 hyväksymässä, ympäristöministeriössä
vahvistettavana olevassa maakuntakaavassa kaava-alue on taajamatoimintojen
aluetta.
Yleiskaava
Kantakaupungin yleiskaavassa kaava-alue on kauppa- ja palveluvaltaisen
yritystoiminnan aluetta (PK-2).
Kalevanrinteen
osayleiskaava
Sammonkadun, Kalevantien ja Hervannan valtaväylän väliselle
alueelle on tarkoitus laatia osayleiskaava, jonka aloittamisesta kaupunginhallituksen
suunnittelujaosto teki päätöksen 19.10.2004. Osayleiskaavan
laatiminen on nähty tarpeelliseksi alueella tapahtuneiden maankäytön
muutosten ja edelleen olemassa olevien muutospaineiden vuoksi. Keskeisiä
asioita työssä ovat asuminen, työpaikat ja liikenne.
Osayleiskaavan selvitysten laadinta on työn alla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma valmisteltiin syksyllä 2005 ja se hyväksyttiin kaupunginhallituksen suunnittelujaoston kokouksessa 22.12.2005. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 12.1. - 3.2.2006. Osayleiskaavan luonnosvaihtoehdot valmistellaan vuoden 2007 alkuun suunnittelujaostolle.
Koska osayleiskaavan tekeminen on kesken, asemakaavan laatimista varten on tehtävä yleiskaavallinen tarkastelu, johon on hyvät mahdollisuudet, koska työ on jo aloitettu ja sille on asetettu tavoitteita.
Voimassa olevat
asemakaavat
Korttelissa 831 tontilla 1 on voimassa 14.08.1984 vahvistettu asemakaava
nro 6219. Sen mukaan alue on liike-, toimisto- ja teollisuusrakennusten
aluetta rakennusoikeuden ollessa e=1,0.
Korttelissa 831 tonteilla 2, 3 ja 4 sekä korttelin 832 tontilla 2 on voimassa 25.10.1960 vahvistettu asemakaava nro 1484 jonka mukaan tontit ovat teollisuusrakennusten korttelialuetta rakennusoikeuden ollessa e=1,5. Kortteleiden 831 ja 832 välissä on istutettavaa puistoaluetta.
Korttelissa 832 tontilla1 on voimassa 09.02.1971 vahvistettu asemakaava nro 3534, sen mukaan alue on liiketalojen korttelialuetta rakennusoikeuden ollessa e=0,8.
Laaditut
selvitykset
Yleiskaavatasoiset selvitykset
1 Selvitys nykyisestä rakennuskannasta, yhteenveto
2 Tonttikohtaiset tiedot
3 Kalevanrinteen teollisuusalueen historiaa
4 Johtotiedot
5 Asukkaat vaikutusalueella
6 Sammonkadun varren kaupunkirakenne ja kaupunkikuva
7 Pohjavesialueet
8 Radonalueet
Asemakaavatasoiset
selvitykset
1 Meluselvitys
2 Pohjatutkimus, rakennettavuus
3 Maaperän haitta-aineet
4 Leipomon hajutarkastelu
Tarvittaessa hakijat teettävät lisää esim. liikenteeseen ja pohjaveden suojeluun liittyviä selvityksiä.
Kaavan tavoitteet
Yleiskaavallinen tavoite
Osayleiskaavassa on tavoitteeksi asetettu kokonaisnäkemyksen kehittäminen
alueesta, joka mahdollistaa sen monipuolisen kehittämisen. Mikäli
alueelle rakennetaan uusia asuntoja, rakentamisen määrä
ja aikataulu tulisi sovittaa nykyisten palvelujen puitteisiin. Muuttuvien
ja myös ennalleen jäävien kortteleiden osalta kiinnitetään
huomiota kaupunkikuvan parantamiseen. Sammonkadun varsi on vilkasta liike-elämän
aluetta. Tavoitteena on, että se säilyisi monipuolisessa käytössä
myös tulevaisuudessa. Osayleiskaavassa määritellään
maankäyttö siten, että uudet ja alueelle jäävät
toiminnat ovat yhteen sopivia. Kaavassa osoitetaan, mitkä alueet
olisivat asunto- ja mitkä kauppa-, työpaikka- tai teollisuusalueita.
j
Hakijoitten
tavoite osayleiskaava luo parhaat Luodaan alueen
Hakijat edustavat alueella tällä hetkellä olevien kiinteistöjen
omistajien toiveita. Kaavamuutoksen hakijoitten tavoitteena on muuttaa
nykyinen pääosin pienyritysten käytössä oleva,
rakennuskannaltaan osittain hyvin rappeutunut alue asuinkäyttöön
kerrostaloalueena. Alueelle tulisi sekä seniori- ja opiskelija-asuntoja
että kovan rahan asuntotuotantoa. Asuinkerrosalatavoite on n. 22
000 k-m2 ja lisäksi tulisi n. 3500 m2 muuta esim. liike- tai palvelutilaa.
Huurteen rakennus säilytetään ja sille varataan liiketilan
kerrosalaa n.1000 m2. Autopaikat on sijoitettava pääosin kellarikerrokseen,
johon alueen sijainti loivassa rinteessä antaa hyvän mahdollisuuden.
Vain vähäinen osa paikoista tulisi pihatasoon.
Muitten osallisten
tavoite
Muitten osallisten tavoite selviää kaavoituksen yhteydessä
kuulemisten kautta.
Kaavoittajan
tavoite
Kaavoituksen tavoitteena on suunnitella alue siten, että se sopii
sekä ns. Kiinanmuurin Sammonkadulle muodostaman kaupunkikuvan jatkeeksi
että kadun vastakkaisella puolella olevaan hyvin selkeää
funktionalistista kaavoitusperinnettä edustavaan rakentamistapaan.
Alueen ns. huoltokadut mahdollistavat liiketilojen sijoittamisen kadun
varren rakennuksiin, mikä on tyypillistä Sammonkadulle. Tavoitteena
on estää liikennemelun leviäminen korttelin sisäosiin
ja toisaalta sijoittaa rakentaminen siten, että alueen eteläpuolella
oleva pysyvä yritystoiminta saa jatkua entiseen tapaan. Lisäksi
uusi korttelirakenne on suunniteltava sopimaan sekä nykyiseen että
mahdollisesti muuttuvaan osaan korttelikokonaisuutta. Eri tyyppisten rakennusten
sijoittelulla pyritään luomaan rauhallista asuinympäristöä
vilkkaasti molemmin puolin liikennöityyn ympäristöön.
Osalliset
Osallisia ovat:
- Kaavamuutoksen hakijat vuokraoikeuden haltijoina
- Kaupungin kiinteistötoimi (maanomistus)
- Alueella toimivat yritykset
- Naapuritonttien omistajat tai haltijat
- Alueen työntekijät ja ympäristön asukkaat
- Alueella toimivat yhdistykset
- Muut ilmoituksensa mukaan
- Kaupungin eri hallintokunnat kuten ympäristövalvonta, pelastuslaitos,
kaikki tekniset toimialat, sosiaali- ja terveystoimi ja koulutoimi
- Pirkanmaan ympäristökeskus
Vaikutusten
arviointi
Ympäristövaikutusten arviointi tehdään asemakaavan
muutoksen laatimisen yhteydessä. Suunnitelmasta arvioidaan vaikutukset:
1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön;
2) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä
liikenteeseen;
3) luontoon, maisemaan, kaupunkikuvaan ja rakennettuun ympäristöön.
Tiedottaminen ja osallistumisen sekä vuorovaikutuksen järjestäminen
Aloitus
Työssä on mukana ohjausryhmä, joka kokoontuu määräajoin
ja johon kuuluu edustajia em. toimijoista. Kuulutus kaupungin ilmoituslehdissä
kertoo, että osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä
10.8. -31.8.2006 välisen ajan Palvelupiste Frenckellissä, Frenckellinaukio
2 B, 33100 Tampere. Mahdolliset mielipiteet tulee toimittaa nähtävilläoloaikana
palvelupisteeseen.
Kaavoituksen internet-sivuilla osoitteessa http://www.tampere.fi/ytoteto/aka/index.htm on nähtävänä sekä kuulutus että laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Suunnitelma lähetetään nähtävilläoloaikana aloitteen tekijöille, lähivaikutusalueella olevien tonttien omistajille tai haltijoille, kaupungin kiinteistötoimelle ja ympäristövalvonnalle sekä Pirkanmaan ympäristökeskukselle.
Valmisteluvaihe
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saadut mielipiteet kirjataan
osallisten tavoitteiksi. KSOY laatii suunnitelmasta kaksi vaihtoehtoista
havainnepiirrosta, jotka asetetaan nähtäville mielipiteiden
saamista varten. Tässä vaiheessa järjestetään
myös avointen ovien yleisötilaisuus, josta ilmoitetaan kaupungin
ilmoituslehdissä erikseen. KSOY ja kaavoittajat analysoivat saadun
palautteen ja se kirjataan osaksi kaavan selostusta. Ohjausryhmä
tarkentaa tavoitteita saadun palautteen pohjalta ja valitsee vaihtoehdon
kaavoituksen pohjaksi.
Lausuntopyynnöt luonnoksesta
Valitusta vaihtoehdosta laaditaan asemakaavaluonnos suunnittelupalveluissa kiinteässä yhteistyössä KSOY:n kanssa. Ohjausryhmä kokoontuu säännöllisin määräajoin käsittelemään suunnitteluvaihetta. Ohjausryhmä päättää myös siitä, tarvitaanko työn loppuvaiheessa vielä esim. ulkopuolisen konsultin laatimaa vaikutusten arviointia.
Valmistuneesta asemakaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot asianomaisilta kaupungin toimialoilta. Lausuntopyyntöön liitetään laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Samat asiakirjat lähetetään tiedoksi aloitteen tekijälle.
Saadut lausunnot kirjataan ja jos luonnosta muutetaan niiden tai muun saadun palautteen pohjalta, muutoksesta tiedotetaan niille viranomaistahoille, joita se koskee.
Ympäristölautakunta käsittelee ehdotuksen ja asettaa sen yleisesti nähtäville. Nähtävillä olosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan internetissä. Kartta ja asemakaavan selostus ovat nähtävillä Frenckellin palvelupisteessä, Frenckellinaukio 2 B, 33100 Tampere ja kaavoitusosaston internet-sivuilla osoitteessa http://www.tampere.fi/ytoteto/aka/index.htm. Ehdotuksen selostuksesta selviää, miten jätetyt mielipiteet ovat vaikuttaneet suunnitteluun. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää muistutuksia ja ne käsitellään säädetyssä järjestyksessä.
Kaavan käsittelyvaiheet
kaavioina ja asiasta päättäminen:
Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan.
Oheisena kaavio asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää,
miten osallistumismahdollisuus jatkuu yhdyskuntalautakunnan käsittelyn
jälkeen.
Asemakaavan
käsittelyvaiheet
Työn tilaaja / kaavoitusviranomainen
Tampereen kaupunki
Yhdyskuntapalvelut / kaupunkisuunnittelu
asemakaava-arkkitehti Sakari Leinonen
Kaavan laatija
Tampereen kaupunki
Yhdyskuntapalvelut / suunnittelupalvelut
Asemakaavoitus
asiaa hoitavat
asemakaavapäällikkö Maire Väisänen ja arkkitehti
Rauno Penttinen
puh. 020 716 5430
Aineiston
esittely
Asiakaspalvelu
Palvelupiste Frenckell
Frenckellinaukio 2 B
puh. 020 716 6700
Mielipiteitten
vastaanotto
Yhdyskuntapalveluiden kirjaamo
PL 487, Tampere 33101
käyntiosoite Frenckellinaukio 2 B
ypa.kirjaamo@tampere.fi
Liite
1: Ote pohjakartastaja mielipidelomake