SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTOA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN TONTIN MUUTTAMINEN ASUINKÄYTTÖÖN, HÄRMÄLÄ-760-2, NUOLIALANTIE 42, KARTTA NO 7941


Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 12. päivänä tammikuuta päivättyä ja 20. päivänä helmikuuta 2004 tarkistettua asemakaavakarttaa no 7941. Asian hyväksyminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan.
Lisätietoja osoitteesta:
http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?7941


TIIVISTELMÄ

Kaavaprosessin vaiheet
Tampereen kaupungin kiinteistötoimi on tehnyt 22.10.2003 aloitteen asemakaavan muuttamisesta asuinkäyttöön senioritalon toteuttamiseksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin 6.11.2003 sekä postitettiin naapurikiinteistöille ja alueen yhdistyksille.
Asemakaavanmuutosluonnos oli nähtävillä 15.01.-05.02.2004 välisen ajan. Luonnosvaiheessa järjestettiin yleisötilaisuus 20.01.2004.

Asemakaava
Kaava-alue käsittää yhden kerrostalotontin osoitteessa Nuolialantie 42. Kaava-alueen suuruus on 2358 m². Asemakaavassa tontin no 760-2 sosiaali- ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialue muuttuu asuinkerrostalojen korttelialueeksi ja siihen liitetään 359m²:n suuruinen kaistale virkistysaluetta.

Kaava-alueella on osoitettu asuinkerrostalojen rakennusoikeutta yhteensä 2100 k-m² ja talousrakennuksille 60 k-m². Nuolialantien viereen kadun suuntaisesti on osoitettu autokatoksen rakennusala, jonka on tarkoitus suojata oleskelupihaa Nuolialantien liikennemelulta. Tontin tehokkuusluvuksi tulee e=0,91 (rakennusoikeutta yhteensä 2160 k-m²). Asuntoja alueelle rakennettaneen n. 25 kpl ja rakennusoikeus lisääntyy talousrakennuksen 60 k-m²:n verran. Asuinkerrostalotontin ajoneuvoyhteys Nuolialantielle on osoitettu rasitteena tontin länsipuolisen puistoalueen kautta.


1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT

1.1 Tunnistetiedot
Asemakaavan muutos koskee:
Tampereen kaupungin Härmälän kaupunginosan
korttelin no 760 tonttia no 2 ja virkistysaluetta.

Asemakaavan muutoksella muodostuu:
Tampereen kaupungin Härmälän kaupunginosan
korttelin no 760 tontti no 11 ja virkistysaluetta.

Kaavan laatija: Tampereen kaupungin ympäristötoimi, kaavoitusyksikkö, arkkitehti Elina Karppinen.

Dno YVI: 7968/03, 23.10.2003.
Vireilletulo 06.11.2003

Kaava-alue sisältää maanmittauslaitoksen ylläpitämiä rekisteriyksiköitä.

1.2 Kaava-alueen sijainti
Kaava-alue sijaitsee n. 4,5 km kaupungin keskustasta etelään Härmälän kaupunginosassa, Nuolialantien pohjoispuolella. Suunnittelualueen tontti no 760-2 rajautuu idässä Härmälän liikerakennuksen tonttiin ja lännessä puistoalueeseen, joka yhdistää Nuolialantien Pyhäjärveen. Puistoalueen länsipuolella sijaitsevat VVO:n senioritalo ja Kuuselan palvelutalo, jonka palveluihin kaava-alueelle suunnitellun senioritalon on tarkoitus tukeutua.

Kaavan nimi ja tarkoitus
Asemakaava no 7941. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten tontin muuttaminen asuinkäyttöön, Nuolialantie 42.

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Meluselvitys 19.01.2004 ( Scc Viatek Tampere )
Lausunto asemakaavan muutoksesta sosiaali- ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten tontin muuttamisesta asuinkäyttöön, (Ympäristösuunnittelija Kari Korte, Kaavoitusyksikkö 11/2003)


3 LÄHTÖKOHDAT

3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

3.1.1 Alueen yleiskuvaus
Tontti no 760-2 on rakentamaton tontti, jolla on aikaisemmin sijainnut Härmälän kulttuuritalo. Tontin itäpuolella on liikerakennus, länsipuolella ikääntyneiden asuin- ja palvelurakennuksia. Nuolialantien eteläpuolella on omakotialue. Tontin itäreunalla kulkee maanalainen puhelinkaapeli.

3.1.2 Luonnonympäristö
Suunnittelualueen tontin no 760-2 pohjois- ja länsipuolella oleva virkistysalue on järeää kuusikkoa. Metsikkö on lähinnä lehtomaista kangasta.

3.1.3 Rakennettu ympäristö
Väestön rakenne ja kehitys kaava-alueella
Kaava-alue liittyy Härmälän asuntoalueeseen, joka suunnitelman toteutumisen myötä tiivistyy n. 45 asukkaalla.

Yhdyskuntarakenne
Kunnallistekniikka kulkee alueella Nuolialantietä pitkin, joten suunniteltu asuintontti on edullista liittää kunnallistekniikan piirin. Tontin itäreunalla kulkee maanalainen puhelinkaapeli. Jätevesiviemäri on rakennettu tontin koilliskulmalle ja vesijohto kulkee Nuolialantiellä.

Kaupunki-/taajamakuva
Rakentuessaan suunnittelualueen tontit täydentävät Nuolialantien pohjoispuolisen alueen kaupunkirakennetta. Tontin no 760-2 länsipuolisen viheralueen takana olevat palvelutalo ja ikääntyneiden asuintalo ovat 3-5 kerroksisia. Kaava-alueelle suunniteltu rakennuspaikka sijoittuu maaston korkeuserojen vuoksi 6 metriä em. rakennusten korkeustasoa alemmaksi, joten räystäskorkeuksissa ei tule olemaan suuria eroja suunnitellun kuusikerroksisen rakennuksen kanssa.

Palvelut
Kaava-alueen vieressä sijaitsee Härmälän liikerakennus. Noin 0,5 km suunnittelualueesta länteen sijaitsee Härmälän koulu ja n. 1,5 km etäisyydellä itään Rantaperkiön ja Hatanpään koulut. Lähimmät päiväkodit sijaitsevat 0,6 km:n (Lepolan päiväkoti, Lentokonetehtaantie 2), 0,5 km:n (Härmälän päiväkoti, Talvitie 24) ja 1,5 km:n etäisyydellä (Tuomikujan päiväkoti, Tuomikuja 2).
Lähialueelta löytyy useita pelikenttiä ja leikkikenttiä sekä kirkko ja kirjasto. Laajemmat kaupalliset palvelut sijaitsevat Pirkkalan Partolan alueella n. 3 km etäisyydellä kaava-alueesta. Partolan alueelle on keskittynyt marketteja ja runsaasti erikoisliikkeitä.

Virkistys
Suunnittelualue rajoittuu laajaa Härmälän rantapuiston virkistysalueeseen, jossa kulkee runsaasti polkuja ja kevyen liikenteen reittejä.

Liikenne
Suunnittelualueen eteläpuolella, Nuolialantiellä kulkee Tampereen kaupungin liikennelaitoksen linja no 1 sekä useita Tampereen ja Pirkkalan välisiä bussiyhteyksiä. Tonttiliittymä on suunniteltu tontin lounaiskulmasta Nuolialantielle.

Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt
Nuolialantien aiheuttamaa liikennemelua ja melun aiheuttamia suojatoimenpiteitä on tutkittu luonnosvaiheessa Tampereen Viatek Oy:ssä.

3.1.4 Maanomistus
Tontin no 760-2 omistaa Tampereen kaupunki. Tontti on varattu VVO Rakennuttaja Oy:lle senioritalon rakentamista varten.

3.2 Suunnittelutilanne

3.2.1 Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset
Pirkanmaan 3. seutukaava on vahvistettu 6.6.1997. Sen mukaan alue on taajamatoimintojen aluetta.
Tampereen kantakaupungin yleiskaava on vahvistettu 12.12.2000. Sen mukaan kaava-alue paikalliskeskustoimintojen aluetta. Kaavamääräyksen mukaan alue varataan paikalliskeskustasoisille julkisille ja yksityisille palveluille, ympäristöön soveltuvalle työpaikkatoiminnalle ja asunnoille.

Suunnittelualueella on voimassa asemakaava no 7605, joka on vahvistettu 31.05.2000. Tontti no 760-2 on osoitettu sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeksi, jolle saa rakentaa myös henkilökunnan ja toimintaan liittyviä asuntoja. Tontille on varattava yksi autopaikka 250 vanhusten asuntotilan kerrosalaneliömetriä kohti. Tontin rakennusoikeus on 2100 m².

Tontin itäosassa on maanalaista puhelinkaapelia varten varattu alueen osa ja tontin eteläosassa on istutettavat alueen osat, joilla olemassa olevaa puustoa on säilytettävä mahdollisuuksien mukaan ja sitä on täydennettävä uusilla istutuksilla ympäristöön soveltuvalla tavalla.

Tonteille no 760-2 on hyväksytty tonttijako 24.10.1949 ja se on merkitty tonttirekisteriin. Pohjakartta on Tampereen kaupungin kaupunkimittausyksikön laatima ja se on tarkistettu v. 2004.

Kaava-alueelle on laadittu meluselvitys Nuolialantien aiheuttaman liikennemelun vuoksi ( Viatek 01/2004).


4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET

4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve

Tampereen kaupungin kiinteistötoimi on tehnyt 22.10.2003 aloitteen asemakaavan muuttamiseksi niin, että se mahdollistaa tontin varanneen VVO:n suunnitteleman senioritalon toteuttamisen.

4.2.Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset

Asemakaavan muutos laaditaan tontin omistajan aloitteesta, tontin varanneen tulevan haltijan tarpeisiin. Kaavan laatimisesta peritään taksan mukaiset kulut tontin varanneelta VVO:lta.

4.3 Osallistuminen ja yhteistyö

4.3.1 Osalliset
Osallisia ovat mm. asemakaavamuutoksen hakija, naapurikiinteistöt, Härmälä-Seura ry, Härmälän omakotiyhdistys ry sekä kaupungin hallintokunnista mm. ympäristötoimi, tekninen toimi, kiinteistötoimi, sähkölaitos, vesilaitos, pelastuslaitos.

4.3.2 Vireilletulo
Kaava on tullut vireille 06.11.2003 jolloin 06.11.2003 päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville 06.11.-27.11.2003 väliseksi ajaksi.

4.3.3 Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin nähtäville mielipiteiden saamista varten 06.11.-27.11.2003 väliseksi ajaksi sekä postitettiin naapurikiinteistöille ja alueen yhdistyksille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tuli kolme suullista mielipidettä puhelimitse.
Talvitiellä asuvat Terttu Uusikartano ja Eila Pättiniemi pitivät hyvänä senioritalon rakentamista suunniteltuun paikkaan, he olivat kuitenkin huolissaan kerrostalon mahdollisesta varjostavasta vaikutuksesta heidän takapihoilleen.

Kaavoittaja: Suunnitellun kuusikerroksisen kerrostalon varjo ei yllä tontin no 760-2 koillispuolella sijaitsevien omakotitonttien pihoille asti. Lisäksi uudisrakennuksen ja olemassa olevien omakotitalojen väliin jää runsaasti suojaavaa puustoa.

Toivo Tuomela (Metsolankatu 2) totesi hyväksi, että vanhemmalle väestölle suunnattuja asuntoja sijoitetaan olemassa olevien palvelujen läheisyyteen. Hän ei kuitenkaan halunnut kerrostaloa rakennettavan oman tonttinsa pohjoispuoliselle alueelle.

Kaavoittaja: Suunniteltu kerrostalotontti sijaitsee mielipiteen esittäjän hallitseman tontin pohjoispuolella, joten uusi rakennus ei tule varjostamaan ko. tontin piha-aluetta. Nuolialantien viereen on suunniteltu sijoittuvaksi yksikerroksinen autokatos, jolloin korkeampi rakennusmassa sijoittuu tontin pohjoisosaan.


Härmälä-Seura ry;n mielipide 19.11.2003:

"Kaavoitettava tontti soveltuu sijaintinsa puolesta erittäin hyvin senioriasuntojen rakennuspaikaksi. Bussiyhteydet kaupungin keskustaan ovat hyvät, ja läheiset rantapuistoalueet kävelyteineen ovat helposti vanhempienkin ihmisten saavutettavissa. Kuten arviointisuunnitelmassa todetaan, ikääntyneiden palvelu voi tukeutua vieressä olevan Kuuselan palvelutalon toimintoihin.

Kaupalliset palvelut ovat Partolan alueella erinomaiset ja huonommin liikkumaan pystyville vieressä oleva "lähimarket" tarjoaa riittävän päivittäistavaravalikoiman.
Härmälän omakotialueella asuu paljon ikääntyviä härmäläläisiä, jotka mielellään pitäisivät entisen asuinpaikkansa siinäkin vaiheessa, kun omakotitalon hoito käy ylivoimaiseksi. Tästä syystä uskomme, että senioritalon asunnot "käyvät kaupaksi".
Härmälä -seuran johtokunta haluaa lausua mielipiteensä hankkeesta sitten, kun se on edennyt kaavaluonnoksen asteelle."

Asemakaavaluonnosta esiteltiin nähtävilläoloaikana yleisötilaisuudessa, joka järjestettiin 20.01.2004 Kuuselan palvelutalossa. Paikalla oli osallistujalistan mukaan 15 asiasta kiinnostunutta. Tilaisuudessa keskusteltiin lähinnä tontin ajoneuvoliittymän liikenneturvallisuudesta ja läheisen puistoalueen säilymisestä.

Asemakaavanmuutosluonnoksesta on pyydetty lausunnot kaupungin asianomaisilta hallintokunnilta. Lisäksi asiakirjat on lähetetty tiedoksi kaavamuutoksen hakijalle, naapurikiinteistöille, Härmälä-Seura ry:lle ja Härmälän omakotiyhdistys ry:lle.

Lausunnossaan Tampereen kaupungin rakennusvalvonta totesi kaavamääräyksen maa-6 turhaksi, sillä toisen maalle ei saa muutenkaan mennä. Rakennusjärjestyksessä on määrätty luiskista ja rakennusvalvontakin hoitaa kyllä omat hommansa. Lausunnon vuoksi kaavasta poistettiin määräys maa-6.

Pelastuslaitos huomautti, että pelastustien toteuttaminen saattaa tuottaa vaikeuksia.
Hankkeen rakennussuunnittelija on esitellyt hankkeen asemapiirroksen pelastuslaitokselle 09.03.2004, jolloin pelastustoimi oli todennut pelastusteiden väljentyneen tarkistetussa luonnoksessa. Tontin pohjoisimman parvekkeen osalta pelastaminen on mahdollista järjestää joko jatkamalla pelastustietä n. 1,5 metrillä tai käyttämällä parvekelinjan sisäistä pelastusreittiä.


Tampereen kaupungin ympäristövalvontayksikön lausunto:

"Asemakaavan muutokseen liittyy 19.1.2004 päivätty meluselvitys. Selvityksen mukaan suuri osa tutkittavasta tontista alittaa suunnitelman mukaan toteutettuna meluohjearvot, mutta rakennuksen etelä- ja länsisivustan parvekkeilla melutaso ylittää ohjearvot ja suosituksena on, että parvekkeet tulee lasittaa. Parvekkeiden lasittaminen on syytä varmistaa kaavamääräyksellä. Muilta osin ympäristövalvonnalla ei ole kaavaehdotuksesta huomautettavaa. "

Asemakaavaan asuinkerrostalon rakennusalan etelä- ja länsipuolille lisättiin merkintä, jonka mukaan parvekkeiden tai terassien tulee olla merkinnän osoittamilla sivuilla lasitettuja.

Härmälä-seura ry:n 22.01.2004 päivätty mielipide:

" Härmälä-Seura ry. on kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävänä ollessa esittänyt näkemyksensä asiasta yleisesti. Tutustuttuaan kaavaluonnokseen seuran johtokunta päätti kokouksessaan 20.1.2004 ottaa kantaa eräisiin kaavamuutoksen yksityiskohtiin.

Esittelytilaisuudessa todettiin, että tontti on melko jyrkästi kadulta poispäin laskeva. Tämä tuo haasteita tulevalle, osittain kaavan laatimisen yhteydessä jo käynnissä olevalle rakennussuunnittelulle. Kaavan havainnepiirros osoittaa, että tontti kuitenkin on hyvällä suunnittelulla hyödynnettävissä tarkoitettuun käyttöön. Seuraaviin näkökohtiin tulisi kiinnittää huomiota:

Tonttia olisi täytettävä mahdollisimman paljon, jolloin jyrkkä nousu kadulle loivenisi. Tämän vuoksi rakennus olisi vietävä riittävän kauaksi viereisestä kaupan tontista, jotta maaluiskan muodostaminen olisi mahdollista. Ettei tontin länsipuoli puolestaan jäisi aivan ahtaaksi, pitäisi tutkia tontin länsirajan siirtämistä jonkin verran puistoon päin. Puistometsän vähäinen pieneneminen ei toisi oleellisia muutoksia vanhan kaavan mukaiseen tilanteeseen.

Suunnittelun yhteydessä on jo tutkittu valon ja varjon kohdistumista suunniteltavaan rakennukseen. Viereisen synkän kuusikon vaikutus pitäisi myös selvittää ja pyytää jo tässä vaiheessa puistoyksikön kanta mahdolliseen harvennukseen. Metsän mahdollinen harventaminen myös tontin pohjoispuolella toisi parannusta järven puoleisiin näkymiin ja vaikuttaisi todennäköisesti myös rakennussuunnitelmiin.

Tärkein selvitettävä asia on kuitenkin tontin sijainnista ja korkeusasemasta johtuva liikenteellinen ongelma. Tontti on aivan valo-ohjatun Metsolankadun risteyksessä ja vieressä on myös bussipysäkki. Kun lisäksi tontin ja ajoradan välissä on kahteen suuntaan kuljettava kevyenliikenteen väylä ja tontilta tielle nousu on suhteellisen jyrkkä, muodostuu paikka liikenneturvallisuuden näkökulmasta vaaralliseksi. Tonttiliittymä on siirretty vanhan kaavan mukaisesta paikasta tontin länsikulmaan, pois linja-autopysäkiltä ja varsinaiselta risteysalueelta. Tällä toimenpiteellä pyritään parantamaan turvallisuutta, mutta kun seurauksena on liittymän sijainti juuri kadun kapenevalla osalla, ahtaus vain lisääntyy eikä liikenneturvallisuus välttämättä kohene. Vaikka tontille kulku henkilöautolla varovaisuutta noudattaen onnistuisikin, tuottaisi tontin huoltoajo liikenteelle huomattavia haittoja. Jossakin määrin huoltoajon onnistumista auttaisi tontin länsirajan siirtäminen aikaisemmin esitetyllä tavoin.

Härmälä-Seuran mielestä pitäisi vielä yhdessä kaupungin liikennesuunnitteluyksikön kanssa pohtia mahdollisuutta järjestää kulku Kuuselan liittymän kautta tai muin järjestelyin. Kaavaluonnoksen mukainen ratkaisu on vastoin Härmälässä aikaisemmin noudatettua periaatetta, jonka mukaan suoria kulkuyhteyksiä pääkadulle - jopa eräitä katuliittymiä - on poistettu liikenneturvallisuuden parantamiseksi.
Härmälä-Seura haluaa saada tiedon kaavan käsittelyn seuraavistakin vaiheista. "

Ajoneuvoliittymän turvallisuudesta ja vaihtoehdoista on neuvoteltu Tampereen kaupungin kuntatekniikka- ja liikennesuunnitteluyksikön, puistoyksikön, kiinteistötoimen, metsäosaston ja ympäristövalvontayksikön kanssa, ja päädyttiin ratkaisuun, jossa ajoneuvoyhteys tontille kulkee länsipuolisen puistoalueen kautta rasitteena. Tällöin saadaan liittymä rakennettua riittävän kauas risteysalueesta ja linja-autopysäkistä ja näin parannettua liikenneturvallisuutta. Pidemmällä matkalla saadaan korkeusvaihtelut ratkaistua loivemmalla luiskalla.

Kuuselan palvelutalon liittymän kautta järjestettynä ajoneuvoyhteys olisi ollut vaikea sopia ja toteuttaa usean eri maanomistajan maiden kautta. Ajokaista olisi tullut kuntatekniikka- ja liikennesuunnitteluyksikön mukaan maksamaan n. 31500€ ja olisi ollut kaupunkikuvallisesti huonompi vaihtoehto.

Nähtävilläoloaikana kuntatekniikka- ja liikennesuunnitteluyksikkö toivoi ajoneuvoliittymän järjestämistä tontin länsipuolisen puistoalueen kautta. Asiasta neuvoteltiin puistoyksikön ja ympäristövalvonnan kanssa, ja päädyttiin liikenneturvallisuuden kannalta parempaan kuntatekniikka- ja liikennesuunnitteluyksikön ehdottamaan ratkaisuun.

4.4.4 Asemakaavan tavoitteet
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on kaavoittaa alue asuinkäyttöön. Tavoitteena on luoda alueesta viihtyisää ja laadukasta asuinaluetta, joka toiminnaltaan voisi tukeutua läheisen palvelutalon tarjoamiin palveluihin ja jonka rakennusmassat sopeutuvat ympäristöönsä.

4.5 Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

4.5.1 Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta
Ensimmäinen vaihtoehto, 0-vaihtoehto, oli jättää asemakaava tilanne ennalleen. Vaihtoehdon toteutuminen olisi kuitenkin aiheuttanut tontin koillisosassa raskasta muurirakentamista pysäköintialueen toteuttamiseksi. Myös liittymän sijainti vaati suurimman osan piha-alueesta käytettäväksi ajoväyläksi tai pelastustieksi, varsinainen oleskelualue olisi jäänyt olemattomaksi.

Tontin rakentuminen voimassa olevan asemakaavan mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoa palvelevaksi rakennukseksi ei ole toteutunut.

Toinen vaihtoehto oli asemakaavahakemuksen mukainen vaihtoehto, jossa suunnittelualueen tontti kaavoitetaan kokonaisuudessaan asuinkäyttöön siten, että kuusikerroksinen rakennusmassa sijaitsee tontin koillisosassa, ajoneuvoliittymä Nuolialantielle tontin lounaisnurkassa, ja tontin eteläosa on varattu pysäköintialueeksi siten, että myös melusuojaus toteutuu alueella.

4.5.4 Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet
Asemakaavaratkaisun valintaan vaikuttivat mm. kaupunkikuvalliset, maisemalliset ja toiminnalliset syyt.

Härmälän alueella on tarvetta hankkeen mukaiselle vanhemmille henkilöille suunnatulle asuinkerrostalolle. Asemakaavan mukaisilla tonttijärjestelyillä saadaan luotua liikennemelulta suojattu oleskelupiha tontin länsiosaan. Rakennusmassa liittyy Härmälän liikekeskuksen myymälärakennuksen ja Kuuselan palvelutalon rakennusten kanssa samansuuntaisen koordinaatiston avulla kokonaisuudeksi. Tontin ajoneuvoliittymä siirtyy kauemmas Nuolialantien ja Metsolantien risteyksestä.


5 ASEMAKAAVAN KUVAUS

5.1 Kaavan rakenne

Asemakaavalla muodostuu asuinkerrostalotontti Härmälän liikekeskuksen ja palvelutalon yhteyteen, olemassa olevien palvelujen ja kunnallistekniikan piiriin.

5.1.1 Mitoitus
Kaava-alueella väestö tullee lisääntymään n.45 henkilöllä. Kaava-alueella on osoitettu asuinkerrostalojen korttelialueella rakennusoikeutta 2160k-m².

5.1.2 Palvelut
Kaava-alueesta n. 0,5km:n etäisyydellä sijaitsevat lähin koulu, kirjasto ja päiväkoti. lähialueella on laaja Härmälän rantapuisto kevyen liikenteen polkuineen, useita pelikenttiä ja leikkikenttiä sekä kirkko ja kirjasto. Lähimmät kaupalliset palvelut sijaitsevat välittömästi suunnittelualueen länsipuolella. Lisäksi 1km:n etäisyydellä Pirkkalan kunnan puolella sijaitsee Partola-keskus, jonka kaupallisten palvelujen tarjonta on kattava.

5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen
Tavoitteena on ollut yhtenäistää kaupunkirakennetta ja saada aikaan laadukasta rakentamista näkyvälle paikalle Härmälän kaupunginosaan. Tontin no 760-2 pohjoispuolella oleva muokattu penger liitetään tonttiin.

5.3 Aluevaraukset

5.3.1 Korttelialueet
Tontti no 760-11 osoitetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Tontille on osoitettu rakennusala kuusikerroksista asuinkerrostaloa varten tontin itäosaan. Rakennusalalle on osoitettu rakennusoikeutta 2100k-m². Korttelialueelle saa sille merkityn kerrosalan lisäksi rakentaa porrashuoneiden 15m² ylittävän osan kussakin kerroksessa porrashuonetta kohti enintään 20 m². Määräyksen tarkoituksena on saada aikaan väljempiä ja viihtyisämpiä porrashuoneita. Rakennusalan etelä- ja länsisivujen puoleisten parvekkeiden tulee olla lasitettuja Nuolialantien liikennemelun takia. Rakennusalan länsipuolelle on osoitettu leikki ja oleskelualueeksi varattu alueen osa. Tontin itärajalla on maanalaista johtoa varten varattu alueen osa Soonin kaapelia varten.

Tonteille on osoitettava yksi autopaikka 85m²:ä kohti.
Tontin etelärajalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää Nuolialantielle, vaan ajoneuvoyhteys järjestetään rasitteena tontin länsipuolisen puistoalueen kautta .

Tontin eteläosassa on osoitettu yksikerroksisen autokatoksen rakennusala. Autokatos suojaa myös oleskelualuetta Nuolialantien liikennemelulta. Autokatoksen ja Nuolialantien väliin tulee istuttaa puurivi. Lisäksi on osoitettu yksikerroksisen talousrakennuksen rakennusala pysäköintialueen yhteyteen, oleskelualueen eteläpuolelle. Rakennusalalle on osoitettu rakennusoikeutta 60 k-m².

Muut alueet
Suunnittelualueena olevan tontin länsipuolella sijaitsee lähivirkistysalue, jonka kaakkoiskulman kautta järjestetään ajoyhteys asuinkerrostalotontille. Rasiteyhteyttä voi käyttää myös puistoalueen huoltotienä tulevien hoitotoimenpiteiden aikana.

5.4 Kaavan vaikutukset
Asemakaavan mukainen rakentaminen täydentää Härmälän asuinaluetta. Alueen kaavoittaminen asuinkäyttöön on yhdyskuntataloudellisesti järkevää, sillä asemakaavan toteutuminen tiivistää alueen kaupunkirakennetta ja tehostaa olemassa olevien palvelujen käyttöä sekä maankäyttöä. Yhdyskuntapalvelut ja kunnallistekniikka ovat alueella olemassa.

5.5 Ympäristön häiriötekijät
Kaava-alueen eteläpuolisen Nuolialantien aiheuttamaa liikennemelua on kaavassa torjuttu tontin eteläosaan sijoittuvalla autokatoksella. Liikennemelun vuoksi asuinrakennuksen etelä- ja länsisivujen parvekkeet on lasitettava.


6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS

Asemakaavaan liittyy havainnepiirros, josta ilmenee rakennusten sijoittuminen tontille.