VIIALANPUISTON NIMEN MUUTTAMINEN KALLE PÄÄTALON PUISTOKSI, KIILATIEN KATKAISU JA OMAKOTITONTIN JAKAMINEN VIIALAN KAUPUNGINOSASSA

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Aloite:

Kaupunginvaltuuston päätös 15.5.2002 ja Ritva Niemistön aloite 7.7.1997.

Suunnittelualue:

Viialanpuiston virkistysaluetta, korttelin 5250 tontteja 1, 2 ja 5, Kiilatien katualuetta sekä tilojen Messukylä 5:54 ja 5:77 aluetta.

Asemakaavoituksen lähtökohdat ja tavoitteet:

Viialan omakotiyhdistys ry teki v. 1989 esityksen Kirvestien muuttamisesta Päätalonkaduksi. Kalle Päätalo ei pitänyt ajatuksesta, koska hän on kirjoittanut useassa kirjassaan nimenomaan Kirvestiestä. Keskustellessaan asiasta omakotiyhdistyksen nykyisen puheenjohtajan Ulla Siltalopin kanssa hän ei henkilökohtaisesti pitänyt siitäkään, että Kalle Päätalon katu olisi jossakin muualla Tampereella.
Kadunnimitoimikunta katsoi, että Kalle Päätalon omaa toivetta tulee kunnioittaa: hänen mukaansa ei tule nimetä katua Tampereella. Kun hän ei maininnut mitään puistoista, puiston nimeäminen on mahdollista.
Kalle Päätalon asuinseudulla Viialanpuisto on keskeinen Viialan eteläosan puisto ja kiertää Kirvestien varren tontteja. Viialan omakotiyhdistys ry esitti, että se nimetään Kalle Päätalon puistoksi. Omakotiyhdistys järjestää kesäisin puistossa erilaisia tapahtumia ja on valmis järjestämään tilaisuuden myös puiston nimen muutoksen vuoksi.
Kadunnimitoimikunta yhtyi omakotiyhdistyksen näkemykseen puiston nimen muuttamiseksi.
Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.5.2002 käynnistää nimen muuttamisen edellyttämän asemakaavan muutoksen.
Tarkoituksena on samalla katkaista asemakaavaan merkitty rakentamaton osa Kiilatietä ja liittää katualue tontteihin sekä muodostaa tilasta Messukylä 5:54 uusi omakotitontti.

Vaikutusten arviointi:

Ympäristövaikutusten arviointi tehdään osana asemakaavan laatimista.

Osalliset:

- Ympäristössä asuvat ja työskentelevät
- Naapurikiinteistöt
- Viialan omakotiyhdistys ry
- Kaupungin hallintokunnat: ympäristötoimi, tekninen toimi, kiinteistötoimi, sähkölaitos, vesilaitos.

Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen:

Vireillepano ja luonnosvaihe:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnos kuulutetaan nähtäville 6.6. - 5.7.2002. Kiilatien muutosten osalta naapureille tiedotetaan asiasta kirjeitse. Luonnoksesta pyydetään tarpeelliset asianosaisten lau-sunnot. Mielipiteet ja lausunnot käsitellään kaavoitusyksikössä.

Ehdotusvaihe:
Luonnoksen pohjalta valmistetaan asemakaavan muutosehdotus. Ympäristölautakunta käsittelee ehdotuksen ja asettaa sen yleisesti nähtäville. Kartta, havainnepiirros ja asemakaavan selostus mahdollisine liitteineen ovat nähtävänä palvelupisteessä, osoitteessa Frenckellinaukio 2 B. Kaavoitusyksikön internet-sivuilla on kartta ja asemakaavan selostus.

Päätös:
Asemakaavan muutoksen hyväksyminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan.

Yhteyshenkilö:

Asiaa hoitaa arkkitehti Sakari Leinonen, puh. 31466326. Yhteyshenkilönä toimii myös apulaisasemakaava-arkkitehti Juha Jaakola, puh. 314 66528.