|
Tampereen kaupungin ympäristöpalvelut ja rakennusvalvonta selvittävät alkuvuodesta 2008 tiettyjen vesijohtoverkkoon liitettyjen kiinteistöjen vesilaitteistojen teknisiä ratkaisuja. Terveydensuojeluviranomaisten on varmistettava, ettei vesijohtoverkostoon liitetyissä kiinteistöissä ole käytetty sellaisia liitoksia, joista voi aiheutua juomaveden saastumisvaaraa
Sosiaali- ja terveysministeriö on Nokian vesiepidemian takia pyytänyt kuntia kartoittamaan kiinteistöjä, jotka käyttävät paljon vettä ja joilla voi olla jätevesien, prosessivesien tai muiden vesilähteiden sekä vesijohtoverkostojen välisiä liitoksia. Näitä ovat esimerkiksi jäteveden puhdistamot tai pumppaamot, vedenottamot ja uimahallit, suuret teollisuuslaitokset sekä kiinteistöt, joilla on palonsammutus eli sprinkelijärjestelmä (mm. kauppakeskukset, terveyskeskukset, vanhainkodit).
Selvityksiä ei tässä vaiheessa tehdä yksittäisistä asuinkiinteistöistä eikä pienistä liikehuoneistoista tai toimistoista.
Valituille kiinteistöille lähetetään ympäristöpalveluluista kirje ja esiselvityspyyntö. Kiinteistön vesilaitteiston esiselvitys tehdään lomakkeella, jonka saa sivun alalaidasta.
Selvitysten perusteella valitaan ne kohteet, joissa käydään tarkastamassa vesilaitteet.
Selvityslomakkeet
Selvitys tulee palauttaa 29.2.2008 mennessä osoitteeseen Tampereen kaupunki, ympäristöpalvelut, PL 487, 33101 Tampere, sähköpostilla Tuula Sillanpäälle (etunimi.sukunimi@tampere.fi) tai faksilla numeroon 03 - 5656 6374.
Selvitys kiinteistön vesilaitteista, tietokoneella täytettävä word-lomake
(doc, 66 kt)
Selvitys kiinteistön vesilaitteista, pdf-lomake
(pdf, 11 kt)
»
Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen ohje kunnille vesilaitteistojen tarkastamisesta
Ohje STTV:n sivulla www.sttv.fi kohdassa Terveydensuojelu - Ohjeet
http://www.sttv.fi/ylo/Ohje%20vesijohtoverkostoon%20liitettyjen%20vesilaitteiden%20tarkistamisesta.pdf
|