|
Koirapuiston säännöt
Tampereen kaupungin koirapalvelut 2011-2025 -ohjelma
Järjestyslaki
Koiranomistajan opas
Koirankakkakampanja
Ratinanniemen koirapuisto peruskorjattiin 2010.
Tampereen kaupungilla on tällä hetkellä 12 eri puolilla kaupunkia sijaitsevaa koirapuistoa. Kaikki koirapuistot ovat varustettuja jäteastioilla ja koirankakkapussiautomaateilla. Suurin osa koirapuistoista on valaistu.
Länsi-Tampereen kolme koirapuistoa sijaitsevat Tesomajärven Leimapuistossa, Villilän Viillilänpuistossa ja Ryydynpohjan Viirapuistossa.
Keskisen kaupungin koirapuistot sijoittuvat Santalahdenpuistoon, Ratinanniemelle ja Kissanmaalle Hakametsään.
Etelän koirapuistot löytyvät Härmälän Vähäjärvenpuistosta ja Rantaperkiöstä Härmälän rantapuistosta.
Koillisen suuralueen koirapuisto sijaitsee Leinolassa Vestonpuistossa.
Kaakkoisella suuralueella on koirapuistoja kolme, yksi Kaukajärven Isolammenpuistossa, kaksi Hervannassa, Ahvenispuistossa ja Näyttämöpuistossa.
Pinta-alaltaan laajimmat koirapuistot ovat Hakametsässä (4478 m2) ja
Härmälän Vähäjärvenpuistossa (4185m2) Koirapuistoista kahdessa,
Hakametsässä ja Tesomajärven Leimapuistossa on koirapuisto jaettu isojen
ja pienten koirien alueesseen.
Hervannan Mäkipuistossa on merkitty koirapolku. Koirahiihtovuoroja on talvisin
kolmesti viikossa Peltolammin valaistulla latuosuudella. Kaupunki myös vuokraa
kenttiä ja tontteja koirien koulutus- ja harrastuskäyttöön.
Koirapuistot kartalla
(pdf, 787 kt)
Santalahteen rakennettiin koirapuisto vuonna 2000. Puiston vieressä sijaitsee koirien uimapaikka.
Koirien uimapaikka
Koirien uimapaikka sijaitsee välittömästi Santalahden koirapuiston vieressä.
- Pidä koirasi vapaana - sillä on oikeus temmeltää koirapuistossa.
- Älä tuo koirapuistoon rokottamatonta, kiimaista, vihaista tai sairasta koiraa - kokemus voi olla hankala kaikille.
- Älä heitä keppejä tai kiviä, äläkä tuo omia leluja -
leikistä voi tulla liian raju.
- Älä anna koirasi ryntäillä aitaa tai porttia vasten.
- Sinä vastaat aina ensisijaisesti omasta koirastasi.
- Sinä vastaat itse vaatteistasi - koiran leikki on joskus touhuisaa ja likaista.
- Pensaiden ja puiden vaurioittaminen on kielletty.
- Pidä alue siistinä - korjaa koirasi ulosteet niille tarkoitettuun astiaan.
- Sulje portti.
Sivun alkuun
Koirapalvelut 2011-2025 -ohjelma hyväksyttiin yhdyskuntalautakunnassa 12.6.2012. Koirapuistoja on nykyisin 12, joista yhdeksän on kunnostuksen tarpeessa. Lisäksi esitetään 14 uuden koirapuiston rakentamista vuoden 2025 loppuun mennessä. Ohjelma on ohjeellinen, siinä esitetyt toimenpiteet, kuten
investoinnit hyväksytään vuosittain erikseen budjetin vuosisuunnitelman yhteydessä.
Tampereen kaupungin koirapalvelut 2011-2025 -ohjelma, Ohjelman liitteenä (liite 2) perustiedot koirapuistoista sekä niiden kunnostustarpeista
(pdf, 7 mt)
Koirapalveluohjelma lyhyesti
(pdf, 2 mt)
Sivun alkuun
»
Järjestyslaki
Järjestyslain 14 § koskee koirakuria.
Sivustosta vastaa:
Oikeusministeriö
Sivun alkuun
»
Koirat
Sivun alkuun
»
Koirankakkakampanja
Sivustosta vastaa:
Tampere - Siisti kaupunki
|