|
Kauppi-Niihaman metsäsuunnitelma uudistetaan
vuonna 2012. Metsäsuunnitelma ohjaa alueen käyttöä ja hoitoa
seuraavien kymmenen vuoden ajan. Metsäsuunnitelman laadinnassa keskeinen
tavoite on sovittaa yhteen alueen eri käyttömuodot ja tukea virkistyskäytön
edellytyksiä säilyttäen alueen luontoarvot sekä puuston elinvoimaisuus.
Suunnittelutyön alkuvaiheessa kartoitetaan
käyttäjien mielipiteitä Kauppi-Niihaman metsäalueen nykytilasta ja metsien
käsittelystä. Karttapohjainen asukaskysely oli avoinna 13.5. 2012 saakka.
Metsäsuunnittelun
yhteydessä Kauppi-Niihaman alueelta kartoitetaan Metso-monimuotoisuusohjelman
valintakriteerit täyttäviä kohteita. Tampereen kaupunki on saanut Mansen Metso –hankkeelle
jatkorahoitusta, jolla mm. parannetaan monimuotoisuuden säilymisen edellytyksiä
Kauppi-Niihamassa.
Sidosryhmille
järjestetään kesäkuussa keskustelutilaisuus ja lähetetään Kauppi-Niihaman
metsäsuunnitelman uudistamista koskevat lausuntopyynnöt.
Suunnittelutyöstä vastaa Tampereen kaupungin kiinteistötoimi yhdessä
kaupungin muista hallintokunnista kootun työryhmän kanssa.
Kiinteistötoimi
keskus 03 565 611
ma - pe 8.30 - 15.45
|