Viikinsaaren luonnonsuojelualue perustettiin 9.12.1994 Pyhäjärven Viikinsaareen n. 3,5 kilometrin päähän Tampereen keskustasta. Luonnonsuojelualueen pinta-ala on 10,53 ha ja se sijaitsee Viikinsaaren länsiosassa.
Luonnonsuojelualueen kasvillisuus on enimmäkseen lehtokasvillisuutta ja alue kuuluukin Pirkkalan lehtokeskukseen. Viikinsaaressa on runsas putkilokasvilajisto. Kaiken kaikkiaan saarelta on löydetty 253 putkilokasvilajia, joista 150 on alkuperäisiä. Vaateliaimpia lajeja edustavat alueella mm. lehto-orvokki, lehtoimikkä, keltavuokko, soikkokaksikko, lehtopähkämö ja mustakonnanmarja. Kotkansiipivaltainen lehto kuuluu saaren erikoisuuksiin. Alueella kasvaa myös Länsi-Suomessa harvinaista nurmikaunokkia.
Sienilajistossa on muutamia harvinaisia lajeja kuten savukärpässieni ja kirjomaltoseitikki. Lisäksi saarelta on löydetty myös yksi Suomelle uusi laji, saravinokas.
Viikinsaaren linnusto on monipuolinen ja linnuston tiheys on korkea. Saarella pesii 30 lajia. Pikkusieppo, mustapääkerttu, lehtopöllö ja nuolihaukka ovat näistä lajeista harvinaisimpia.
Viikinsaari on hyvä retkeily- ja opetuskohde. Luonnonsuojelualueella on merkitty luontopolku.
Kartan vihreä alue on luonnonsuojelualuetta. Arvokas alue on merkitty tumman vihreällä. Ruskea alue on lähivirkistysaluetta. Alueella on luontopolku, kaksi näköalapaikkaa, grillikatos, infotaulu ja kesäaikaan myös ravintola.
Viikinsaari sijaitsee Pyhäjärvessä 20 minuutin matkan päässä Laukontorin rannasta.
Kulkuyhteydet ja palvelut
Tietoa Viikinsaaren kulkuyhteyksistä ja palveluista saa kulttuuripalveluiden ylläpitämiltä Viikinsaari-sivuilta. Sivuilla kerrotaan myös Viikinsaaren kesätapahtumista: lastenpäivistä, tanssinopetuksesta, lavatansseista yms.
Luontopolku
Viikinsaarella on 13-rastinen luontopolku, jonka
pituus on 2,5 kilometriä. Luontopolku myötäilee hiekoitettua
kävelytietä poiketen välillä saaren rehevään sisäosaan ja välillä
rannan tuntumaan. Luontopolku ja kävelytie kiertävät lähes
15-hehtaarisen saaren ympäri ja sen varrella voi tutustua saaren
erilaisiin luontotyyppeihin, kasvillisuuteen ja linnustoon.
Luontopolkukirjasia saa ostaa kahden euron hintaan Palvelupiste
Frenckellistä, ympäristötietokeskus Moreeniasta.
Luontopolkuoppaita on saatavissa myös netistä sivulta: www.tampere.fi/ymparistojaluonto/luonnonvirkistyskaytto
Viikinsaaren luonnonsuojelualue sijaitsee Pyhäjärven Viikinsaaressa, noin 3,5 km päässä Tampereen keskusta-alueelta. Saaren eteläpuolella, 200-400 metrin etäisyydellä sijaitsevat Pirkkalaan kuuluvat Nikkilänniemi ja Pereensaari. Viikinsaaren kokonaispinta-ala on 14,9 hehtaaria, josta luonnonsuojelualueen pinta-ala on 10,53 hehtaaria.
Luonnonsuojelulain mukaisen rauhoituksen tarkoitus on taata Viikinsaaren luonnonsuojelualueen monipuolisen lehtoluonnon säilyttäminen ja alueen ohjattu käyttö kaupunkilaisten virkistys- ja ulkoilualueena.
Viikinsaaren historia alkaa seitsemänneltä vuosituhannelta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin saari syntyi maan kohoamisen seurauksena. Kivikauden asutuksen jäljiltä on tehty hajalöytöjä, joiden joukossa mm. Viikinsaaren kaksoiskirves ja kaksoistaltta. Varhaisin kirjallinen maininta löytyy Pirkkalan syyskäräjien pöytäkirjoista vuodelta 1596. Tuolloin käräjöitiin heinän varastamisesta.
Saaren vanha nimi on ollut Kaidesaari tai Iso Kaidesaari, koska länsipuolella sijaitsevaa Lehtisaartakin on kutsuttu Kaidesaareksi. Viikinsaari on jo kauan ollut tunnettu kesävirkistyspaikkana, sillä sen luonnon vehmautta ja kauneutta on aina kiitetty. Viikinsaari kuului aikoinaan Pirkkalan Nikkilän talon maihin, mutta myytiin kuulemma viinakannun hinnalla Viikin kartanolle. Saarta alettiin kutsua nykyisellä nimellään. Viikinsaari on toiminut virkistysalueena jo viime vuosisadan puolivälistä lähtien. 1866 Carl Gustaf Tallqvist perusti sinne ensimmäisen ulkoilmaravintolan. 1870- ja 1880-luvuilla vietettiin saarella 'iloista elämää', kun siitä aluksi tuli herrasväen huvittelupaikka. Tallqvist osti saaren omakseen vuonna 1881. Tällöin maanmittaustoimituksessa mainitaan ison osan saaresta olleen hoidettua puistoa.
Tallqvistin kuoltua Viikinsaari oli jonkin aikaa oman onnensa nojassa. Pässien ja pirkkalalaisten talojen varsojen lisäksi saarella kävi paljon joutoväkeä, jotka harrastivat mm. viinanjuontia ja tappeluita. Jossain määrin saaresta korjattiin myös heinää. 1893 Tampereen kaupunki osti Viikinsaaren Tallqvistin perikunnalta ja rakensi sinne uuden ravintolan vuonna 1895. Myöhemmin saari oli etupäässä työväenyhdistyksen käytössä. Sittemmin kaupunki on rakentanut ravintolan lisäksi saareen uusia kohteita mm. ulkoilmanäyttämön, tanssilavan, keilaradan ja saunan. Rakentaminen ja virkistystoiminta on keskittynyt saaren itäosaan. Viime sotien jälkeen Viikinsaaren virkistyskäytössä oli jälleen pieni tauko, mutta nykyään sen käyttö on jälleen lisääntynyt säännöllisen laivaliikenteen myötä.
Luonnonsuojelualue, joka sijaitsee saaren länsiosassa, on ranta-aluetta lukuun ottamatta hyvin monilajista lehtoa. Alueen sisäosaa kiertää hiekoitettu kävelytie. Luontopolku seurailee kävelytietä, poiketen välillä saaren rehevään sisäosaan tai rannan tuntumaan. Suojelualueen sisäosassa ei ole luontopolkua ja kävelytietä lukuun ottamatta muita yleisölle tarkoitettuja reittejä. Alueen itäpää rajoittuu jalkapallokenttään ja niittyyn.
Viikinsaaren luonnonsuojelualueella on pääasiassa rehevää ja monipuolista lehtokasvillisuutta. Alue on jaettu kuuteen kasvillisuusvyöhykkeeseen, jotka muuttuvat sisäosien tuoreista PuViT (lehtoimikkä-lehto-orvokkityyppi) - ja OmaT (käenkaali-oravanmarjatyyppi) -lehdoista rantaviivan tuoreeseen (MT, mustikkatyyppi)) ja lehtomaiseen (OMT, käenkaali-mustikkatyyppi) kankaaseen. Pinta-alaltaan suurin kasvillisuusvyöhyke on OmaT-tyypin tuore lehto.
Koko Viikinsaaresta on kaikkiaan löytynyt 253 putkilokasvilajia. Näistä arviolta 150 on saattanut olla saaressa alkuperäisiä. Loput sata lajia ovat kulkeutuneet saareen ihmisen toimesta. Osa saaren alkuperäislajeista on saanut saaren käytön kasvaessa lisää kasvupaikkoja, osa lajeista on vähentynyt. Vain kahden alkuperäiskasvin tunnetaan varmuudella hävinneen; näsiän (Daphne mezereum) ja kaiheorvokin (Viola selkirkii).
Luonnonsuojelualueen valtapuustoa ovat kuusi (Picea abies) ja koivut (Betula pendula ja B. pubenscens). Mäntyä (Pinus sylvestris) esiintyy voimakkaimmin lounaisrannan tuoreella kankaalla.
Alueella esiintyvä kataja (Juniperus communis) on paikoitellen kärsinyt varjostuksesta. Visakoivua (Betula pendula var. carelica) esiintyy myös kookkaina yksilöinä. Tasaisesti koko alueella kasvaa pihlaja (Sorbus aucuparia) ja haapa (Populus tremula), joka muodostaa yhtenäisiä haavikoita vanhoilla niittyalueilla.
Pääasiassa rantojen tuntumassa esiintyy harmaa- (Alnus incana) ja tervaleppää (A. glutinosa) sekä tuomea (Prunus padus), joka kasvaa myös saaren sisäosissa. Kosteilla kasvupaikoilla viihtyvät lukuisat Salix-sukuun kuuluvat lajit: halava (S pentandra), raita (S. caprea), kiiltopaju (S.phylicifolia), tuhkapaju (S cinerea) ja mustuvapaju (S. myrsinifolia). Sisäosien rehevissä lehdoissa kasvaa myös muutamia metsälehmuksia (Tilia cordata). Yksi kynäjalavan (Ulmus laevis) taimi havaittiin vuonna 1989. Puustoa on hakattu aukoksi alueen lounaisosassa sekä luoteiskärjessä. Kumpikin hakkuuala on suuruudeltaan noin 0,1 ha. Tällä hetkellä alat ovat lehtipuuvaltaisia, noin 2 m korkeita taimikoita.
Pensaskerroksen muodostavat paatsama (Rhamnus frangula), terttuselja (Sambucus racemosa) ja koiranheisi (Viburnum opulus), jotka kasvavat tasaisesti alueen lehto-osissa. Myös lehtokuusamaa (Lonicera xylosteum) esiintyy, mutta niukemmin kuin muita pensaskerroksen kasveja.
Kokonaisuutena Viikinsaaren luonnonsuojelualueen puusto, varsinkin lehdoissa, on selvästi kaksijaksoinen. Ylimmässä latvuskerroksessa kasvaa 70-90 -vuotiaita, 20-24 metriä korkeita, kuusia ja koivuja. Kerros on melko tasaikäinen ja selvästi erottuva. Tämän kerroksen alla ja paikoitellen ylimmän latvuskerroksen puuttuessa omina kuvioinaan kasvaa 10-30- vuotias, pääosin kuusivaltainen kerros. Lahopuuta alueella on niukasti. Tämä johtunee siitä, että tuulenkaatoja ja lahoavia puita on korjattu polttopuuksi.
Viikinsaaren suojelualueen lajirunsainta aluetta ovat sisäosan lehdot: lehtoimikkä-lehto-orvokkilehto, nuokkuhelmikkä-linnunherne (MeLaT) lehto, OmaT- lehto sekä saniaislehto (FT) B lehtokorpi.
Vaateliaimmista lehtokasveista esiintyvät mm. lehto-orvokki (Viola mirabilis), lehtoimikkä (Pulmonaria obscura), keltavuokko (Anemone ranunculoides), lehtopähkämö (Stachys sylvatica), soikkokaksikko (Listera ovata) sekä mustakonnanmarja (Actaea spicata).
Rehevimmän lehtoalueen kosteista ja varjoisista kasvupaikoista löytyy velholehteä (Circaea alpina) ja nokkosta (Urtica dioica). Saniaislehtoa hallitsee laaja kotkansiipikasvusto (Matteuccia struthiopteris), jonka joukossa kasvaa kevätlinnunsilmää (Chrysosplenium alternifolium) sekä mesiangervoa (Filipendula ulmaria). Paikoitellen tiheiköt muuttavat kasvillisuuskuvaa, jolloin varsinkin käenkaalin (Oxalis acetosella) osuus kenttäkerroksen kasvillisuudesta nousee. Heinäkasvillisuus, kuten metsälauha (Deschampsia flexuosa) ja lampaannata (Festuca ovina), on voimakkaimmillaan lounaisosan hakkuualalla.
Rehevää sisäosaa reunustaa viljely- ja laidunkäytössä ollut alue, jossa kasvaa sekaisin lehto-, kangas- ja kulttuurikasveja. Vuohenputki (Aegopodium podagraria) esiintyy yhtenäisinä aloina. Paikan rehevyydestä ja kosteudesta kielivät mm. hiirenporras (Athyrium filix-femina) sekä kevätlehtoleinikki (Ranunculus fallax).
Lehtoaluetta kiertää yhtenäinen tuore ja lehtomainen kangas B rantavyöhyke, jossa esiintyy tyypillisiä kangasmaiden kasveja. Alueella on jonkin verran raivattu aliskasvillisuutta ja samalla hävitetty lehtopensaita. Vaateliaita lehtokasveja ei kangasmaalla kasva.
Rannan kivikkoisessa ja niukkalajisessa elinympäristössä kasvaa 28 eri kasvilajia joista yleisimpinä rantakukka (Lythrum salicaria), myrkkykeiso (Cicuta virosa), ruokohelpi (Phalaris arundinacea), luhtavuohennokka (Scutellaria galericulata), viiltosara (Carex acuta) ja terttualpi (Lysimachia thyrsiflora).
Viikinsaaren suojelualueen eläimistöstä on tutkittu vain linnustoa. Muu eläimistö lienee tyypillistä piensaarieläimistöä, eikä harvinaisemmista lajeista ole ainakaan havaintoja.
Saaren pesimälinnusto koostuu pirkanmaalaisesta peruslajistosta. Harvinaisuuksia edustaa pikkusieppo (Ficedula parva), joka lienee saarella myös pesinyt, vaikka varmaa havaintoa ei olekaan. Vaateliaita lajeja edustaa mustapääkerttu (Sylvia atricapilla). Linnustotakseerauksia on tehty saarella kaksi, vuosina 1991 ja 1996.
Vuonna 1991 saarella todettiin 30 lajin muodostaneen 121 reviiriä ja 1996 25 lajia 86 reviiriä. Kolopesijöitä saarella on vähän. Suojelualueella ei ole linnunpönttöjä, joten kolopesijät keskittyvät saaren itäpäässä sijaitseviin pönttöihin. Linnustossa oli v. 1996 yhdeksän valtalajia, neljä lisälajia ja seitsemän jäännöslajia. Diversiteetti-indeksi oli 2.67 mikä merkitsee melko monipuolista pesimälinnustoa. Indeksiä alentaa parimäärien epätasainen jakaantuminen eri lajien kesken; valtalajien osuus oli koko parimäärästä 57%. Viikinsaaren linnuston kokonaisparitiheys oli 1991 810.7 paria/km2. ja 1996 576.2. Paritiheyttä voidaan pitää varsin korkeana.
Viikinsaari on Tampereen kaupungin omistuksessa ja voimassa olevassa yleiskaavassa saari on määritelty virkistysalueeksi. Kaupungin kulttuuritoimisto vastaa alueen toiminnasta. Viikinsaaren itäosaan on keskitetty laivamatkailu-, ravintola- sekä harrastustoimintaa. Saaren länsiosa on säilynyt rakentamattomana ja sisäosaltaan luonnontilaisena.
Alue on luonteeltaan puolikulttuurilehtoa, jota ihminen on muuttanut vuosisatojen ajan karjan laiduntamisella, heinän korjuulla ja hakkuilla. Vaikka kulttuurin vaikutus on jättänyt jälkensä, se ei kuitenkaan ole hävittänyt saaren lehtoluontoa.
