|
Kulkuyhteydet ja palvelut
Rauhoitusmääräyksiä
Tietoa alueesta
Nykyinen kasvillisuus
Historiaa
Rauhoituksen tarkoitus ja sen vaikutus virkistyskäyttöön
Pyynikin luonnonsuojelualueen hoito- ja käyttösuunnitelma
Pyynikin luonnonsuojelualue on Tampereen suurin eli 49,62 hehtaaria. Se perustettiin 6.5.1993. Pyynikin harju sijaitsee Tampereen keskustan länsiosissa.
Pyynikinharju kuuluu 200 kilometriä pitkään harjujaksoon, joka alkaa Salpausselältä ja jatkuu kaakkois-luoteissuunnassa Kankaanpäähän saakka. Pyynikin harju on näistä harjuista korkein (160m merenpinnasta) Sitä pidetäänkin maailman korkeimpana soraharjuna. Harju on valittu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi vuonna 1993.
Pyynikin luonnonsuojelualueen kasvillisuus vaihtelee kangasmetsäkasvillisuudesta harju- kallio- ja lehtokasvillisuuteen. Putkilokasvien runsaus (325 lajia vuonna1973) kertoo kultturilajien huomattavasta osuudesta. Vähälukuisempaa harju- ja kalliokasvillisuutta edustavat sarjatalvikki, kanervisara, hietaorvokki, mäkivirvilä, kalliohatikka ja häränsilmä. Alueelta löytyy myös lähteikkö- ja lehtokasvillisuutta, kuten hetekaalia ja lehtoleinikkiä.
Luonnonsuojelualueella pesii n.23 lintulajia, joista mustapääkerttu edustaa vaateliaampaa lehtolajistoa.
Pyynikin harju järeine mäntyineen ja mahtavine maisemineen on suosittu virkistysalue. Alueella onkin ulkoilureittejä, merkitty luontopolku ja näkötorni kahvioineen.
Kartan vihreät alueet ovat luonnosuojelualuetta, ruskeat lähivirkistysaluetta ja keltaiset muuta aluetta. Karttaan on merkitty luontopolku sekä infotaulu ja kolme näköalapaikkaa.
Pyynikille pääsee sekä omalla autolla että linja-autolla. Näkötornin luona on jonkin verran parkkipaikkoja ja Pyynikin uimarannan vierestä niitä löytyy enemmän. Alue on myös pyöräily- ja kävelymatkan päässä.
Esimerkiksi hotelli Rosendahlin pysäkiltä pääsee kätevästi näkötornille portaita pitkin. Tarkempia tietoja linja-autojen aikatauluista saa Tampereen joukkoliikenteen sivuilta http://joukkoliikenne.tampere.fi.
Virkistysmahdollisuudet
Pyynikillä on mahdollista ulkoilla kaikkina vuodenaikoina. Harjulla on paljon polkuja ja kävelyteitä. Luontopolun varrella on kuntoilukatos. Osa reiteistä on valaistu ja talvisin ne toimivat hiihtolatuina. Pyöräillä voi kahdella kevyen liikenteen reitillä, jotka kulkevat harjun poikki. Pyynikillä on myös uimaranta nurmikenttineen. Rannassa on leikkikenttä, palloilukenttiä ja tenniskenttiä.
Luontopolku
Harjulla on luontopolku, jonka varrella on useita näköalapaikkoja. Polku on 9 kilometriä pitkä. Pyynikin luontoa esitellään 20 rastilla, joiden jokaisen kohdalla on tunnuskolmiolla ja rastinumerolla varustettu puupylväs. Näkötornin vierestä löytyy opastustaulu ja alueen kartta.
Näkötorni
Pyynikin 25 metriä korkea näkötorni ja kahvila sijaitsevat harjun laella. Tornista on upeat näköalat kaikkiin suuntiin. Näkötorni on valmistunut vuonna 1929 ja sinne on pieni pääsymaksu.
Kesäteatteri
Pyynikin kesäteatteri sijaitsee rannassa, Joselininniemessä.
Pyynikin luontopolkuopas
(pdf, 948 kt)
Sivun alkuun
Pyynikin luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräyksiä. Kuvaa napsauttamalla aukeaa isompi kuva.
Sivun alkuun
Pyynikin harju Tampereen keskustan länsipuolella on osa yli 200 km pitkästä harjujaksosta, joka alkaa Salpausselältä Kosken ja Lammin pitäjien kohdalla ja jatkuu kaakkois-luoteissuunnassa Kankaanpäähän saakka. Se on myös Tampereen keskeisiä luonnonalueita, jonka säilyminen tuleville sukupolville on turvattava. Suojelun avulla pyritään turvaamaan muun muassa uhanalaisen harjukasvilajiston säilyminen ja koko ainutlaatuinen harjukokonaisuus. Tampereella samaan harjujaksoon kuuluvat myös Epilänharju, Kalevankangas ja Pispalanharju. Harjujakso on tavallista pitkittäisharjua voimakkaampi ja monimuotoisempi saumamuodostuma.
Korkeimmillaan Pyynikin harjun lakiosa on 80 metriä Pyhäjärven pinnan yläpuolella ja 160 metriä merenpinnan yläpuolella. Sitä pidetään maailman korkeimpana soraharjuna. Muinaiset meret ja järvet ovat muotoilleet harjun rinteille rantatörmiä ja Bvalleja. Selvin muinaisranta on 125 metrin korkeudessa oleva 700 eKr muodostunut Yoldiameren rantatörmä. Ancylusjärven muodostama rantatörmä on noin 117 metrin korkeudessa.
Nuoren harjujakson lisäksi Pyynikkiin kuuluu ikivanhaa peruskalliota oleva jyrkkäreunainen kalliopaljastuma harjun eteläpuolella. Siihen kuuluvat mm. Varalan kalliot. Peruskallio on kiillegneissiä. Harjun kiviaineisiin kuuluvat graniitti, granodioriitti, kiilleliuske, fylliitti, gneissi sekä tuffiitti.
Harju on kahden suuren vesistön, Pyhäjärven ja Näsijärven välinen vedenjakaja, joten se toimii myös merkittävänä maiseman jäsentäjänä. Ilmasto harjulla on ympäröivää aluetta edullisempi, koska laajojen etelään ja lounaaseen viettävien rinteiden maa-aines varastoi päivällä tehokkaasti lämpöenergiaa ja luovuttaa sitä yöllä. Tämä tasoittaa yön ja päivän välisiä lämpötilaeroja.
Sivun alkuun
Sarjatalvikki kasvaa harjulla vähälukuisena.
Pyynikin kasvilajisto on poikkeuksellisen runsas käsittäen yli 300 kasvilajia. Näistä kasveista monet ovat levinneet alueelle ihmisen välityksellä, monet myöskin hävinneet liiallisen poiminnan johdosta. Kasvillisuuden muutos onkin ollut voimakkainta lehtoalueilla. Niinpä Thermopyleen rotkossa kallionaluslehdossa valkovuokko, mustakonnanmarja, koiranheisi ja lehtoarho kasvavat yhdessä "rikkaruohojen" ja puutarhakarkulaisten kanssa. Varalan lehtoalueella, Pyhäjärven rannassa on kaksi pähkinäpensasta, kaksi vuorijalavaa ja Suomen luultavasti suurimmat korpipaatsamat.
Pyynikiltä on hävinnyt ihmisen vaikutuksesta 18 lajia (1990). Näitä ovat esimerkiksi valkolehdokki, isokäenrieska ja kevätesikko.
Lisäksi Pyynikillä on häviämisuhan alaisia lajeja. Tällaisia ovat etenkin lehtopalsami (Impatiens noli-tangere), kaiheorvokki (Viola selkirkii), kevätlinnunsilmä (Chrysospelenium alternifolium), mustakonnanmarja (Actaea spicata), pensaikkotatar (Fallopia dumetorum), lehtopähkämö (Stachys silvatica), metsänätkelmä (Lathyrus silvestris), mukulaleinikki (Ranunculus ficaria) ja kesämaitiainen (Leontodon hispidus). Kaiheorvokki, kevätlinnunsilmä ja metsänätkelmä lienevät jo kadonneet alueelta. Lehtopalsamia tavataan niukasti vain Varalan alueella. Lajin häviämistä Pyynikiltä ei voitane estää.
Pyynikin metsätyypit vaihtuvat ylhäältä alas siirryttäessä lakialueen kuivista kanervatyypin kangasmetsistä (CT, kanervatyyppi) mustikka- (MT) tai käenkaali-mustikkatyypin kangasmetsiin (OMT). Pyynikin erityispiirteitä lisäävät harju-, kallio- ja lehtokasvillisuusalueet. Harjukasvillisuus on rajoittunut harjun laelle ja pohjoisrinteille. Häränsilmä (Hypochaeris maculata) esiintyy paikoin runsaana noin 100-500 metriä näkötornista kaakkoon. Myös hietaorvokki (Viola rupestris) esiintyy niukkana alueella. Lehtokasvillisuutta tavataan etelärinteessä, kallioalueiden alapuolella ja Varalassa. Putkilokasvilajien suuri kokonaismäärä (v.1973 325 lajia) kertoo kulttuurilajien huomattavasta osuudesta.
Pyynikillä kasvaa 130-200 -vuotias järeä metsä, joukossa muutama pienialainen 40-, 60- ja 70-vuotias metsikkö ja nuorempia taimikoita. Vallitseva puulaji on mänty. Kuusta on merkittävästi vain kallioalueen länsipuolella. Lehtomaisilla, etelänpuoleisilla alarinteilla kasvaa lehtipuita, vaahteroita, pihlajia ja harmaleppää. Vähäistä nuorta, luontaisesti syntynyttä hieskoivikkoa lukuuntottamatta koivu on lähes tyystin hävinnyt Pyynikiltä. Terttuselja (Sambucus racemosa) on yleinen kaikkialla lounaisrinteessä. Osaltaan tämä lienee lannoituksen vaikutusta. Toisaalta pihlaja on saasteenkestävä puulaji, mikä osaksi on vaikuttamassa lajin menestymiseen Pyynikillä. Etelärinteellä kasvaa muutama 1930-luvuilla isutettu lehtikuusi.
Puiden pituus vaihtelee sijaintipaikan korkeuden mukaan. Pyynikin alarinteillä puut ovat 26-28 metriä pitkiä. Harjun päällä ja pohjoisrinteillä puut ovat lyhyempiä, 16-18 metriä. Keskimääräinen runkotiheys on 310 kpl/ha. Puusto on tiheintä harjun länsi-ja itäpäässä ja harvinta etelärinteen alaosissa.
Vaikka melkoinen osa Pyynikistä näyttää luonnonvaraiselta, kasviston koostumuksesta on selvästi nähtävissä, että luonnonvaraista harju-, kallio- ja lehtokasvillisuutta ei ole enää juuri jäljellä. Tyypillistä harjukasvillisuutta löytyy kuitenkin näkötornin luota, etelään laskeutuvien portaiden itäpuolelta, jossa kasvaa häränsilmää, hietaorvokkia ja sinivuokkoa.
Lehtomaisia alueita on Pyynikillä jäljellä varsin vähän. Rehevin lehtoalue on aikoinaan ollut Varalan liikuntaopiston alueella. Alueesta itään on kuivahkoa ja tiheäpensaista kallionaluslehtoa, jossa on säilynyt pähkinäpensaita, jotka Ancyluskauden tulokkaina ovat Pyynikin arvokkainta kasvillisuutta. Kallionaluslehdon erikoisuuksiin kuuluu myös valtavan suuri kuusi sekä kaksi vuorijalavaa. Joselininniemessä, kesäteatterin lounaispuolen rannassa, kasvaa komea pilarimainen tervaleppämetsikkö, muutoin niemen alkuperäinen rehevä lehto on puistomaisena kasvistoltaan täysin muuttunut.
Pyynikin juhlakentän tienoot, kesäteatteri, uimaranta ja Rosendahlin kalliot ovat puistomaisina alueina olleet jo kauan kaupungin viihtyisämpiä paikkoja. Näille alueille on istutettu lukuisia puita ja pensaita, jotka ovat villiintyneet muuallekin. Alkuperäisen lehtolajiston ja kulttuurilajiston välinen sekoittuminen on erityisen selvästi nähtävissä Thermopyleen rotkossa, jossa toisaalta kasvaa valkovuokkoa, mustakonnanmarjaa, koiranheisiä, lehtoarhoa jne, ja toisaalta monia rikkaruohoja ja puutarhakarkulaisia. Rosendahlin tienhaaran luona kasvaa kesämaitiainen, lajin ainoa kasvupaikka koko Tampereella. Etelän- ja japaninruttojuuri viihtyvät Kultakutrin lähteen luona.
Kulttuuritulokkaista voidaan mainita Eteläpuiston länsipuolelle harjulle istutetut lajit: pihlaja-angervo, pensaskanukka, lumimarja ja spirea. Eteläpuiston vaahterakujat ja visakoivut muodostavat vastakohdan harjun mäntykankaalle. Pyynikillä tavataan myös villiytyneenä sinikuusamaa, tammea, suomenpihlajaa ja omenapuita. Thermopyleen rotkossa ja Pyynikintien alapuolella, Varalan opistosta itään, kasvaa mm. orapihlajaa, terttuselja-, tuhka- ja happomarjapensaita merkkinä vanhoista istutuksista.
Kääpiä puun rungolla
Sivun alkuun
Tampeen kaupungin perustamisen aikaan 1779 Pyynikki oli karjan laitumena ja kaupunkilaiset ottivat sieltä vapaasti kotitarvepuuta. Ensimmäiset metsän käyttöä koskevat rajoitukset annettiin jo vuonna 1803. Tuolloin määrättiin sakkoa sille, joka jätti hakkuutähteet kokoamatta ja viemättä pois alueelta. Hakkuut kiellettin kokonaan 1830. Hakkuukiellon tullessa voimaan Pyynikillä oli vain kitukasvuinen männikkö koivu- ja leppävesakon sekä heinikon seassa. 20 vuotta myöhemmin männikkö alkoi jo peittää Pyhäjärvelle ja Näsijärvelle avautuvia maisemia.
Pyynikin Pyhäjärven puoleista rantavyöhykettä käytettiin huvilamaiseen asumiseen. Tunnetuilla tamperelaisilla liikemiessuvuilla oli siellä omat huvilansa: Sumeliuksen ja Joselinin huvilat Joselininniemessä sekä Liljeroosin huvila Varalassa.
1850-luvulla Pyynikillä alkoi teollinen toiminta. Vuonna 1856 rakennettiin Tampereen Tulitikkutehdas Jalkasaaren ja Joselininniemen väliselle alueelle. Tehdas paloi 1865, mutta rakennettiin pian uudelleen. Tulitikkujen valmistamisen loputtua 1900-luvun alussa tehdas purettiin, mutta sen betonipohjan jäänteet ovat yhä näkyvissä. Vuonna 1890 aloitti toimintansa Nikolai Bauerin perustama trikootehdas, josta myöhemmin kehittyi Suomen Trikoo Oy.
Pyynikin ranta-aluetta on vuodesta 1875 lähtien pidetty kansanjuhlien pitopaikkana. Kaupunki luovutti vuonna 1873 perustetulle VPK:lle alueen, joka tiiviisti aidattuna muodosti juhlakentän. Täällä oli tapana pitää kesäjuhlia kolme kertaa kesässä. Kentälle rakennettiin paviljonkeja ja lavoja, joita tarvittiin siellä pidettäviä maatalousnäyttelyjä sekä laulu- ja soittojuhlia varten. 1940-luvun lopulla paloivat paviljonki ja vähän myöhemmin laulu- ja soittolava. Vuonna 1962 kaupunki rakensi Thermopyleen kentälle uuden laululavan nimeltä Pyynikin laululava.
Viime vuosina alue on ollut käyttämättä ja näin ollen laululava on huonokuntoinen ja alue hoitamaton. Kesäteatteritoiminta alkoi Joselininniemessä 1948.
Pyynikki on sekä Pyhäjärvelle että Näsijärvelle avautuvine maisemineen ja näkötorneineen tärkeä matkailukohde. Nykyinen 26 metriä korkea, arkkitehti Vilho Kolhon suunnittelema näkötorni valmistui vuonna 1926. Tyyliltään se on klassistinen. Aikaisempi 1888 valmistunut puurakenteinen Georg Schreckin suunnittelema näkötorni tuhoutui vuoden 1918 taisteluiden tulituksessa.
Sivun alkuun
Luonnonsuojelulain mukaisen rauhoituksen tarkoitus on suojella harjuluontoa ja taata Pyynikin säilyminen kaupunkilaisten ulkoilu- ja virkistysalueena, maisemansuojelualueena ja geologisena muistomerkkinä. Rauhoituksella pyritään estämään myös maaston ja kasvillisuuden kuluminen. Alueen monipuolinen ja voimakkaasti kulttuurivaikutteinen kasvillisuus sekä maisemakuvan säilyminen järeänä metsämaisemana pyritään säilyttämään.
Luonnonsuojelulain mukaisen rauhoituksen jälkeen Pyynikkiä voidaan edelleen käyttää lähivirkistysalueena sekä opetus- ja matkailukohteena. Alueen käytössä ja hoidossa kiinnitetään kuitenkin aikaisempaa enemmän huomiota kasvilajiston ja kasvillisuuden säilymiseen. Alueen eri osien kulutuskestävyys ja kuluneiden alueiden sijainti määräävät, miten alueella liikkuminen järjestetään.
Kuntalaisille Pyynikki tarjoaa mahdollisuuden ulkoilla ja kuntoilla luonnonkauniissa paikassa, aivan keskustan tuntumassa. Pyynikki tunnetaan myös opetuskohteena. Alueen arvoa opetuskohteena lisää 17 rastin luontopolku, jonka avulla oppilaat voivat tutustua harjujen synty- ja kehitysvaiheisiin, harjukasvillisuuteen, puulajistoon, eläimistöön sekä harjun maisemalliseen merkitykseen.
Sivun alkuun
»
Pyynikki
|
