Vesihuollon kehittämissuunnitelmassa otetaan kantaa siihen, missä ja millä aikataululla järjestetty vesihuolto tavoittaa kunnan eri alueet.
Kehittämissuunnitelma on kunnan suunnittelun apuväline, johon on koottuna katsaus vesihuollon nykytilaan, kehittämistarpeisiin ja suunnitelmat tulevaisuudessa toteutettavista vesihuollon kehittämistoimenpiteistä. Vesihuollon nykytila, tarvealueet ja varsinaiset suunnitelmat on esitetty erillisillä kartoilla, jotka ovat suunnitelman liitteenä.
Tampereen kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelman tavoitteena on maankäytön suunnittelun ja vesihuollon kehittämisen sovittaminen toisiinsa. Periaatteena on, että nykyinen vesihuoltoverkosto laajenee uusille alueille asemakaavoituksen mukaisesti. Vesihuollon painopisteitä ovat myös haja-asutusalueiden vesihuolto ja yhteistyö vesi- ja vesihuolto-osuuskuntien kanssa, hulevedet, pohjavedet, TAVASE tekopohjavesihanke sekä keskuspuhdistamohanke
Tampereen kaupungin päivitetty kehittämissuunnitelma hyväksyttiin kapunginvaltuustossa 26.3.2008, ja ensimmäinen kehittämissuunnitelma hyväksyttiin valtuustossa 4.2.2004.