
|
|

|
Sorsapuiston lintuihin voi tutustua esitteen avulla
Sorsapuiston linnut palaavat taas tamperelaisten ja vierailijoiden
iloksi puistoon torstaina 23.5 2013. Tänä kesänä
lintuihin voi tutustua itsenäisesti lintukierroksella esitteen avulla,
jota voi noutaa puiston Pulu-kesäkioskista. Lintuhäkit on myös
varustettu uusin kuvallisin infotauluin.
22.5.2013 14:09
Lue lisää
Reilu kauppa on tamperelaisille tuttu juttu
Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan varsin suuri osa
tamperelaisista kuluttajista ajattelee tuotteita ostaessaan niiden
alkuperää ja tuotanto-olosuhteita. Yli puolet kyselyyn vastanneista
uskoo, että omilla ostopäätöksillä pystyy vaikuttamaan kehitysmaiden
ihmisten elämään, ja suuri osa suosii myös omissa hankinnoissaan Reilun
kaupan tuotteita.
22.5.2013 09:56
Lue lisää
Aurinkosähkö oikein käytettynä on kannattavaa myös Tampereella
Aurinkosähköä on pidetty kannattamattomana Suomen ilmasto-olosuhteiden
ja kalliiden järjestelmien vuoksi. Vuotuinen säteilyenergia
optimipinnalle on kuitenkin Tampereella yhtä suurta kuin
Pohjois-Saksassa, missä aurinkosähköä hyödynnetään laajasti.
20.5.2013 15:03
Lue lisää
Aakkulanharjun pohjavesialueen teollisuusyritykset kartoitetaan
Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö toteuttaa touko-elokuun
2013 aikana valvontaprojektin Aakkulanharjun pohjavesialueella.
Projektin aikana tarkastetaan noin 50 teollisuusyritystä, muun muassa
metallityöpajat ja automaalaamot. Tavoitteena on ehkäistä haittoja
pohjavedelle ja selvittää yritysten ympäristönsuojelun taso. Lisäksi
yrityksiä opastetaan ympäristöasioissa.
20.5.2013 12:46
Lue lisää
Viialassa kunnostetaan Harppipuiston leikkipaikka
Tampereella, Viialan kaupunginosassa uusitaan tänä vuonna Harppipuiston
leikkipaikka. Puistosta kunnostetaan turvallinen ja monipuolinen
leikkiympäristö, jossa leikkitoiminnot sijoittuvat puiston keskiosaan.
15.5.2013 09:42
Lue lisää
Lampaat hoitavat kesän Rukkamäenpuiston arvoniittyä
Tampereen kaupunki ottaa nyt ensimmäistä kertaa lampaita hoitamaan
arvokasta kulttuurimaisemaa, Rukkamäenpuiston arvoniittyä
Peltolammilla. Osa lampaista saapuu laitumelle keskiviikkona 15.5. 2013
ennen puolta päivää ja loput heti torstaina.
Kaikkiaan 10 lammasta laiduntaa Rukkamäenpuiston niityllä elo-syyskuulle
saakka.
14.5.2013 10:56
Lue lisää
Kaupunki huomioi Flooran päivänä vapaaehtoisia roskien kerääjiä
Vapaaehtoisesti roskia keräävät Kaija ja Ilkka Erkkilä saivat Tampereen kaupungilta tunnustusta kansalaisaktiivisuudestaan Flooran päivänä 13. toukokuuta 2013. Erkkilöitä huomioitiin pienellä lahjakortilla ja kahvitilaisuudella.
13.5.2013 12:09
Lue lisää
Tampereen ja seudun pyöräilykartat uusittiin, Kaukajärvelle uusi maisemareitti
Kesäksi ja pyöräilyviikolle 11.-18.5.2013 julkaistiin useita
päivitettyjä pyöräilykarttoja ja kokonaan uusi Kaukajärven
maisemareittikartta. Päivitettyjä karttoja ovat Tampereen seudun
pyöräilykartta, Tampere-Pirkkala-pyöräilykartta, kuvakartta keskustan
pyöräteistä ja pyöräparkeista sekä Pyhäjärven maisemareittikartta.
8.5.2013 15:45
Lue lisää
Pyöräilyviikko kannustaa tamperelaiset polkimille
Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään 11.–18.5.2013. Viikon aikana
Tampereella järjestetään parikymmentä kaikille avointa ja ilmaista
pyöräilytapahtumaa. Pyöräilyviikon vuoden 2013 pääteema on "lapsella on
oikeus pyöräillä", joten erityisesti lapset ja perheet on huomioitu viikon
ohjelmassa.
6.5.2013 13:05
Lue lisää
Näsijärvi vapautui jäistä 3.5.2013
Näsijärvi vapautui jäistä perjantaiyönä 3.5.2013, ja laivaväylät ovat avoinna. Näsinselän ja Koljonselän jäät ovat lähteneet.
3.5.2013 11:03
Lue lisää
Reilun kaupan kaupunki juhlii 5-vuotissyntymäpäiviään
Tampere juhlistaa toukokuussa 2013 viisivuotista taivaltaan Reilun
kaupan kaupunkina. Merkkipäivän kunniaksi Reilun kaupan kaupunki -hanke,
Eettisen kaupan puolesta ry ja Maailmankauppa Tasajako järjestävät
Reilu Tampere -klubin Telakalla keskiviikkona 8.5. klo 21–02.
3.5.2013 09:38
Lue lisää
Vapun jälkeen talkoillaan Tampere siistiksi
Nyt on meillä jokaisella mahdollisuus vaikuttaa oman kotikaupunkimme ja
ympäristömme siisteyteen. Vapun jälkeisenä lauantaina 4.5. järjestetään
koko kaupungin siisteystalkoot. Tampere talkoillaan siistiksi eri
puolilla kaupunkia samaan aikaan kello 10-13. Päivän jälkeen valitaan
Tampereen siistein kaupunginosa.
2.5.2013 10:49
Lue lisää
Ylä-Pispalassa kunnostetaan Päivölänpuiston leikkipaikka
Ylä-Pispalassa sijaitsevan Päivölänpuiston leikkipaikka kunnostetaan
tänä vuonna turvalliseksi ja leikkivälineiltään monipuoliseksi. Puiston
yleissuunnitelmaluonnos on nähtävänä ja kommentoitavana 29.4. –
12.5.2013 puistossa, palvelupiste Frenckellissä (Frenckellinaukio 2 B)
ja internetissä sivulla www.tampere.fi/ymparistojaluonto.
29.4.2013 09:35
Lue lisää
Vappua voi juhlia siististi
Tampereella onnistuu siistikin vapun juhlinta. Keskustan alueelle
tuodaan vapun ajaksi 20 yleisökäymälää ja 20 isoa neljän kuution,
Pafe-roska-astiaa. Pafe-roskiksia sijoitetaan Koskipuistoon ja
Keskustorille. Yleisövessoista 10 tulee Koskipuistoon kiinteän
yleisö-WC:n viereen ja 10 Kirjastonpuistoon Laikunlavan lähelle.
29.4.2013 08:31
Lue lisää
Jätehuoltojaosto päätti siirtyä kunnan järjestämään lietteenkuljetukseen
Alueellisena jätehuoltoviranomaisena toimiva Tampereen yhdyskuntalautakunnan jätehuoltojaosto päätti kokouksessaan 24. huhtikuuta 2013, että asumisessa syntyvän sako- ja umpikaivolietteen jätteenkuljetus toteutetaan 1.1.2017 alkaen kunnan järjestämänä jätteenkuljetuksena. Päätös syntyi äänestyksellä äänin 7–5.
25.4.2013 15:01
Lue lisää
Tamperelaisilta kysytään mielipiteitä viherkatoista ja -seinistä
Miten viherkattoja ja -seiniä voitaisiin toteuttaa Tampereella? Sopisivatko kaupunkiin kattopuutarhat, turvekatot, tai voisiko sinusta viherseinillä eristää ääntä tai parantaa ilmanlaatua? Tampereen kaupunki kysyy asukkaiden mielipidettä viherkatoista ja -seinistä kaupunkiympäristössä. Kyselyn toteuttaa Tampereen ammattikorkeakoulun ympäristötekniikan opiskelijoiden projektiryhmä. Kyselyyn voi vastata Tampereen kaupungin verkkosivuilla Valma-valmistelufoorumissa 24.4.–7.5.2013
24.4.2013 14:34
Lue lisää
Vapun jälkeen talkoillaan Tampere siistiksi
Harmittavatko roskaiset tai muut siivousta kaipaavat alueet? Nyt on mahdollisuus tehdä asialle jotakin. Koko kaupunki talkoillaan siistiksi lauantaina 4. toukokuuta 2013 kello 10-13. Nyt siis kaikki innolla mukaan tekemään Tampereesta tosi siistiä kaupunkia.
17.4.2013 09:07
Lue lisää
Yhdyskuntalautakunta päätti esityksestä talouden tasapainottamiseksi
Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta päätti osaltaan esityksestä kuluvan vuoden talouden tasapainottamiseksi kokouksessaan 16. huhtikuuta 2013. Tasapainottamistavoitteista 2,5 miljoonaa euroa on kohdennettu kaupunkiympäristön kehittämisen ydinprosessille. Lautakuntien on tehtävä säästöesityksensä huhtikuun aikana.
16.4.2013 20:19
Lue lisää
Tutustu sähköiseen ympäristötietopakettiin! Ympäristönäkökulmia Tampereen kaupunkikehitykseen
Tampereen ympäristön nykytilasta ja ympäristön tulevaisuusnäkymistä on
valmistunut kolme selvitystä. Tamperelaisten ympäristökysely tehtiin
syksyllä 2012, Aalborgin sitoumukset 2012 – Katsaus kestävän kehitykseen
teemoihin Tampereella sekä Tampereen ympäristön tulevaisuus 2050 –
skenaarioraportti valmistuivat maaliskuussa 2013.
5.4.2013 09:50
Lue lisää
Hiekoitussepelin keruu aloitettu
Tampereen kaupunki on aloittanut hiekoitussepelien keruun kaduilta. Kylmä maaliskuu ja yöpakkaset ovat viivästyttäneet kevätpuhdistusten
aloittamista, ja tällä hetkellä ollaan pari viikkoa myöhässä normaalista
aloitusajankohdasta. Lauantaina 13.4.2013 puhdistetaan erityisesti keskustaa, muun muassa Keskustoria. Sateet jouduttavat puhdistustyötä.
4.4.2013 10:43
Lue lisää
Ensimmäinen viikon luonnonkasvi on paju
Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö esittelee kevään ja kesän 2013
mittaan viikoittain ajankohtaisen luonnonkasvin netissä. Ensimmäinen
viikon luonnonkasvi on paju, jota pörröisten kukintojensa, pajunkissojen
ansiosta kerätään maljakkoihin juuri pääsiäisen aikaan.
28.3.2013 09:00
Lue lisää
Tampereen kaupunki myönsi 2 000 euroa eläinsuojelutyöhön
Tampereen kaupungin terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta on myöntänyt yhteensä 2 000 euroa eläinsuojelutyön avustuksina vuodelle 2013.
27.3.2013 16:30
Lue lisää
Hämeenpuistossa leikataan katulehmuksia
Hämeenpuiston kadunvarren lehmukset otetaan työn alle torstaina 28.3.2013, ja
Hämeenpuistossa on osa parkkipaikoista pois käytöstä leikkausten aikana. Hämeenkadun ja Puutarhakadun lehmukset saatiin jo leikattua.
27.3.2013 12:58
Lue lisää
Pikkunarsisseista keväistä ilmettä Tampereen keskustaan
Keväiset pikkunarsissit saadaan parahiksi juuri ennen pääsiäistä
piristämään Tampereen keskustaa. Narsissiruukkuja tuodaan keskiviikon
27.3.2013 aikana muun muassa Keskustorille ja Hämeenpuistoon. Patosilta
koristetaan kaideamppelein.
26.3.2013 10:51
Lue lisää
Valmassa kysytään Multisillan Perkkoonpuiston johtoalueen virkistyskäytöstä
Miten Perkkoonpuiston voimajohtoalue palvelisi asukkaiden virkistyskäyttöä, ja kuinka sitä tulisi hoitaa? Kaupunki on yhdessä kantaverkkoyhtiö Fingridin kanssa suunnittelemassa voimajohtoalueen käyttöä ja hoitoa, mitä varten kaivataan asukkaiden näkemyksiä. Valma-kysely on avoinna 26.3–11.4.2013 verkko-osoitteessa valma.tampere.fi.
26.3.2013 10:22
Lue lisää
» Tiedote- ja artikkelihaku
|
|