Vuores » Asuminen ja rakentaminen » Koukkuranta

Koukkuranta

Mallinnuskuva: Koukkurannan asemakaava-alue

Moni-ilmeinen Koukkurannan asuinalue rakennetaan polveilevaan ja eloisaan maastoon Vuoreskeskuksen ja Koukkujärven väliin. Kerros-, rivi- ja pientaloihin valmistuu koteja yhteensä noin tuhannelle asukkaalle kävelymatkan päähän palveluista. Asuinaluetta ympäröivät laajat viheralueet hienoine hiihto- ja lenkkeilymaastoineen.

Asuinalue koostuu kahdesta erilaisesta osasta. Vuoreskeskuksen puoleiseen päähän rakennetaan kerrostaloja. Järveä lähestyttäessä asuinalue madaltuu ja muuttuu pientalovaltaiseksi.

Koukkurannassa on vireillä useita asumisen ja rakentamisen yhteisöllisyyttä tukevia ideoita. Asukkaiden mahdollisuuksia organisoitua pientaloyhteisön tai valmiiksi kilpailutetun omakotitalotyypin rakennuttajiksi tutkitaan. Asuinkortteleihin pyritään saamaan asukkaiden yhteistiloja, kuten saunoja, verstaita tai kokoontumistiloja. Alueelle suunnitelluissa ketjutaloissa – noin 50 kytketyn pientalon ryhmässä – on hyötyviljelyyn erinomaisesti soveltuvat länsipihat. Ketjutalot voisivat olla nykyajan sovellus siirtolapuutarhasta.

Alueen 40 omakotitonttia sijaitsevat järven tuntumassa. Tontit arvottiin hakijoiden kesken 25.10.2012 ja arvonnan tuloksista on ilmoitettu tontin saaneille ja varasijoille päässeille henkilökohtaisesti.

Koukkurannan luontoa
» Kaavan 8263 aineistot
Koukkurannan kaava-aineistoa (kaavan voimaantulo 24.10.2011)

Vuores, Koukkuranta, tontinkäyttösuositus, Vuores, Koukkuranta (pdf, 730 kt)

Tontti-infon 26.11.2012 materiaalit

Koukkurannan tontti-infon materiaalia, Rakennusluvan hakeminen (pdf, 31 kt)

Koukkurannan tontti-infon materiaalia, Tontti-info (pdf, 2 mt)

Rakentamisen ja asumisen energianeuvontaa Vuoreksessa

Lähi-Rane neuvoo Vuoreksen asukkaita, rakentajia ja taloyhtiöitä energia-asioissa. Syyskuussa 2012 käynnistynyt Lähi-Rane kuuluu kuluttajien energianeuvontapalvelu Raneen ja sen tarjoaa Tampereen kaupunki. Neuvontaa toteuttaa Ekokumppanit Oy.
http://www.neuvoo.fi/Lähirane.aspx

Koukkurannassa toteutetaan useita ECO2-ohjelman mukaisia hankkeita.

» ECO2-ohjelman toteutus Vuoreksessa






Päivitetty 29.11.2012