|
30.03.2012 kello 12:23
Ensi kesän Asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa messuvieraat voivat tutustua ensimmäistä kertaa pihoihin, joissa sade- ja valumavedet käsitellään luonnonmukaisilla menetelmillä.
Yleisin tapa käsitellä sade- ja valumavedet eli hulevedet messualueen omakotitalojen pihoilla ovat sadepuutarhat eli kasvillisuuden peittämät viivytyspainanteet. Hulevesiä johdetaan myös maanalaisiin viivytyskaivoihin sekä säiliöihin, jolloin sitä voidaan hyödyntää kasteluvetenä. Rivi- ja kerrostalojen pihassa hulevesiä viivytetään maanalaisten kennostojen avulla.
- Sade- ja valumavesien luonnonmukainen hallinta on vielä uusi asia monelle omakotirakentajalle. Messuluettelossa esitellään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kohteiden pihasuunnitelmat, joten messukävijät voivat perehtyä hallintamenetelmiin myös suunnitelmien kautta, kertoo Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.
Hulevesien käsittelyllä suojellaan Vuoreksen järviä
Vuoreksen uuteen kaupunginosaan on rakentumassa Suomen laajin hulevesien hallintakokonaisuus. Hulevesijärjestelyillä ehkäistään epäpuhtauksien, maaperän kiintoaineksen ja kuormittavien ravinteiden pääsy Vuoreksen pieniin järviin sekä turvataan valuma-alueiden sisäinen vesitasapaino.
- Pihoilla hulevesiä viivytetään, imeytetään ja suodatetaan, ja ylivuoto johdetaan sadevesiviemäriin tai puistoalueilla sijaitseviin viivytysaltaisiin. Sadevesiviemäristä hulevedet purkautuvat Vuoreksen keskuspuiston monivaiheiseen suodatus- ja viivytysjärjestelmään, messutapahtuman projektipäällikkö Arto Vuorijärvi Tampereen kaupungilta kertoo.
Hulevesien ohjaaminen voi tuottaa esteettisiä yksityiskohtia alueen viherympäristöön. Messupihoille on suunniteltu muun muassa veistoksellisia sadevesikouruja ja kivipuroja. Messualueen läheisyyteen rakentuvassa Vuoreksen keskuspuistossa hulevesien käsittelyalue altaineen, puroineen ja tulvaniittyineen muodostaa ympäristötaidetta. Keskuspuiston suunnittelusta on vastannut saksalainen suunnittelutoimisto Atelier Dreiseitl.
Terasseja ja hyötypuutarhoja
Asuntomessualueen omakotitalojen pihoihin on suunniteltu hyötypuutarhoja, kasvihuoneita sekä yrtti- ja istutuslaatikoita. Hyötykasvatusta asukkaat voivat halutessaan harrastaa myös aivan messualueen viereen sijoittuvilla yksi- ja monivuotisilla viljelypalstoilla.
Pihoilla on laajoja terassialueita, eikä kesäkeittiöitä tai lasten leikkipaikkojakaan ole suunnitelmista unohdettu. Erikoisempia yksityiskohtia ovat esimerkiksi Omatalo Ruusuvuoren pihan oma kalalampi ja Lammi-Kivitalo villa Ilon pihan puttausgreeni. Luonnonläheisintä pihaa tavoitellaan Tervakukka-taloon: niittymäiselle pihalle tulee luonnonvaraista kasvillisuutta, hyönteispönttöjä ja pihan halki kulkeva puulaituri.
- Tampereella messutalojen pihojen suunnittelun ja toteutuksen korkeatasoisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Piharakentamista, mukaan lukien hulevesien hallintaa, on ohjattu rakennustapaohjeilla. Messurakentajilta on vaadittu pätevä pihasuunnittelija sekä ammattitaitoinen piharakentamisen työnjohtaja. Pihasuunnitelmat on lisäksi tarkastettu kaupungin vihersuunnittelun toimesta, kertoo johtava erikoissuunnittelija, maisema-arkkitehti Ranja Hautamäki Tampereen kaupungilta.
Asuntomessut järjestetään Tampereen uudessa kaupunginosassa Vuoreksessa 13.7.–12.8.2012. Messutapahtumassa on näytteillä 39 kohdetta omakoti-, pari-, rivi- ja kerrostaloissa.
»
Asuntomessut Tampereella 2012
www.asuntomessut.fi/tampere
»
Vuores
Lisätietoja
Suomen Asuntomessut
Toimitusjohtaja
Pasi
Heiskanen
Matkapuhelin 040 848 6200
Tampereen kaupunki
Projektijohtaja
Pertti
Tamminen
Matkapuhelin 0400 638 218
Johtava erikoissuunnittelija
Ranja
Hautamäki
Matkapuhelin 050 406 7184
Jaa:
|