|
10.03.2011 kello 13:37
”Vuores – tulevaisuuden kaupunginosa” -seminaari valotti alueen valtteja Tampereen kaupungin päättäjille, Vuores-projektin yhteistyökumppaneille sekä tiedotusvälineille. Maaliskuun 9. päivä järjestetty seminaari keräsi yli 80 kuulijaa Tampereen kaupungin keskusvirastotalon valtuustosaliin. Seminaari keskittyi alueen ICT-ratkaisun, jätteiden putkikeräysjärjestelmän, taidehankkeen sekä koulun tieto- ja viestintäteknologian esittelyyn.
Avaussanat lausunut pormestari Timo P. Nieminen korosti Vuores-hankkeen suurta merkitystä Tampereen kaupungille. Keynote-puheenvuoron pitänyt valtiotieteiden lisensiaatti Osmo Soinivaara näki alueen suunnittelussa runsaasti häntä ilahduttavia piirteitä ja puhui tärkeiksi kokemiensa raitiovaunu- ja pyörätieverkostojen puolesta. Projektijohtaja Pertti Tamminen kertoi Vuoreksen rakentamisen ja tulevan kaavoituksen edistymisestä. Tampereen kaupungin opetusteknologiapäällikkö Minna Haasio toi tilaisuudessa esille ajatuksia siitä, miten viimeisin tieto- ja viestintäteknologia voidaan tuoda Vuoreksen tulevaan kouluun. Esimerkiksi koko Vuoreksen kattava langaton verkko ja tablet-päätteet laajentavat oppimisympäristön koulutilojen ulkopuolelle. Tampereen Puhelin Oy:n toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen keskittyi Vuoreksen ICT-ratkaisun, 100/100 Mbps yhteyden, tuomiin mahdollisuuksiin. Erittäin nopea verkkoyhteys antaa entistä paremmat valmiudet muun muassa etätyöhön ja kodin automaatioon. Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Pentti Rantala kertoi Suomessa vielä harvinaisen jätteiden putkikeräyksen toimintaperiaatteista. Järjestelmä vähentää huomattavasti energiantarvetta ja päästöjä verrattuna jäteautoilla suoritettavaan perinteiseen keräystapaan. Taiteilija, professori Tuula Lehtinen Frei Zimmer Oy:stä esitteli Vuoreksen mittavaa taidehanketta. Alueelle rakentuu luonto- ja valoteemoihin pohjautuvaa taidetta muun muassa siltojen kaiteisiin, meluvalleihin sekä rakennusten julkisivuihin.
»
Vuores > Ajankohtaista
Sivulta löytyy Vuores-seminaarin esitysmateriaaleja.
Lisätietoja
Projektijohtaja
Pertti
Tamminen
Matkapuhelin 0400 638 218
Jaa:
|