Rakennusperintö

Rakennusperinnöllä tarkoitetaan rakennuksia, rakennelmia ja rakennettuja ympäristökokonaisuuksia. Rakennusperinnölle ei periaatteessa aseteta ikärajaa ja siten myös nuorempi, lähihistoriaamme liittyvä rakennuskanta luetaan sen piiriin. Pirkanmaalle tyypillistä rakennusperintöä ovat mm. maaseudun perinteisen rakennuskannan lisäksi erilaiset teollisuusympäristöt ja niihin liittyvät asuinalueet sekä toisen maailmansodan jälkeen syntyneet aluekokonaisuudet.

Maakunnan kasvukeskuksena toimivan Tampereen rakennettu ympäristö edustaa monipuolisella tavalla suomalaisen arkkitehtuurin eri aikakausia, mutta arvokasta rakennuskantaa löytyy myös maakunnan muista kaupungeista ja taajamista. Pirkanmaan rakennettua kulttuurimaisemaa leimaa myös maakunnan sijainti historiallisten liikennereittien varrella.

Pirkanmaan maakuntamuseossa rakennusperinnön suojelu ja tutkimus liittyvät tiiviisti osaksi kulttuuriympäristön suojelua ja tutkimusta. Työstä vastaavat museon rakennustutkijat yhdessä arkeologien kanssa.

Annikinkadun puutalokortteli. Kuva Hannele Kuitunen.

» Maakuntamuseon henkilökunnan yhteystiedot


Kerro rakennetun ympäristön kohteesta!

Täydennä tai korjaa Pirkanmaan maakuntamuseon tekemien rakennusinventointien tietoja tai ilmoita arvokkaaksi kokemastasi kohteesta.

» Siirry ilmoituslomakkeeseen
https://palvelut2.tampere.fi/e3/lomakkeet/81/lomake.html

Tietoa rakennusperinnöstä:

» Museovirasto / Rakennushistorian osasto
http://www.nba.fi/fi/rakennushistorian_osasto

» Ympäristöministeriö, Rakennusperintö ja kulttuuriympäristö
www.ymparisto.fi/default.asp?node=232&lan=fi

» Rakennusperintö.fi
www.rakennusperinto.fi/fi_FI/

» Pirkanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/pirkanmaanely/

» Pirkanmaan liitto
Pirkanmaan 33 kunnan muodostama kuntayhtymä, jonka tehtäviä ovat alueellinen kehittäminen, maakuntakaavoitus ja edunvalvonta sekä maakunnan tunnetuksi tekeminen.
www.pirkanmaa.fi/liitto/






Päivitetty 18.11.2010