|
|
Tampereen työväenopiston kehittämisohjelma vuodelle 2012
Tampereen työväenopisto on matalan kynnyksen oppilaitos, joka voi toimia porttina uusille urille ja muihin
opintoihin. Työväenopisto-opiskelu tukee oppijan omaehtoista osaamisen kehittämistä ja urakehitystä
työelämässä. Opiskelijan kehittymisen lisäksi työväenopisto on omalta osaltaan vastuussa muun muassa
henkilökunnan osaamisesta, oppimisympäristön kehittämisestä ja seudullisesta yhteistyöstä. Olemme edelleen
mukana monessa toiminnan kehittämiseen liittyvässä erillishankkeessa yhteistyökumppaneidemme kanssa.
Hankkeiden myötä on ilmennyt tarve jatkaa samansuuntaista toimintaa työväenopiston omana kehittämistyönä.
Vuonna 2012 kehittämisen painopistealueena ovat hakeva toiminta ja koulutusmahdollisuuksia koskeva
tiedotustoiminta sekä koulutustarjonnan kehittäminen..
Syksyllä 2011 Innolink Research Oy toteutti laajan Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden
käyttötutkimuksen. Tulosten mukaan Tampereen työväenopiston keskeisimmät kehittämisen kohteet ovat
tiedotus ja imagomarkkinointi sekä palvelujen tarjonnan lisääminen Tampereen eteläiselle alueelle. Vuonna
2012 tutkimuksen tuloksia hyödynnetään palveluiden kehittämisessä, tiedottamisessa sekä strategisessa
päätöksenteossa. Työväenopiston tavoitteena on lisätä yhteistyötä aluekirjastojen kanssa, jotka tutkimuksen
mukaan ovat käytetyin palvelu. Tiedotuskanavina kehitetään sosiaalista mediaa ja sähköpostilla välitettävää
uutiskirjettä. Työväenopistoon suunnitellaan muutama teemallinen avointen ovien päivä ja kehitetään matalan
kynnyksen tutustumis- ja lyhytkursseja. Tunnettuutta ja näkyvyyttä lisätään kehittämällä imagomarkkinointia ja
kurssitarjontaa, joka kohdistuu erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin sekä Tampereen eteläisille alueille, joiden
saavutettavuus on tutkimuksen mukaan työväenopistolle haasteellisinta. Hakevassa toiminnassa ja
koulutusmahdollisuuksia koskevassa tiedotustoiminnassa käytetään hyväksi mm. sosiaalista mediaa.
Pirkanmaan oppiva vapaa sivistystyö –hanke. Tampereen työväenopisto jatkaa Pirkanmaan oppiva vapaa
sivistystyö -hankkeessa (Osaava). Vuonna 2012 työväenopiston tavoitteena on yhdessä muiden paikallisten
vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa kehittää opetushenkilöstömme ammatillista osaamista, esim.
pedagogista osaamista, tieto- ja viestintäteknologiaosaamista sekä tukea työssä jaksamista. Lisäksi hankkeessa
tehdään strategista kehittämistyötä opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen suunnitelmallisuuden ja osaamisen
johtamisen parantamiseksi. Jatkamme hankkeen puitteissa tuntiopettajakoulutusta ja verkostoitumista.
Hankkeen ulkopuolella tuemme tuntiopettajien muuta omaehtoista kouluttautumista harkinnanvaraisilla
stipendeillä.
TOP School –hanke. Tampereen työväenopisto palaa remontoituun Sampolan kiinteistöön elokuussa 2012.
Sampolan kiinteistö on osa Tampereen kaupungin oppimisympäristöjen kehittämisen koordinaatiohanketta
(TOP School 2011-13). Sampolassa tavoitteena on saattaa kahden yhdistyvän lukion, työväenopiston ja
kirjaston toiminnot yhteen siten, että kiinteistö kokonaisuudessaan toimii kaikkia asiakkaita palvelevana
nykyaikaisena oppimisympäristönä. Oppimisympäristön kehittämisen kohteena ovat tilat, yhteisöt, toimintatavat
ja välineet. Vuonna 2012 työväenopiston tavoitteena on kouluttaa opetushenkilökunta käyttämään uutta
opetusteknologiaa ja aloittaa yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen yhdessä lukion ja kirjaston kanssa.
Hankkeen ulkopuolella mallinnamme uuden teknologian hyödyntämistä opetustoiminnan lisäksi myös hakevaan
toimintaan ja koulutusmahdollisuuksia koskevaan tiedotustoimintaan.
Opin ovi –hanke. Työväenopisto on mukana Pirkanmaan Opin Ovi -hankkeessa, jossa on kehitetty tieto-,
neuvonta- ja ohjauspalveluja hallinnonrajat ylittävänä verkostoyhteistyönä. Työskentelyn tuloksena on tehty
Pirkanmaan aikuisohjausstrategia vuosille 2011-2014. Strategian lähtökohtana on tarkastella asiakasta hänen
omista lähtökohdistaan sekä tukea ja vahvistaa yksilön omaa toimijuutta ja ohjata asiakasta valintoihin, jotka
mahdollistavat elinikäisen oppimisen ja yksilön terveen kasvun ja kehityksen. Työväenopiston Opinverstas on
aktiivisesti mukana neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisessä. Hankkeen ulkopuolella suunnitellaan vuonna
2012 esittelymateriaali, jossa hyödynnetään opiskelijoiden näkemystä työväenopiston toiminnasta.
Esittelymateriaali tuotetaan visuaalisin keinoin ja osa materiaalista voidaan toteuttaa eri kielillä.
Alma-hanke. Alma-hankkeessa työväenopisto on ollut mukana maahanmuuttajien omakielisessä neuvonnassa
ja suomen kielen taitotasokuvausten yhtenäistämistä kehittävässä työryhmässä. Vuonna 2012 työväenopiston
työntekijä jatkaa kerran viikossa neuvonnassa päivystämistä ja antaa ohjausta suomen kielen
opiskelumahdollisuuksista Tampereella ja Pirkanmaalla. Tälläkin hankkeella pyritään tukemaan aikuisten
koulutusmahdollisuuksien toteutumista. Hankkeen ulkopuolella laaditaan vuonna 2012 erityisesti
maahanmuuttajien toimijuuden tukemista ja ohjaamista ajatellen osaamis- ja kielenkartoitusmalli kotiäideille ja
ikäihmisille.
Ikäihmisten palvelut. Työväenopisto on mukana Tampereen kaupungin kulttuuri- ja liikuntapalvelujen
ikäihmisille suunnatussa toiminnassa. Toiminnan tavoitteena on edistää ikäihmisten hyvinvointia ja kotona
asumista. Vuonna 2012 työväenopisto osallistuu pidemmän tähtäimen koulutusstrategian laatimiseen. Strategian
lähtökohtana on ihmisten oikeus kulttuuriin ja taiteeseen myös silloin, kun oma toimintakyky on alentunut ja
palvelujen käytössä tarvitaan apua tai ne pitää tuoda tavalla tai toisella luokse. Työväenopisto laatii kolmen
vuoden koulutusohjelman kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden ammattilaisille laitoksissa asuvien ja muiden
huonokuntoisten ikäihmisten kohtaamisen tukemiseksi. Vahvistamalla eri ammattiryhmien osaamista
parannetaan ikäihmisten mahdollisuuksia nauttia kulttuurista. Lisäksi vahvistetaan ammattilaisten tietämystä
kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen merkityksestä ikäihmisille sekä niiden asemasta osana ikäihmisten
palvelukokonaisuutta. Vuonna 2012 työväenopisto toteuttaa ensimmäiset neljä koulutusjaksoa. Ikäihmisten
aktiivisuutta osallistua harrastustoimintaan tuetaan kokeilemalla keväällä 2012 yli 70-vuotiaille tamperelaisille
myönnettävää työväenopiston kurssimaksuja alentavaa opintoseteliavustusta.
Tampereen seudun kansalaisopistojen yhteistyö. Tampereen kaupunkistrategian mukaisesti kaupunkiseutua
rakennetaan yhdessä naapurikuntien kanssa. Työväenopisto on ollut aktiivisesti mukana seudullisessa
kansalaisopistotoiminnan rakenteellista kehittämistä pohtivassa työryhmässä. Kangasalan, Oriveden, Tampereen
ja Ylöjärven luottamuselimet tekevät päätöksensä seudullisen kansalaisopistotoiminnan yhteistoiminta-alueen
perustamisesta maaliskuun loppuun mennessä. Mikäli työväenopisto liittyy vuonna 2013 osaksi seudullista
yhteistoiminta-aluetta, käynnistetään uuden opiston strategiatyö yhdessä muiden alueeseen liittyvien opistojen
kanssa. Mikäli yhteistoiminta-aluetta ei synny, syksyllä 2012 aloitetaan työväenopiston strategian päivitys.
Ylöjärven työväenopiston kanssa aloitetaan yhteinen kehittämishanke, jossa uudistetaan koulutus- ja
kurssisuunnittelun prosesseja niin, että koulutustarjonta saadaan vastaamaan paremmin eri väestöryhmien
sivistys- ja osaamistarpeita.
Suunnitteluprosessien kehittämisen lisäksi keskitytään työväenopistossa tarjottavien taiteen perusopetuksen
yleisen oppimäärän opintojen kehittämiseen. Tampereen työväenopistolla on pitkät perinteet lasten ja nuorten
sanataiteen sekä teatteritaiteen perusopetuksesta. Niiden lisäksi työväenopistossa on mahdollista suorittaa sekä
lasten että aikuisten kuvataiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Vuonna 2012 aloitetaan taiteen
perusopetuksen itsearviointimallin työstäminen. Mallia avulla saada suunnitelma pidemmän aikavälin
kehittämistyön suunnasta, painopisteistä ja toimenpiteistä.
Osaan kehittämissuunnitelmassa mainituista hankkeista on haettu rahoitusta (esim. laatu- ja kehittämisavustusta Opetushallitukselta). Näiden hankkeiden toteutuminen riippuu saatavasta rahoituksesta.
|