Kurssit     Ilmoittautuminen     Opistoinfo     Haku    Palaute    Alku


Usein kysyttyjä kysymyksiä



          

Opinverstas - Usein kysyttyjä kysymyksiä

Mistä lukivaikeuden tunnistaa?

Hyvä tapa lähestyä asiaa on tehdä pikalukitesti. Se on eräänlainen lukivaikeuden tarkistuslista. Jos siinä saa paljon kyllä-vastauksia, kannattaa hakeutua ammattilaisen juttusille pohtimaan asiaa tarkemmin.

Mitä lukivaikeudelle voi tehdä?

On olemassa paljon erilaisia lukivaikeutta helpottavia asioita, mutta liikkeelle kannattaa lähteä siitä, että opettelee tuntemaan itseään, omia vahvuuksiaan ja oppimisen tyyliään paremmin. Se onnistuu parhaiten yksilö- tai ryhmäohjauksessa. Keinojen etsiminen on kokeilua ja etsimistä. On haettava parhaiten itselle sopivia tapoja ja harjoiteltava uusia taitoja. Kannattaa muistaa, että lukemisen ja kirjoittamisen heikkoudet eivät ole esteenä oppimiselle.

Mistä saa apua?

Koulujen ammattilaiset, esim. erityisopettajat, psykologit ja opinto-ohjaajat ovat sitä varten, että heidän kanssaan voi jutella oppimiseen liittyvistä asioista ja pulmista. Työelämässä olevat voivat ottaa asian esiin työterveyshuollossa. Myös työvoimatoimistossa asiaa voidaan lähteä selvittämään. Monissa oppilaitoksissa on ohjeet siitä, miten lukivaikeus huomioidaan opiskeluun vaikuttavana tekijänä. Esim. tenttiin tai ylioppilaskokeeseen voi saada lisäaikaa tai pidempikestoisen kuuntelun. Olennaista on se, että itse kertoo pulmastaan ja siitä, miten se haittaa oppimista tai työskentelyä. Opinverstaalle ovat tervetulleita kaikki yli 16-vuotiaat oppimisesta kiinnostuneet hakemaan ohjausta, lisätietoa ja vinkkejä. Tukea lukivaikeuksiin voi saada kaikenikäisenä. Myös eri alojen ammattilaiset voivat saada tukea lukivaikeuksisten asiakkaiden kanssa toimimiseen.

Miten oppisin vieraita kieliä?

Lukivaikeus haittaa ja hidastaa usein vieraiden kielten oppimista mutta ei ole sille este. Kaikki vain eivät opi samalla tavalla. Siksi on etsittävä yksilöllisesti sopivimpia tapoja ja keinoja myös kielten opiskeluun. Voi esim. kokeilla kokovartalo-oppimista, asioiden uudelleenorganisointia, on annettava aikaa oppimiseen, konkretisoitava tai visualisoitava asioita tai yhdistettävä opiskeltava asia omaan elämään. Ja mikä tärkeintä: erilainen oppija oppii kieltä käyttämällä sitä.

Missä voi tehdä lukitestin?

Opinverstaalla tehdään ryhmälukiseuloja, joka antaa viitteitä lukivaikeudesta. Sen perusteella voidaan myös tehdä tarkempi yksilötesti. Testejä tekevät erityisopettajat, psykologit, puheterapeutit, lääkärit sekä lukivaikeuteen perehtyneet ammattilaiset.

Miten opin nopeammaksi lukijaksi?

Jos lukeminen on hidasta, kannattaa kehittää lukemisen strategioita. Ne ovat taitoja, jotka kehittyvät harjoittelemalla. Esim. oppimisvalmennuksessa harjoitellaan näitäkin taitoja.

Mistä saa lisätietoa?

Verkossa on paljon tietoa luki- ja oppimisvaikeuksista. Myös kirjastoista saa hyödyllistä tietoa ja materiaaleja lainaksi, kuten cd-romeja. Erilaisten Oppijoiden liitto toimii valtakunnallisena erilaisen oppimisen edunvalvontajärjestönä ja sillä on myös aluejärjestöjä. www.erilaistenoppijoidenliitto.fi

Opinverstas
Suunnittelijaopettaja Minna Kymäläinen
Tampereen työväenopisto
Sampola, Sammonkatu 2, PL 63
33541 Tampere
puh. 040-820 2327
minna.kymalainen(at)tampere.fi