|
Aihepiireiltään vuosittain vaihtelevien yleisluentojen tavoitteena
on tarjota tuoreita, ennakkoluulottomia, monipuolisia ja hauskojakin
näkökulmia eri elämänalueisiin. Luennot tarjoavat
foorumin toistemme kohtaamiseen vapaamuotoisissa merkeissä: voit
käydä vain yhdellä luennolla, seurata koko luentosarjan
tai vaikkapa kaikki luentosarjat. Yleisluentojen tarkoitus on myös
lisätä sivistyksellistä tasa-arvoa, sillä ne ovat
yleensä maksuttomia. Luentosarjojen lisäksi on tarjolla luentokursseja.
Luentokurssit ovat maksullisia, mutta muista kursseista poiketen niissä
voi opiskella myös yksittäisinä päivinä. Yksittäiselle
luentokurssiluennolle on määritelty erillinen kertamaksu.
Yleisluentojen suunnittelusta vastaa Matti Saari puh. 040 - 801 6200

USKON AKATEMIA 2012
tiistaisin klo 18.30-20.00, Metso, Pietilä-sali
Mihin uskot jos et usko?
Klassisen tiedon teorian mukaan ”tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus”. Tämän mukaan tietokin perustuu viime kädessä uskomuksiin. Tietoteorian mukaan uskomus muuttuu tiedoksi, kun se on hyvin perusteltu ja voidaan osoittaa todeksi.
Usko liitetään yleensä uskontoihin. Uskonto määritellään yleensä jumalauskoksi tai uskoksi muuhun yliluonnolliseen. Väljimmillään uskonnoksi määritellään kaikenlainen pyhyyden kokemus tai kuten Paul Tillichin mukaan käsitys perimmäisistä kysymyksistä, joka sisältää vastauksen kysymykseen elämän tarkoituksesta. Uskonnolliselle uskolle ominaisena pidetään sitä, että ihmisen maailmankatsomus perustuu jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaoloon ja siihen turvautumiseen.
Suomen ev.lut. kirkon katekismuksen mukaan ”järkemme ei voi käsittää Jumalaa”. Katekismuksessa todetaan edelleen, että ”Jumala on kuitenkin ilmoittanut meille itsestään kaiken, mikä on tarpeen, jotta voimme elää uskossa häneen”.
Monet ateistit, kuten biologi ja kirjailija Jerry Coyne ovat sitä mieltä, että ainoastaan tiede on tie totuuteen. Coynen mukaan ”uskonnot eivät voi löytää totuutta, koska ne esittävät yhteensopimattomia väitteitä, joista parhaimmillaan yksi voi pitää paikkansa”.
Kirjailija Mike Pohjola puolestaan toteaa: ”En usko Jumalaan konkreettisesti, mutta uskon, että ateistillakin on oikeus ja tarve saada pyhyyden kokemuksia”
Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan ”uskonto on käsitteellistys, joka on tehty suuresta määrästä erilaisia uskomuksia, käyttäytymistaipumuksia ja kokemuksia. Erilaiset asiat nähdään uskonnollisi-na silloin kun ne täyttävät tietyt tulkitsijan tietoisesti tai tiedostamattaan asettamat ehdot”.
Uskon akatemia 2012 tutkii uskon olemusta eri uskontojen ja ateismin näkökulmasta. Ovatko eri uskonnot ja ateismi peruuttamattomasti toisensa pois sulkevia ajatusjärjestelmiä, vai voiko niiden välillä syntyä aitoa vuoropuhelua, joka voisi johtaa yhä lähemmäs ”oikeaa totuutta”.
14.2. Metropoliitta Ambrosius: Ortodoksisuus ja sen haasteet tänään
21.2. Professori emeritus Antti Eskola: Epäilevä usko
13.3. Lähihoitaja, valmentaja Atik Ismail: Minun uskoni
27.3. Oikeushammaslääkäri, professori Helena Ranta, Helsingin yliopisto: Uskomaton totuus
17.4. Teologian tohtori, professori Jaana Hallamaa, Helsingin yliopisto: Voiko uskoa määrittää?
Yhteistyössä Tampereen ev.lut seurakunnat ja Tampereen työväenopisto.
Vapaa pääsy! Tervetuloa!
RASISMI
Sunnuntai 18.3. klo 11.00-15.15, Pellervo, 139, Mirja Rekola
Mitä rasismi on? Miten se on ilmennyt länsimaisessa ajattelussa? Tutustutaan rasismin historiaan, muotoihin, teorioihin ja rodun käsitteeseen ihmistieteissä sekä puhutaan nykyrasismista.
Vapaa pääsy! Tervetuloa!
sivun alkuun
SEUTUYHTEISTYÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA
maanantaisin klo 17.30-21.00
Pääkirjasto Metso, Pietilä-sali
6.2.
Kaupunkiseudun nykytila ja tulevaisuus, seutuyhteistyön strategia ja yhteistoimintamalli,
seutujohtaja Päivi Nurminen
Hyvinvointipalvelujen yhteistyön tarpeet ja ratkaisut, hyvinvointipalvelujen seutukoordinaattori Tuukka Salkoaho
Teknisten palvelujen yhteistyön tarpeet ja ratkaisut, teknisten palvelujen seutukoordinaattori Ritva Asula-Myllynen
13.2.
Kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen kehittäminen, seutuarkkitehti Aulikki Graf;
Kaupunkiseudun liikkumismuotojen kehittäminen, liikennejärjestelmäinsinööri Lauri Helke;
Luennot järjestetään yhteistyössä Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kanssa.
Vapaa pääsy. Tervetuloa!
Lisätietoja: sirkka-liisa.hayrynen(at)tampere.fi, puh 0408062359
sivun alkuun
EU:N TULEVAISUUS
maanantaisin 20.2. klo 17.30-20.00
Pääkirjasto Metso, Pietilä-sali
Asiantuntijaluentoihin pohjautuva keskustelutilaisuus EU:n nykyhetken ja tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista.
Tarkemmat tiedot lähempänä ajankohtaa: www.tampere.fi/top, www.eurooppatiedotus.fi ja tiedotusvälineissä
Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotuksen kanssa.
Vapaa pääsy.
sivun alkuun
Universität Tampere: Fachbereich Sprach-, Translations- und Literaturwissenschaften
Vorlesungsreihe
Stadt als Quelle von Kreativität
im Rahmen der D-A-CH-Kulturwochen in Tampere,
Frühjahr 2012
Dr. Mikko Fritze Goethe-Institut Finnland Helsinki
17.01. 18.00 Uhr, ls Pinni B1096
KulturhauptSTADT als Quelle von Kreativität – am Beispiel von Tallinn 2011
Prof. Werner Kallmeyer Institut für Deutsche Sprache, Mannheim 24.01.2012, 18.00 Uhr, ls Pinni B1096
Mehrsprachigkeit in der Stadt: Sprachliche Kreativität bei Migrantenjugendlichen
FT Withold Bonner Uni Tampere
31.01. 18.00 Uhr, ls Pinni B1096
Heimat Großstadt: Soul Kitchen von Fatih Akιn
FL Dieter Hermann Schmitz Uni Tampere
7.02. 18.00 Uhr, ls Pinni B1096
Die heimliche Hauptstadt: Tampere als erzählter Raum. Lesung und Werkstattbericht zum Buch „Die spinnen, die Finnen. Mein Leben im hohen Norden“
MA Mika Reuter Uni Weimar
14.02. 18.00 Uhr, ls Pinni B1096
Hip Hop – urbane Rhythmen
Lars Holmström Kunstler, Tampere
21.02. 18.00 Uhr, ls Pinni B1096
Kunst in der Stadt – Stadt in der Kunst
Dr.Andrea Berger Uni Graz
28.02. 18.00 Uhr, ls Pinni B1096
Graz im internationalen Netzwerk der kreativen Städte: City of Design
Schweizer Gilde / Schweizer Botschaft
15.03. 17.00-20.00 Uhr, Vanha kirjastotalo
Käseabend
In Kw 10 ist an der Uni Tre vorlesungsfreie Woche
Hauptverantwortlicher Organisator: Prof. Ewald Reuter, puh: 03-35516147
Yhteistyössä
Tampereen työväenopisto,
Tampereen Saksalainen kulttuurikeskus,
Tampereen kaupungin kulttuuritoimi,
Saksan Helsingin-suurlähetystö,
Itävallan Helsingin-suurlähetystö,
Sveitsin suurlähetystö
sivun alkuun |