Arkkitehti: Timo Penttilä ja Kari Virta
Valmistumisvuosi: 1962
Osoite: Sammonkatu 2
Sampola on noin 700 oppilaan ja 70 opettajan koulu Kalevan kirkon läheisyydessä. Koulurakennuksessa toimii myös Tampereen työväenopisto ja Sampolan kirjasto.
Tampereella ryhdyttiin 1894 järjestämään kansakoulun yhteydessä jatkokursseja, joita pian ryhdyttiin nimittämään jatkokouluksi ja sitten kansalaiskouluksi. Viisi vuotta myöhemmin Tampereelle perustettiin Suomen ensimmäinen työväenopisto.
Vuonna 1957 kaupunki päätti rakentaa työväenopistolle ja jatkokoululle yhteisen rakennuksen. Seuraavana vuonna järjestetyn suunnittelukilpailun voittivat Timo Penttilä ja Kari Virta. Sampola sijaitsee kiilamaisella tontilla, jota rajoittavat Kalevan puistotie, Sammonkatu ja Kaskitie. Rakennuksen kapeat massat saavat suuntansa katulinjoista.
Arkkitehtuurin asiantuntijat näkevät Sampolan salin ja aulan veistoksellisessa muotoilussa Aalto-vaikutteita, kun taas rakennuksen osittainen nostaminen pilareiden päälle tuo mieleen Le Corbusierin varhaismodernismin.
Vuosina 1962 – 1967 Sampolassa toimi työväenopiston ja kansalaiskoulun lisäksi myös normaalilyseo, joka sai myöhemmin oman rakennuksen Nekalasta.