Tampereen Tilakeskus liikelaitos myy tarjousten perusteella kaupungin omistaman Koskitalo-nimellä tunnetun toimisto- ja liikerakennuksen Tampereen ydinkeskustassa, osoitteessa Satakunnankatu 13b, 33100 Tampere.
Rakennus on valmistunut vuonna 1912 ja sen on suunnitellut arkkitehti Lambert Petterson. Koskitalo on olennainen osa Tampereen koskimiljöötä.
Tarjous on annettava 2.4.2012 mennessä. Myyjä pidättää oikeuden hylätä kaikki tarjoukset.
Pyynikin uimahalli on rakennettu Tampereelle Amurin kaupunginosaan vuosina 1955-56 arkkitehti Harry W. Schreckin kilpailuvoiton perusteella. Pyynikin uimahalli on Suomen kolmanneksi vanhin ja se oli vuoteen 1979 asti ainoa uimahalli Tampereella. Uimahalli on ollut suljettuna joulukuusta 2007 ja sen peruskorjaus valmistuu kesällä 2012. Uimahalli otetaan uudistettuna käyttöön syksyllä 2012.
Pyynikin uimahalli sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella osoitteessa Kortelahdenkatu 26. Uimahalli on ollut kuntouimareiden, koululaisryhmien ja ohjattuun vesiliikuntaan osallistuvien kuntalaisten suosiossa. Ennen sulkemista uimahallin kävijämäärä oli vuositasolla noin 90000-100000 ja uudistumisen myötä kävijämäärän odotetaan kasvavan merkittävästi.
Vuokrattavat tilat on tarkoitettu kuntosali- ja aulapalvelutiloiksi. Kuntosalitiloissa tulee tarjota monipuolisia mahdollisuuksia omaehtoisen liikunnan edistämiseen sekä hyvinvointipalveluja. Aulapalvelutiloissa tulee tarjota kuntosalin tarvitsemien palveluiden lisäksi uimahallin lipunmyynti sekä tilojen mahdollistamat kahvila/kioskipalvelut.
Vuokrattavien tilojen pinta-ala on yhteensä noin 1555 m2. Pääosa tiloista on ensimmäisessä kerroksessa. Toisen kerroksen lisätila on otettavissa uimahalliolosuhteiden mahdollistamaan käyttöön. Kolmannen kerroksen tilaan on tehty vesi- ja viemäripistevaraukset, joka mahdollistaa esim. useamman erillisen hoitotilan rakentamisen. Tarkempi tilaluettelo ja pohjakuvat on esitetty liitteissä. Tilat vuokrataan siinä kunnossa ja varustuksella kuin ne sopimuksen tekohetkellä ovat.
Lisätiedot ja aikataulu oheisissa liitteissä:
Pohjakuvia ei julkaista turvallisuussyistä tässä yhteydessä, vaan ne voi tilata tarjouspyynnössä olevista yhteystiedoista.
Tampereen ammattiopiston logistiikan koulutus muuttaa vuoden 2012 alusta ahtaasta Pyynikin rollikkahallista Hervantaan, jonne rakennetaan parhaillaan uusia ajanmukaisia ja toimivia opetustiloja. Harjannostajaisia vietettiin perjantaina 14.10.2011 työmaalla, osoitteessa Vaajakatu 13.
Logistiikan opetustilat koostuvat isosta varastohallista, autojen pesu- ja huoltohalleista sekä teoriaopetuksen luokkatiloista. Tiloissa opetellaan muun muassa täysperävaunullisen kuorma-auton käsittelyä ja lastausta, merikonttien kuljetusta ja pinoamista trukkien avulla. Yksikön suurin tila on 8 m korkea, 1 600 m2:n varastohalli, jonka toisella sivulla sijaitsevat lastaussillat lastauksen ja autojen liikuttamisen opettelemista varten. Isossa hallissa opiskellaan erilaisia varastointitekniikoita kuten mainittua merikonttien käyttöä. Pesu- ja huoltohallit on mitoitettu täysperävaunulliselle kuorma-autolle. Laaja piha-alue on oleellisen tärkeä kuljetuskoneiston liikuttamisessa ja ajo-opettelussa. Piha-alueen laidalle sijoittuu ajoneuvokatos. Teoriaopetustilat koostuvat tavallisista teorialuokista ja tietokoneluokista. Työtilojen lisäksi rakennukseen sijoitetaan opiskelijoiden ja henkilökunnan sosiaalitilat.
Kasvavan alan opetusyksikössä opiskelee päivisin noin 220 opiskelijaa ja heidän lisäkseen noin 50 aikuisopiskelijaa iltaisin ja viikonloppuisin. Henkilökunnan työtilat on mitoitettu noin 33 hengelle.
Logistiikan opetustilojen rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa 2010 ja valmistuvat joulukuussa 2011. Hankkeen toteutuskustannukset ovat 8 910 000 euroa. Suunnitelmissa on varauduttu myös laajennukseen.
Rakentaminen entisen kaatopaikan kupeeseen on edellyttänyt rakennuksen sijoittamista kiertämään varsinaista kaatopaikka-aluetta. Rakennus on perustettu maanvaraisesti massanvaihtotäytön varaan. Hankkeen ensimmäisen rakennusvaiheen huoneistoala on 4 582 m2, kerrosala 4 912 m2 ja bruttoala 5 545 m2 ja kylmän autokatoksen bruttoala 604,5 m2.
Hankkeen rakennuttaja: Tampereen Tilakeskus Liikelaitos / projektipäällikkö rakennuttajainsinööri Esa Rinta-Jaskari
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy/Markus Aaltonen ja Petri Kontukoski
Pää- ja rakennusurakoitsija: AW-Rakennus Oy
Sähköurakoitsija: Sähköaro Oy
Putki-, sprinkleri- ja ilmanvaihtourakoitsija: Consti Oy
Rakennusautomaatiourakoitsija: Siemens Oy
Lisätietoja: rakennuttajainsinööri Esa Rinta-Jaskari, puh. 050 564 4815, rakennuttamispäällikkö Markku Kailanto, puh. 0500 627 761
Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman rakentaminen rahoitetaan kiinteistöleasing-rahoitusmallilla. Hankkeen rahoituksesta järjestettiin tarjouskilpailu, jonka perusteella rahoittajaksi valittiin Sampo Pankki Oyj. Kaupunginhallitus päätti rahoitusmallista tänään.
Tampereen kaupungin talousarviossa Pyynikin Tipotien sosiaali- ja terveysasema on määritelty kohteeksi, joka toteutetaan vuokraamalla tai muulla rahoitusmallilla. Tampereen Tilakeskus ja Tampereen kaupungin rahoitusyksikkö selvittivät erilaisia rahoitusvaihtoehtoja. Vaihtoehtoina tällaisessa hankkeessa olivat joko suora vuokraus tai kiinteistöleasing. Kun kyseessä on erittäin pitkäaikainen tilojen käyttö, kiinteistö-leasing osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi.
Tipotien kiinteistöleasing -mallin pääperiaatteena on, että rahoitusyhtiö Sampo Pankki Oyj omistaa ja rahoittaa hankkeen. Yhtiö vuokraa kohteen kaupungille 20 vuodeksi. Tämän jälkeen kaupunki voi lunastaa rakennuksen hinnalla, joka on 40% alkuperäisestä hinnasta. Kaupunki voi myös jatkaa vuokrasopimusta vielä kymmenellä vuodella, jonka jälkeen lunastusarvo on yksi euro.
Kaupunki vuokraa tontin leasing-yhtiölle tilojen vuokrasopimuksen voimassaolon ajaksi. Tampereen kaupungin tilakeskus hoitaa rakennuttamisen leasing-yhtiön puolesta ja vastaa siitä, että hankeen tavoitteet saavutetaan. Tilakeskus myös vastaa tilojen ylläpidosta.
Toimitusjohtaja Ilkka Ojala Matkapuhelin 050 591 1618
Tilakeskus teetti tammi-helmikuussa 2011 asiakastyytyväisyystutkimuksen, jonka käytännön toteutuksesta vastasi Innolink Research Oy. Tutkimuksen tavoitteena oli mitata Tilakeskuksen asiakkaiden eri palvelukokonaisuuksiin kohdistamia odotuksia ja palveluntuotannon onnistumista sekä vertailla tuloksia vuoden 2010 vastaaviin. Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselynä. Kohderyhmän muodostivat Tilakeskuksen asiakkaat, joista 240 vastasi kyselyyn. Osa näistä asiakkaista vastasi kyselyyn useamman Tilakeskuksen yksikön osalta eli vastausten kokonaismäärä oli 454.
Tammerin puiston reunassa sijaitseva vanha kauppaoppilaitoksen rakennus perusparannetaan keskustan monitoimitaloksi. Perusparannuksen jälkeen talo palvelee eri-ikäisten tamperelaisten toimintakeskuksena, jossa järjestetään kokouksia, tapahtumia, työpajoja ja harrastusmahdollisuuksia. Tiloihin sijoittuu nuorisopalveluiden keskusta-alueen toiminnot toimintakeskus Vuoltsusta, jonka tiloista joudutaan luopumaan Ratinan alueen liikerakentamisen myötä. Rakennuksen alimpiin kerroksiin sijoittuvat muun muassa nuorisopalveluiden nettikahvila, nuorten tiedotus- ja palvelupiste, harjoitus-/konserttisali sekä askartelu-, savi-, tekstiili- ja märkätyöpajat. Rakennuksen ylimmissä kerroksissa sijaitsevat monitoimi- ja opetustilat, juhlasali sekä henkilökunnan toimistotilat.
Arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema vanha kauppaoppilaitos valmistui vuonna 1913. Rakennusta korotettiin vuonna 1950 yhdellä kerroksella silloisen kaupunginarkkitehdin Bertel Strömmerin suunnitelmien mukaisesti. Kauppaoppilaitos toimi rakennuksessa vuoteen 1965 saakka, jolloin uusi kauppaoppilaitos valmistui Kalevan kaupunginosaan. Tämän jälkeen talossa toimi Kieli-instituutti vuosina 1967–1983 ja Tampereen Rudolf Steiner -koulu vuosina 1983–2007. Myös kauppaoppilaitos palasi tilapäisesti takaisin vanhoihin tiloihinsa, kun Kalevan oppilaitoksen tilat perusparannettiin vuosina 2008–2009.
Keskustan monitoimitalo perusparannetaan tarkoituksenmukaisia ratkaisuja ja osin perinteisiä menetelmiä käyttäen. Suurimmat muutokset koskevat esteettömyyden ja paloturvallisuuden parantamista rakennuksessa: Pääsisäänkäynnin kynnyksen madaltaminen, tuulikaapin lattian luiskaus ja uusi hissi mahdollistavat esteettömän pääsyn kaikkiin kerroksiin. Paloturvallisuuden parantamiseksi rakennukseen tehdään uusi osastoitu porrashuone ja rakennus varustetaan palosuojausjärjestelmällä.
Keskustan monitoimitalon bruttoala on 3 437 m2 ja tilavuus noin 13 000 m3. Hankeen toteutuskustannukset ovat 4 400 000 euroa (alv. 0 %). Rakennustyöt alkavat toukokuussa 2011 ja valmistuvat huhtikuussa 2012.
Rakennuttaja: Tampereen Tilakeskus Liikelaitos
Pääsuunnittelija: BST-Arkkitehdit Oy
Pääurakoitsija: Rakennus Oy Paanurakenne
Sähköurakoitsija: Novasähkö Oy
Ilmanvaihtourakoitsija: MHS-Asennus Oy
Putkiurakoitsija: YIT Kiinteistötekniikka Oy
Lisätietoja: rakennuttamispäällikkö Markku Kailanto, puh. 0500 627 761, ja rakennuttajainsinööri Satu Heino, puh. 040 800 4929
Tilakeskuksen yhteystiedot ja ohjeita laskuttamiseen
Tampereen kaupunki siirtyi 1.1.2011 alkaen kokonaan verkkolaskujen vastaanottoon ja paperilaskujen käsittelystä luovutaan. Sähköinen toimintatapa on kustannustehokas ja ympäristöystävällinen.
Verkkolaskutus koskee myös Tilakeskuksen yhteistyökumppaneita ja laskuttajia.