|
Uimaveden laatuvaatimukset
Uimaveden laatusuositukset
Tampereen talviuintipaikkojen uimaveden laadun valvonta
Lisätietoa
Tampereella on 36 yleistä uimarantaa, joiden vedenlaatua tarkkaillaan säännöllisesti uimakauden aikana. Uimarannoista 13 sijaitsee Näsijärven rannoilla, 5 Pyhäjärven puolella ja loput eri puolilla Tamperetta sijaitsevilla pienemmillä järvillä.
»
Tampereen uimarannat
Uimavesien laadun valvonta noudattaa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksia 177/2008 ja 354/2008, joiden pohjana on EU:n uimavesidirektiivi. Uimaveden laadun arviointi ja luokitus perustuu kahden suolistoperäistä saastumista kuvaavan mikrobiologisen muuttujan, suolistoperäiset enterokokit ja Escherichia coli bakteeri, valvontatutkimustuloksiin. Myös syanobakteereita eli sinileviä seurataan aistinvaraisesti.
Uimarannoilta otetaan kesäisin 3-4 näytettä uimarannan kävijämäärien mukaan. Valvontakäynneillä tarkastetaan myös uimarannan pukukoppien, käymälöiden ja pelastusvälineiden rakenteet sekä rannan siisteys, jätehuolto ja leikkivälineiden kunto. Tampereen Infra huolehtii uimarantojen hoidosta ja kunnossapidosta ja ottaa uimavesinäytteet.
Myös yleisten uima-altaiden allasveden laatua seurataan. Uima-allasvesien laatu tutkitaan 4 – 52 kertaa vuodessa kävijämäärästä riippuen.
Uimavedet luokitellaan tulevaisuudessa neljään laatuluokkaan - erinomainen, hyvä, tyydyttävä tai huono - neljän uimakauden valvontatulosten perusteella. Luokitus tulee käyttöön vuoden 2011 jälkeen.
Tampereella tehtiin vilkkaimmille rannoille EU-lainsäädännön edellyttämät uimavesiprofiilit, joista löytyy lisätietoa kohdasta Uimavesiprofiilit.
»
Uimavesiprofiilit
Uimavedestä ei saa olla terveyshaittaa uimareille. Uimavedestä otetulle yksittäiselle valvontatutkimustulokselle asetettu toimenpideraja sisämaan uimavesissä on suolistoperäisiä enterokokkeja 400/100 ml, Escheria coli, 1000/100 ml syanobakteerit (sinilevät) havaittu uimavedessä tai uimarannallla
E. coli bakteeri kuuluu lämpökestoisten koliformisten bakteerien ryhmään. E. coli bakteeri ilmentää tuoretta ulostesaastutusta ja on peräisin lähes yksinomaan ihmisten tai tasalämpöisten eläinten ulosteesta. E. coli bakteeria pidetään parhaana käytettävissä olevana suolistoperäisen saastumisen indikaattorimikrobina.
Suolistoperäisiä enterokokkeja esiintyy ihmisten ja tasalämpöisten eläinten ulosteissa, ja suolistoperäisten enterokokkien määritystä käytetään yleisesti suolistoperäisen saastumisen indikaattorina. Runsaat enterokokkilöydökset yhdessä E. coli bakteerilöydösten kanssa viittaavat yleensä tuoreeseen, todennäköisesti jäteveden aiheuttamaan saastumiseen.
Sinileväkukinnat ovat haitallisia uimareille. Sinileväpitoinen vesi voi aiheuttaa mm. kuumetta sekä ihon, nielun, silmien ja hengitysteiden ärsytystä. Lisäksi monet sinilevät tuottavat haitallisia maksa-, hermo- ja solumyrkkyjä. Ravinne- ja sääolosuhteet vaikuttavat suuresti sinilevien ja toksiinien esiintymiseen vedessä.
Jos näytetuloksen toimenpideraja ylittyy, otetaan lisänäyte sekä arvioidaan syytä ja mahdollista terveyshaittaa. Terveydensuojeluviranomainen voi tarvittaessa määrätä uimarannan pitäjälle korjaustoimenpiteitä ja kieltää uimisen uimarannalla.
Sivun alkuun
Uimaveden on oltava myös muuten käyttötarkoitukseensa soveltuvaa. Laatusuositukset on annettu kasviplanktonin ja makrolevien sekä jätteiden (öljymäiset ja tervamaiset aineet) ja uimavedessä kelluvien materiaalien esiintymiselle. Näitä seurataan aistinvaraisin havainnoin. Laatusuosituksen ylittyminen ei välttämättä merkitse terveyshaitan mahdollisuutta. Pikemminkin kyse on uimaveden esteettisestä laadusta ja käyttökelpoisuudesta.
Sivun alkuun
Tampereella on 9 yleistä talviuintipaikkaa, joiden vedenlaatua tarkkaillaan säännöllisesti talviuintikauden ajan 1. syyskuuta – 14. kesäkuuta. Säännöllisissä tutkimuksissa uimavedestä määritetään suolistoperäisten enterokokkien ja Escherichia coli –bakteerien pitoisuudet.
Alla olevasta taulukosta löytyvät laboratoriotulokset viimeksi otetuista uimavesinäytteistä. Tulokset viedään myös talviuintipaikoille. Viimeisimmät näytteet otettiin 24.4.2012. Uimaveden laatu on ollut hyvä kaikilla talviuintipaikoilla.
Uimaveden laatu Tampereen talviuintipaikoilla
(pdf, 5 kt)
»
Tampereen talviuintipaikat
Sivun alkuun
Asiakaspalvelu, Palvelupiste Frenckell
ma - pe 8.30 - 15.45
pyörätuoliramppi
Joukkoliikenteen asiakaspalvelu ma 8.30 - 18.00, ti - pe 8.30 - 17.00
Terveydensuojelu:
Terveysinsinööri
Tuula
Sillanpää
Puhelin
(03) 5656 6608
Terveydensuojelu:
Ympäristöinsinööri
Paula
Saxholm
Puhelin
040 801 6068
»
Tampereen uimarannat, niiden sijainti ja varustus (liikuntatoimi)
»
Vesiensuojelu, Tampereen kaupungin ympäristönsuojelu
»
Tampereen järvien veden laatu
http://www.kvvy.fi/cgi-bin/tietosivu_tampere.pl?sivu=paasivu.html
»
Pirkanmaan ympäristökeskuksen leväseuranta
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=192406&lan=fi
|