Pyynikin sosiaali- ja terveysasema (Tipotie)

Tipotielle vuonna 2013 muuttavat palvelut

 

Uusi Pyynikin sosiaali- ja terveysasema nousee Tipotielle Pirkankadun varteen syksyllä 2013. Varsinaiset rakennustyöt alkoivat joulukuussa 2011.
Pyynikin sosiaali- ja terveysasemalle tulee muun muassa Pyynikin ja Pispalan lähialueiden terveyspalveluja, koko läntisen Tampereen terveys- ja sosiaalipalveluja sekä kaikille tamperelaisille tarkoitettuja terveys- ja sosiaalipalveluja.

Nykyisten Satama- ja Koulukadun sosiaali- ja terveystalon sekä Rahola-Pislapan terveysaseman toiminta loppuu uuden talon valmistuttua. Suurin osa vanhan sosiaali- ja terveystalon palveluista keskitetään Pyynikin sosiaali- ja terveysasemalla, ja osa - erityisesti hallinto - siirtyy Kanta-Sarvikselle Hatanpäälle.
Vanhan rakennuksen kaavamuutos valmistui kesällä 2011, sinne on tulossa asuntoja ja ikäihmisten palveluasuntoja. Talo menee myyntiin.

Pyynikin uuden sosiaali- ja terveysaseman henkilökuntamääräksi on arvioitu noin 330 henkeä. Asemalle pääsee sekä Pirkankadulta ja Sepänkadulta. Bussiyhteydet ovat hyvät.

Havainnekuva pohjoisen suunnasta

Havainnekuva pohjoisen suunnasta.

Pyynikin uusi sosiaali- ja terveysasema tulee sijaitsemaan osoitteessa Tipotie 4.

Tipotielle vuonna 2013 muuttavat palvelut

Terveysasema

Pyynikin ja Rahola-Pispalan terveysasemat siirtyvät uudelle Pyynikin sosiaali- ja terveysasemalle. Terveysasemalla toimivat lähiympäristön omalääkäreiden ja sairaanhoitajien vastaanotot, sekä diabetes-, depressio- ja infektiohoitajan vastaanotot.
Myös läntisen alueen terveysasemapsykologit muuttavat Tipotielle.

Hammashoitola

Amurin hammashoitola siirtyy Pyynikin sosiaali- ja terveysasemalle.

Hyvinvointineuvola

Pyynikin neuvola siirtyy Satamakadulta uudelle Pyynikin sosiaali- ja terveysasemalle. Pispalan neuvola jää entiselle paikalleen Kyläsepänkadulle. Tipotien neuvola on hyvinvointineuvola. Hyvinvointineuvola on yhdistetty äitiys- ja lastenneuvola. Ideana on, että yksi terveydenhoitaja hoitaa äitiä raskauden aikana ja lasta vauvaiästä koulun aloittamiseen saakka.

Kotihoito

Uudelle asemalle sijoitetaan lähiympäristön kotihoidon tukikohtatilat.

Avokuntoutus

Koko läntisen alueen (Tammerkoskesta kaupungin länsirajalle) fysio- ja toimintaterapiapalvelut sijoittuvat Pyynikin uudelle sosiaali- ja terveysasemalle. Ne muuttavat Tipotielle Tesoman ja Lielahden terveysasemilta.
Lisäksi aikuisten toimintaterapeutti siirtyy Tipotielle Tammelakeskuksesta.

Mielenterveyspalvelut (psykiatrinen poliklinikka)

Koko läntisen alueen mielenterveyspalvelut keskitetään Tipotien asemalle. Keski-Tampereen läntisen osan sekä Lielahti - Tesoma -suunnan vastaanottopalvelut siirtyvät Tipotielle Hallituskadulta.

Lapsiperheiden sosiaalityö

Pyynikin uudelle terveysasemalle on ajateltu siirrettävän sekä läntisen että itäisen alueen lapsiperheiden sosiaaliasemat, jotka siirtyvät lakkautettavalta Satamakadun asemalta.
Eteläisen alueen palvelut pysyvät Hervannassa.

Nuorten yksikkö

Nuorten yksikkö palvelee koko Tampereen aluetta, ja siihen kuuluvat nuorisopsykiatrian poliklinikka ja nuorisoneuvola. Ne siirtyvät Tipotielle Satamakadulta.
Nuorisopsykiatrian poliklinikka vastaa erityisesti 13 - 19 -vuotiaiden mielenterveyden häiriöiden tutkimuksesta ja hoidosta.
Nuorisoneuvolalle kuuluu ehkäisyasioita ja terveyspalveluja. Nuorisoneuvolassa on myös psykologin vastaanotto, jossa asioivat ne 13 - 22 -vuotiaat, jotka eivät kuulu opiskelu- tai työterveyshuollon piiriin. Lisäksi kutsuntaterveystarkastuksista ohjataan asiakkaita psykologin vastaanotolle.

Perheneuvola

Perheneuvola siirtyy Tipotielle Satamakadun sosiaali- ja terveystalosta. Perheneuvola palvelee tamperelaisia lapsiperheitä esimerkiksi lapsen kehitykseen liittyvissä asioissa.

Perheoikeudelliset palvelut

Perheoikeudelliset palvelut muuttavat Tipotielle Satamakadulta. Perheoikeudellisissa palveluissa hoidetaan muun muassa isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen sekä lasten huoltajuuteen liittyviä asioita.

Keskuslastenneuvola

Keskuslastenneuvola muuttaa Tipotielle Satamakadulta. Yksikön nimi saattaa vielä vaihtua muuton yhteydessä. Myös keskuslastenneuvolan fysioterapeutit ja toimintaterapeutit Satamakadun ja Pinninkadun toimipisteistä muuttavat Tipotielle. Keskuslastenneuvolaan tullaan lääkärin tai terveydenhoitajan lähetteellä.

Puheterapia

Lasten ja nuorten puheterapia siirtyy Tipotielle Satamakadulta.

Neuvolapsykologit

Satamakadun sosiaali- ja terveystalossa työskentelevät neuvolapsykologit siirtyvät uudelle Tipotien asemalle. Neuvolapsykologit ottavat vastaan asiakkaita ja osallistuvat eri puolilla kaupunkia kokoontuviin hyvinvointineuvolatiimeihin.

Ravintola

Tipotien uuteen rakennukseen valmistuu palvelukeittiö ja ravintola Tampereen Aterialle. Ravintola palvelee henkilöstöä ja muita kävijöitä.

Auditorio

Tipotien asemalta voi varata kokoustiloja ja auditoriota, jonne mahtuu 120 henkeä. Ravintola- ja kokoustiloja vuokrataan myös yksityistilaisuuksiin esim. perhejuhliin.

Tiedotteet

» Pyynikin sosiaali- ja terveysaseman rakentaminen on alkanut
12.12.2011

» Tipotielle rakennettavan sosiaali- ja terveysaseman rahoitus leasing-mallilla
27.6.2011