Aikuisneuvolat

Aikuisneuvolat vastaavat oman lähialueensa aikuisväestön neuvolapalveluista. Aikuisneuvonta ehkäisee, tunnistaa ja hoitaa aikuisväestön yleisiä sairauksia yhteistyössä terveysasemien kanssa.

Valokuva: Aikuisneuvolassa terveydenhoitaja tarkkailee mm. potilaiden verenpainetta.

Aikuisneuvolassa terveydenhoitaja antaa henkilökohtaista terveysneuvontaa, seuraa terveydentilaa, tarkkailee verenpainetta, antaa rokotuksia ja toimii kansansairauksien (diabetes, verenpainetauti, rasva-aineenvaihdunnan häiriöt) ennaltaehkäisemiseksi. Neuvolan palveluihin kuuluu myös sairaanhoidollisia toimenpiteitä.

Terveydenhoitajan puoleen voi kääntyä kaikissa terveyteen ja sairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä. Terveydenhoitajat antavat palveluja ja sosiaalietuuksia koskevaa neuvontaa sekä tiedottavat erilaisesta ryhmätoiminnasta, esim. painonhallintaryhmistä.

Aikuisneuvolan palvelut ovat maksuttomia.

Terveysasemalle vai aikuisneuvolaan?

Joskus voi olla epäselvää, kenen puoleen kuntalaisen tulisi kääntyä tarvitessaan terveysneuvontaa.

Terveysasemien sairaanhoitajat palvelevat kuntalaisia välitöntä hoitoa ja neuvontaa tarvitsevissa asioissa. Vastaanotolle voi tulla ilman ajanvarausta. Jos esimerkiksi satuttaa itsensä ja saa haavan, voi mennä terveysasemalle sairaanhoitajan vastaanotolle, joka antaa ensiavun ja tarvittaessa ohjaa lääkärin vastaanotolle tai jatkohoitoon aikuisneuvolan terveydenhoitajan luo, jos haava vaatii pitkäaikaisempaa hoitoa.

» Terveysasemat

Aikuisneuvoloiden terveydenhoitajat seuraavat asiakkaan terveydentilan kehittymistä pidemmällä aikavälillä ja vastaanotolle tarvitaan ajanvaraus. Aikuisneuvolaan on hyvä hakeutua silloin, kun vaiva ei tarvitse välitöntä hoitoa.

Huom!
Tampereen kaupungin terveydenhuolto järjestää syksyisin ja keväisin painonhallintaryhmiä, joihin haetaan erillisellä hakulomakkeella.

» Painonhallintaryhmät