Neuvolat

Valokuva: Vauvan ensiaskeleet neuvolassa. Kuvaaja: Merja Ojala.

Äitiysneuvolassa seurataan raskauden etenemistä, äidin ja tulevan vauvan terveyttä sekä tuetaan äitejä odotusaikana ja vauvan synnyttyä. Yhteistyö perheen kanssa jatkuu lastenneuvolassa.

Lastenneuvolat palvelevat alle kouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään.

Perhesuunnitteluneuvola neuvoo raskauden ehkäisyssä ja auttaa ehkäisyongelmissa yli 22-vuotiaita tamperelaisia.

Nuorisoneuvola on alle 22-vuotiaiden tamperelaisten ehkäisyneuvola.

Perheneuvolaan voi ottaa yhteyttä mm. silloin kun vanhemmat ovat huolestuneita lapsen käyttäytymisestä, sosiaalisesta selviytymisestä ja mielenterveydellisestä hyvinvoinnista.

Aikuisneuvolat vastaavat oman lähialueensa aikuisväestön neuvolapalveluista. Terveydenhoitajan puoleen voi kääntyä kaikissa terveyteen ja sairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Pneumokokkirokotteen vaikuttavuustutkimus

Tampereen kaupunki osallistuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamaan pneumokokkirokotteen vaikuttavuustutkimukseen (FinIP-rokotetutkimus).

Lasten mukaanotto tutkimukseen päättyi elokuun lopussa 2010. Tutkimuksessa mukana olevien lasten rokotukset jatkuvat syksyyn 2011. Rokotekoodit aukaistaan aikaisintaan loppuvuodesta 2011, jonka jälkeen lapsen saamaa rokotetta voi tiedustella omasta neuvolasta.

Lisätietoa:

» FinIP tutkii pneumokokkitautien ehkäisyä rokotteella
www.finip.fi