Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Etusivu Palveluhakemisto Yhteystiedot Tampere-info RSS

Etusivu
Ympäristö ja luonto
Tampereen seudun taloyhtiöt ja yhdistykset mukana ilmastotalkoissa

Normaali versio

Tampereen seudun taloyhtiöt ja yhdistykset mukana ilmastotalkoissa

Tampereen seudun ILMANKOS-kampanja jakoi maaliskuussa avustuksia paikallisille yhteisöille yhteensä 10 000 euron ilmastorahastosta. Avustusta jaettiin mm. ilmastomyönteisen ruokailun ja jätteiden lajittelun edistämiseen, asumisen ilmastovaikutusten pienentämiseen ja koululaisten ilmastotietämyksen parantamiseen. Tavoitteena on innostaa muitakin yhteisöjä mukaan ilmastotalkoisiin hyvillä esimerkeillä.

Avustettavat taloyhtiöt ja yhdistykset torjuvat ilmastonmuutosta erilaisilla viestintä- ja neuvontatapahtumilla sekä konkreettisilla ilmastoa säästävillä hankinnoilla. Monet ilmastohankkeet edistävät me-hengen syntymistä, mikä lisää asukkaiden innostusta osallistua ilmastotalkoisiin. Hankkeet toteutetaan tämän vuoden aikana.

Avustuksia haettiin yhteissummaan nähden moninkertaisesti, joten vain parhaita ilmastohankkeita oli mahdollista tukea. Tampereen kaupunki pyrkii jatkossa jakamaan ilmastorahastosta avustuksia joka vuosi.

Avustuksia jaettiin seuraaville hankkeille:

As Oy Kuhakartano, Tampere: Taloyhtiö järjestää asukkaille infoillan energiansäästöstä ja jakaa tilaisuudessa energiansäästölamppuja ja ikkunatiivisteitä. Lisäksi tilataan ulkopuolinen taho vaihtamaan ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten ikkunatiivisteitä. Taloyhtiö järjestää myös tavaroiden vaihtotorin kevättalkoiden yhteyteen ja samassa yhteydessä myös tiedotetaan kierrätyksestä.

As Oy Koivistontien Rintamamiestalot, Tampere: Yhtiö vaihtaa sähkösopimuksensa uusiutuvaan sähköön, järjestää omiin tiloihinsa kierrätystilan ja lisäksi talkoilla ommellaan yhtiölle omat nimikkokassit muovikassijätteen vähentämiseksi.

Tampereen polkupyöräilijät ry: Järjestää toukokuussa työmatkapyöräilykampanjan, jossa haastetaan kulkemaan työmatka polkupyörällä edes yhtenä päivänä Haasteen vastaanottajat osallistuvat illalliskortin arvontaan. Lisäksi yhdistys hankkii taakkapyörän autottomien tai sitä kokeilevien perheiden vuokrattavaksi.

Tamk:n englanninkielisen ympäristötekniikan koulutusohjelman opiskelijat, GLOBE: Yhdistys toteuttaa ulkomaalaisille vaihto-opiskelijoille suunnatun tempauksen, jossa kierretään ovelta ovelle tarjoamassa jätteiden lajittelun opastusta ja avustusta sekä jaetaan mm. energiansäästölamppuja.

Viholan koulun vanhempainyhdistys, Nokia: Yhdistys järjestää koulun oppilaille, heidän perheilleen ja opettajille kevätriehan ilmastonäkökulmasta. Tapahtuma sisältää pyöräradan 1.-2.-luokkien oppilaille sekä arvosuunnistuksen perheille (teemoina mm. jätteet, energiankäyttö, ravinnon ja liikenteen ilmastovaikutukset sekä luonnonsuojelu). Lisäksi tapahtumaan osallistujat saavat istutettavakseen esimerkiksi kasvin taimen.

Osuuskunta Kotipehku, Tampere: Osuuskunta organisoi taloyhtiön asukkaille lähi/luomuruoan valmistuskurssin ruokailun ilmastovaikutusten vähentämiseksi. Lisäksi panostetaan ruokapiirin toiminnan kehittämiseen ja hankitaan konsultti arvioimaan taloyhtiön maakellarin kunnostusta.

Härmälän omakotiyhdistys, Tampere: Edistää alueellaan biojätteen lajittelua tekemällä biojätekimppojen hankinnasta tiedotteen ja kyselyn sekä kannustamalla omakotitaloja mukaan biojätteen keräykseen.

Reuharin omakotiyhdistys, Tampere: Yhdistys järjestää jäsenilleen ”ilmastotekoja ruokapöydässä” –ruoanlaittokurssin.

Vaihda Virtaa –kampanja, Tampere: Kampanja järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden energiansäästöstä ja vihreästä sähköstä.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto: Yhdistys toteuttaa ilmastonmuutokseen keskittyvän mediakasvatusprojektin, joka toteutetaan yläkoulun äidinkielen tuntien yhteydessä Pyynikin koulussa. Oppilaat tutustuvat hankkeessa ilmastonmuutoksen eri teemoihin kuten liikenteeseen, kaavoitukseen ja lähiruokaan, ja tuottavat niistä mediaprojekteja.

Tampereen napapiiri: Yhdistys sai avustusta jätevaunujen ja käytetyn ompelukoneen hankintaan. Ompelukonetta käytetään talkoissa, joissa valmistetaan mm. kestovaippoja ja hedelmäpusseja.

Dodo ry. Tampereen toimintaryhmä: Tampereen toimintaryhmä järjestää elokuussa 2009 Tampereella Megapolis 2024 / Asfalttipiknik –tapahtuman teemalla ”kaupungit ja ruoka”. Tapahtuma edistää ilmastonmuutoksen hillintää järjestämällä keskusteluja mm. seuraavista aiheista: ruoan ilmastovaikutukset, ruoantuotannon piilovirtojen havainnollistaminen ja vinkit oman ruokailun ilmastovaikutusten pienentämiseen.

Kurpitsaliike ry, Tampere: Yhdistys perustaa mallikasvimaan kaupunkiviljelyn edistämiseksi. Lisäksi yhdistys järjestää neljä kurssia, joiden teemoina on kasvimaan perustaminen ja viljeleminen, polkupyörän huoltaminen ja kasvisruokailu.

Vastedes ry, Tampere: Yhdistys organisoi Tampereen Sosiaalifoorumin ja Mahdollisuuksien Tori –tapahtuman toukokuussa, teemana tapahtumassa on ilmastonmuutos.



http://www.tampere.fi/ymparistojaluonto/ajankohtaista/t090402d.html
Päivitetty 09.04.2009
© Tampereen kaupunki 2012