Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Etusivu Palveluhakemisto Yhteystiedot Tampere-info RSS

Etusivu
Ympäristö ja luonto
Omaehtoiseen ympäristönsuojeluun voi hakea avustusta

Normaali versio

Omaehtoiseen ympäristönsuojeluun voi hakea avustusta

Vuosittain jaettavat avustukset omaehtoiseen ympäristönsuojeluun ovat taas haussa 2.3.2012 saakka. Avustusta voivat hakea Tampereella toimivat yhdistykset, yhteisöt ja yksittäiset henkilöt.

Avustuksen kohteena voivat olla hankkeet, joilla edistetään ympäristönsuojelua, luonnonhoitoa tai luonnon monimuotoisuutta tai lisätään ympäristön siisteyttä ja viihtyisyyttä. Osa avustuksista myönnetään ilmastotyötä tukeviin hankkeisiin, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä tai edistävät asukkaiden toimintaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Avustusta myönnettäessä kiinnitetään huomiota avustettavan toiminnan laatuun, laajuuteen ja vaikuttavuuteen.

Avustettava tempaus voi olla esimerkiksi roskien kerääminen tietyltä alueelta, ketotalkoot ketokasvillisuuden säilyttämiseksi, talkoot vieraslajien, esimerkiksi jättipalsamin poistamiseksi luonnosta, linnunpönttötalkoot, pyöräilykampanja, infoilta energiansäästämisestä, kasvisruoan kokkauskurssi tai ilmastomyönteisten hankintojen tekeminen.

Avustusta haetaan lomakkeella, joita on saatavissa Palvelupiste Frenckellistä, Frenckelliaukio 2 B sekä kaupungin internetsivuilta www.tampere.fi/ymparistojaluonto.

Jaettavista avustuksista päättää ympäristö- ja rakennusjaosto kevään aikana. Avustusten määrä on vaihdellut 100:sta eurosta muutamaan tuhanteen euroon. Viime vuonna avustusta myönnettiin 15:lle tempaukselle.

» Avustukset omaehtoiseen ympäristönsuojeluun



http://www.tampere.fi/ymparistojaluonto/ajankohtaista/65Jk4EQUG.html
Päivitetty 09.02.2012
© Tampereen kaupunki 2012