YK:n Maailman vesipäivää vietetään ensi torstaina. Tänä vuonna vesipäivän kansainvälisenä teemana on Water and Food Security, vapaasti suomennettuna vesi ja ruuan saannin turvaaminen eli maailman ravitsemustilan parantaminen.
Tampereen Vesi on mukana Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden järjestämässä Maailman vesipäivän tapahtumassa, jota vietetään jo etukäteen tiistaina 20.3. Maksuton, kaikille avoin tapahtuma alkaa kello 11.30 TAMKin Teiskontien toimipisteessä. Päivän ohjelmaan kuuluu mm. asiantuntijaluentoja, joiden ohessa järjestetään tietoiskuja julistein ja havainnollistavin kokein.
Tampereella voi vesipäivänäkin nauttia puhtaasta, hyvälaatuisesta vedestä. Tampereen Vesi puhdistaa vettä tamperelaisten ja lähikuntien käyttöön yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kaksi kolmannesta Tampereella käytetystä talousvedestä on valmistettu pintavedestä ja loppu kolmannes on pohjavettä. Suurin osa pintavedestä otetaan hyvälaatuisesta Roineesta, Kämmenniemen ja Polson alueella Näsijärvestä. Pohjavedenottamot sijaitsevat Messukylässä, Villilässä, Hyhkyssä, Julkujärvellä ja Pinsiössä. Veden laatu täyttää hyvin terveydelliset laatuvaatimukset ja annetut laatusuositukset.
Veden laatua valvotaan jatkuvasti. Viranomaisvalvontaa tarkkailuohjelman mukaisesti tekee Tampereen kaupungin ympäristöterveys. Lisäksi Ruskon vedenpuhdistuslaitoksen omassa laboratoriossa tehdään veden laadun varmistamiseksi vuosittain yli 20 000 määritystä näytteistä, jotka on otettu raakavesilähteistä, puhdistusprosessin eri vaiheista sekä verkostosta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (461/2000) talousveden laadulle on asetettu sitovat terveydelliset laatuvaatimukset ja talousveden käyttökelpoisuutta kuvaavat laatusuositukset..
Myös jäteveden puhdistaminen on olennainen osa Tampereen Veden toimintaa, sillä jätevettä käsitellään vuosittain noin 30 miljoonaa kuutiometriä. Myös jäteveden puhtautta valvotaan. Jätevesilaboratorio tekee puhdistamoiden käytönohjauksen ja ympäristölupien edellyttämiä analyyseja.
Kansainvälistä vesipäivää on vietetty vuodesta 1993 lähtien tarkoituksena lisätä tietoa vesivarantojen vaikutuksesta taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Lisätietoa maailman vesipäivästä ja sen tämän vuoden teemasta sivuilta:
http://www.unwater.org/worldwaterday/index.html. Sivut ovat englanniksi.