Osaamis- ja elinkeinolautakunta hyväksyi kokouksessaan 10.5.2012 sopimuksen Tampereen ja 12:n muun Pirkanmaan kunnan yhteisestä ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-alueesta. Sopimuksen mukaan sen osapuolet antavat ammatillisen koulutuksen tehtävät Tampereen järjestettäviksi ns. isäntäkuntamallin mukaisesti. Sopimuksessa yhdistetään nykyisten Pirkanmaan koulutuskonsernin ja Tampereen ammattiopiston toiminnot.
Tampereen lisäksi uuden yhteistoiminta-alueen muodostavat Ikaalisten kaupunki, Kangasalan kunta, Lempäälän kunta, Nokian kaupunki, Oriveden kaupunki, Pirkkalan kunta, Vesilahden kunta, Virtain kaupunki, Ylöjärven kaupunki, Akaan kaupunki, Pälkäneen kunta ja Ruoveden kunta. Tampere toimii yhteistoiminta-alueen isäntäkuntana.
Tampereella ammatillisen koulutuksen palvelujen tilaajana on Osaamis- ja elinkeinolautakunta, johon ensi vuonna kuuluu Tampereen osalta apulaispormestari ja kahdeksan jäsentä ja varajäsentä sekä muista kunnista viisi jäsentä ja varajäsentä. Palvelujen tuottamisesta vastaa Tampereen toisen asteen koulutuksen johtokunta.
Tampereen seudun kuntien väestöpohja ja sen myötä myös nuorten määrä on kasvussa. Yhteistoimintasopimuksen tuloksena muodostettavalla uudella vahvalla ammatillisen koulutuksen järjestäjällä katsotaan olevan paremmat edellytykset tuottaa tarvittavia palveluja edullisemmin ja laadukkaammin ja siten selvitä paremmin tulevaisuuden haasteista. Vahvan organisaation katsotaan myös pystyvän tarkemmin suuntaamaan oppilaspaikkoja eri koulutustarpeisiin koko yhteistoiminta-alueella ja antamaan nuorille entistä paremmat mahdollisuudet yksilöllisten opintopolkujen muodostamiseen. Koko alueen kattavan yhteisen ja vahvan koulutuskentän katsotaan vastaavan nykyistä paremmin koko ikäluokan koulutustarpeisiin.
Yhteistoiminta-alueen palveluita tuottava henkilöstö on Tampereen kaupungin palveluksessa, joten myös Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän nykyinen yli 600 ihmisen henkilöstö siirtyy yhdistymisen mukana Tampereen palvelukseen.
Yhteistoimintasopimuksen toteuttaminen edellyttää Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymän purkamista siten, että nykyinen koulutustoiminta loppuu 1.1.2013 alkaen, ja koulutuskonserni on purettu 15.6.2013 mennessä.
Sopimus uudesta ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-alueesta menee edelleen Tampereen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.