Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Etusivu Palveluhakemisto Yhteystiedot Tampere-info RSS

Etusivu
Tampere-info
Viestintä
Eurooppa Tampereella – näyttely arkkitehtuurin historiasta Finlaysonilla

Normaali versio

Eurooppa Tampereella – näyttely arkkitehtuurin historiasta Finlaysonilla

Galleria Nottbeckissa Finlaysonin korttelissa on kevään ajan esillä kaksitoista taulua, jotka kuvaavat eripituisia arkkitehtuurin historian ajanjaksoja, aikasyvyyksiä, Euroopan, Suomen ja Tampereen historiassa. Taulut ovat syntyneet 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä arkkitehtuurin historian harjoitustöinä Tampereen teknillisellä yliopistolla.

Lähes neljästäsadasta tulevasta arkkitehdista jokainen on pienellä osuudellaan osallistunut kollektiivisten taideteosten tekoon. Harjoitustöistä on syntynyt näyttelykokonaisuus, jonka pääteema on ajallinen syvyys rakennuskulttuurin osana - sekä iloisessa että vakavassa mielessä.

Näyttely antaa kävijälle ainutlaatuisen mahdollisuuden muodostaa selkeä kokonaiskuva eripituisista aikasyvyyksistä Euroopan historiassa. Tampere on yksi niistä. Näyttelyä varten on rakennettu isokokoisia pienoismalleja ja julkaistu kattava näyttelyluettelo helpottamaan tutustumista näyttelyn sisältöön ja perusviestiin.

Kulttuuri on viljelyä ja edellyttää aikaa. Näyttelyssä osoitetaan miten ajallinen syvyys kytkee arkkitehtuurin historian tietoperspektiivin ja arkkitehtuurin kokemusperspektiivin toisiinsa. Kaikki taulut ja esineet ovat ensisijaisesti aikasyvyyden kuvauksia.

Näyttelyllä asetetaan kysymys, ja yritetään osittain vastatakin, miten meidän lähitulevaisuudessa tulee ottaa tietoisemmin huomioon aikasyvyys, jotta arkkitehtuurin rooli kulttuuritekijänä vahvistuisi.

Näyttely on Tampereen kaupungin ja Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksen yhteistyöhanke. Näyttelystä on lisätietoja TTY:n verkkosivuilla osoitteessa www.tut.fi/fi/yksikot/laitokset/arkkitehtuuri/ajankohtaista/tapahtumat/eurooppa-tampereella

Galleria Nottbeck Finlaysonin korttelissa, Satakunnankatu 18

Avoinna 10.2. – 31.5.2012

ke – pe 12 – 19

la – su 10 – 15

ma – ti suljettu

Professori emeritus, arkkitehti Tore Tallqvist esittelee näyttelyä yleisölle 8.3., 3.4., 3.5. klo 18

» Eurooppa Tampereella
Näyttely 9.2. – 31.5.2012
Sivustosta vastaa: TTY



http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/ajankohtaista/65JrT1zMC.html
Päivitetty 09.02.2012
© Tampereen kaupunki 2012