Ikäihmisten sosiaalisen sirkuksen pilotin tavoitteena oli tuoda hoitolaitoksissa asuville ikäihmisille uudenlaista kulttuuriktoimintaa, joka keskittyy itse ja yhdessä tekemiseen, osallistumiseen ja uusien asioiden oppimiseen. Pitkäaikaisena tavoitteena oli löytää uusia toimintamalleja kulttuuritoiminnan toteutamiseksi laitosympäristöissä sekä kehittää uutta toimintaa ja välineitä hoitohenkilökunnan arkeen. Yhteistyökumppanina projektissa toimi Kulttuurikeskus PiiPoo.
Sosiaalisen sirkuksen kokeilu hoitolaitoksissa sisälsi kolme osakokonaisuutta. Hatanpään puistosairalassa kokoontui keväällä 2010 sirkusryhmä, Sirkus-hapsa, joka koostui psykogeriatrisen sairaalan potilaista ja hoitohenkilökunnasta. Syksyllä 2010 järjestetty Koukkuniemen Koti-sirkuksen osallistujina oli vanhainkodin asukkaista ja hoitohenkilökunnasta muodostettu ryhmä. Ryhmä harjoitteli hoitohenkilökunnalle suunnatun koulutuksen jälkeen ja valmisti yhteisesityksen.
Tsemppi-sirkus nimiset sirkuksen työhyvinvointipajat järjestettiin alkuvuodesta 2011 hoitolaitosten henkilökunnalle. Työpajat aloitettiin yhteisellä Taiteesta ja kulttuurista voimaa -innoistusiltapäivällä.
Kokeileva sosiaalinen sirkus jatkuu Koukkuniemen vanhainkodissa tutkimushankkeena, jossa tavoitteena on RAI-arvioinnein mitata taidelähtöisen ryhmätoiminnan vaikutusta hoitolaitoksessa asuvien ikäihmisen toimintakykyyn.
Loppuraportti ikäsirkuksesta
(pdf, 1 mt)