Tampereen keskikaupunkiin kuuluvat Amuri, Hakametsä, Kaleva, Kauppi, Kissanmaa, Lapinniemi, Lappi, Niihama, Petsamo, Pispala, Pyynikki, Ratina, Tahmela, Tammela, Uusikylä.
Poiketen muista Alue-Alvareista keskustan alueen Alvari-toimintaa kokeillaan suljettuna Facebook-ryhmänä. Facebook-Alvari toimii aluksi vuoden verran.
Ilmoittautuminen ryhmään on päättynyt.
Palvelualuekartta
(pdf, 315 kt)
Tampereen keskustan alueen kulttuuri- ja liikuntapalvelut saivat kiitosta virastotalolla pidetyssä keskikaupungin asukasillassa to 13.10.2011. Ydinkeskustassa on kirjastoja, teattereita, uimahalleja ja museoita, tapahtumia, liikuntamahdollisuuksia ja nuorille toimintaa. Mitään ei koettu puuttuvan, mutta kun mennään kauemmaksi keskustan ytimestä, palveluiden saavutettavuus heikkenee, totesivat tilaisuuteen osallistuneet.
Tampere laatii parhaillaan vuoteen 2030 tähtääviä kehittämisraameja sivistyksen- ja elämänlaadun palveluverkolle. Tarkentuneita suunnitelmia on mahdollisuus kommentoida niiden valmistuttua vielä ensi vuoden puolella.
Sivistyksen ja elämänlaadun palveluverkko 2030 -aineisto
(pdf, 2 mt)
Keskikaupungin facebookilaisten mielestä parasta innostusta vaikuttamiseen syntyy, kun osallistuja huomaa kommenttiensa johtaneen käytännön tekoihin.
- Innostumisen pitää tulla ihmisestä itsestään ja siihen voi vain vähän vaikuttaa. Useimmat eivät ole edes kiinnostuneita osallistumaan, vaan ottavat asiat niin kuin ne annetaan, monet keskikaupungin alvarit totesivat. - Tampere tekee aivan tarpeeksi houkutellakseen ihmisiä vaikuttamaan.
Ryhmän jäseniltä kysyttiin myös, mikä saa heidät osallistumaan. Muutama piti poliittista vaikuttamista tai yleensä vaikuttamista tärkeimpänä syynä osallistumiseensa. Useat halusivat valvoa oman asuinalueen ja elinpiirin asioita tavoitteenaan viedä koko Tampereen kehitystä oikeaan suuntaan. Joitakin kiinnosti itse osallistumisen prosessi ja tekniikat. Haluttiinpa pitää esillä myös ympäristönäkökulmaa.
- Osallistumalla pysyy paremmin ja helposti ajan tasalla valmisteilla olevista muutoksista kaupunkikuvaan, todettiin eräässä kommentissa.
Kommentit liittyvät eCitizen 2 -hankkeen facebookilaisille tekemään kyselyyn. Hankkeeen eurooppalaiset yhteistyökumppanit laativat mm. osallistumisen käsikirjaa.
Kyselyn yhteenveto
(pdf, 22 kt)
Keskikaupungin Facebook-Alvareille järjestettiin osallistumista ja kiinnostuksen kohteita koskenut lämmittelykysely. Eipä liene yllätys, että motiivina ryhmään liittymiseen oli kiinnostus vaikuttamiseen ja oman kaupungin keskustan elinvoimaisena pitäminen.
Lisäksi keskusteluun osallistuneet odottavat, että foorumilta nousevat toteuttamiskelpoiset ideat ja ajatukset hyödynnettäisiin kaupungin kehittämisessä. Lisämaustetta ja jännitystä jäsenet saavat, kun seuraavat, taipuuko Facebook muodollisen vaikuttamisen välineeksi.
Moni korosti, että jättihankkeiden ja -hallien rinnalla, tulisi päästä vaikuttamaan kaupungin pieniinkin asioihin. Myös liikenne, viheralueet ja imago mainittiin. Lyhykäisyydessään, näitä kaupunkiaktiiveja kiinnostavat asiat, joihin voi konkreettisesti vaikuttaa.
Ryhmään on liittynyt 43 jäsentä, joiden keski-ikä on hieman yli 40 vuotta, kun taas muut alvarit ovat päälle viisikymppisiä. Facebook-Alvarin kommentoitavaksi tuodaan samoja asioita kuin muillekin Alue-Alvareille. Ryhmä toimii kokeiluluonteisesti tämän vuoden.
Facebook-Alvarin kommentit vaikuttamisesta
(pdf, 23 kt)
Keskikaupungin Alvarin Facebook-ryhmän ohje, Keskikaupungin Alvarin Facebook ryhmän liittymis ohje
(pdf, 23 kt)