Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Etusivu Palveluhakemisto Yhteystiedot Tampere-info RSS

Etusivu
Tampere-info
Tampere turvaa Oriveden kuulemisen palveluja yhdistettäessä

Normaali versio

Tampere turvaa Oriveden kuulemisen palveluja yhdistettäessä

Oriveden ja Tampereen sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistymishanketta valmistellaan molemmissa kaupungeissa hyvässä yhteistyössä. Tällä hetkellä keskeisimpiä kysymyksiä on se, miten saadaan orivesiläisten ääni kuulumaan yhdistettävistä palveluista muodostettavalla yhteistoiminta-alueella. Tampereen ja Oriveden sosiaalipalvelut yhdistetään ensi vuoden alussa ja terveyspalvelut vuotta myöhemmin.

Vuoden 2013 alusta lähtien Tampereen kaupunki vastaa yhteistoiminta-alueella molempien kuntien aikuissosiaalityöstä, toimeentulotuesta, päihdehuollosta, vammaispalveluista, lastensuojelusta, perhetyöstä ja perheoikeudellisista palveluista.

Tampereen kaupungin palvelukseen siirtyy Oriveden palkkalistoilta 11 työntekijää.

- Viime syksyn ja talven aikana on kartoitettu yhdistettävien palvelujen erot ja yhtäläisyydet, kertoo projektipäällikkö Tuukka Salkoaho Tampereen kaupungilta.

Sosiaalipalveluissa asiakkaan näkökulmasta eroja on sekä palvelujen määrässä että toimintakäytännöissä.

- Tampereella on paljon palveluita, joita Orivedellä ei ole lainkaan, Salkoaho sanoo. Hän listaa niistä esimerkkejä lastensuojelun puolelta: päihdeäitejä tukeva Päiväperho, perhepiste Nopean tekemä ehkäisevä työ sekä virka-ajan ulkopuolinen sosiaalipäivystys muissa kuin lastensuojeluasioissa.

Toimintakäytännöissä on eroja esimerkiksi toimeentulotuen käsittelyssä.

Orivedellä toimeentulotuen asiakkaat pääsevät asioimaan sosiaalityöntekijän kanssa henkilökohtaisesti, mutta Tampereella käytetään pääosin kirjallista menettelyä. Vaikeavammaisten vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalveluissa eroa on siinä, että Tampereella kuljetukset on tilattava Kuljetustenohjauskeskuksen kautta, eikä suoraan autoilijalta, kuten Orivedellä tapahtuu tällä hetkellä.

Projektipäällikkö Salkoaho vakuuttaa että palvelujen järjestämisessä käytetään tervettä harkintaa ja hyväksi todettuja käytäntöjä toteuttaen.

Tähtäimenä on kuitenkin, että palvelut järjestetään yhteistoiminta-alueella samanlaisina.

- Yksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keskeisimmistä tavoitteista on ollut, että syntyvillä yhteistoiminta-alueilla kaikkien kuntien asukkaille järjestetään palvelut yhdenmukaisin perustein. Tällöin esimerkiksi kuntakohtaisia jonoja ei palveluihin voisi syntyä.

Yhteistoiminta-alueen palveluiden suunnittelussa on kannettu erityistä huolta siitä, miten Oriveden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet taataan Tampereen tuottamiin palveluihin.

Yhdistymishanketta johtava ohjausryhmä onkin nimennyt työryhmän rakentamaan toimintamallia, jolla varmistetaan Oriveden kaupungin ja kuntalaisten osallisuus ja tiedonsaanti yhteistoiminta-alueella.

Kuntalaisten osallistumissuunnitelmaan sisältyy muun muassa yleisötilaisuuksia, joista ensimmäiset järjestetään Orivedellä tämän vuoden toukokuussa.

Ensimmäinen yleisötilaisuus on Talviaisissa 3.5., toinen Eräjärvellä 10.5. ja kolmas Oriveden valtuustosalissa 22.5. Kaikki tilaisuudet alkavat kello 18.

Tilaisuuksien tavoitteena on kertoa kuntalaisille tulevista muutoksista ja heidän osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksistaan. Mukana tilaisuuksissa on Tampereen ja Oriveden sosiaali- ja terveydenhuollon johtavia viranhaltijoita. Tilaisuuksista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Projektipäällikkö
Tuukka Salkoaho
Matkapuhelin 040 806 3086
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tampere.fi
» Orivesi - Tampere -yhteistoiminta-alue



http://www.tampere.fi/tampereinfo/ajankohtaista/66zCkoa16.html
Päivitetty 17.04.2012
© Tampereen kaupunki 2013