Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Etusivu Palveluhakemisto Yhteystiedot Tampere-info RSS

Etusivu
Tampere-info
Leinolan asukasillassa oltiin huolestuneita nuorten syrjäytymisestä

Normaali versio

Leinolan asukasillassa oltiin huolestuneita nuorten syrjäytymisestä

Nelisenkymmentä kuntalaista uhmasi takatalven tuiverrusta ja saapui vuoden toiseen pormestarin ja valtuuston yhteiseen asukasiltaan Leinolan koululle 2. huhtikuuta. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen johti illan kulkua.

Illan ensimmäisenä aiheena esitettiin huoli bussilinja nro 8 lopettamisesta. Eikö linjaa voisi säilyttää? kysyttiin. Linja helpottaa useiden koululaisten kulkemista sekä mahdollistaa asukkaiden matkat Linnainmaan seurakuntakodille ja lääkäriin. Linjan reittiä ehdotettiin yhdistettäväksi linjan 17 kanssa. Näin käyttäjämääräkin voisi kasvaa.

Apulaispormestari Timo Hanhilahti kertoi joukkoliikennelautakunnan käsittelevän joukkoliikenteen palvelutarjontaa talvikaudelle 2012-2013 kokouksessaan keskiviikkona 4.4. Hän toivoi saavansa asiasta kirjalliset huomautukset jo asukasiltaa seuraavana päivänä, jotta ne voidaan viedä lautakunnan käsiteltäväksi. Vehmaisten omakotiyhdistyksen edustaja kertoi, että he ovat tehneet asiasta kirjallisen huomautuksen jo aiemmin. Hanhilahti lupasi etsiä sen lautakunnan käsittelyyn.

Uimahallia saadaan yhä odottaa
Koilliselle alueelle on luvattu useita vuosia sitten uimahalli, mutta hanke on siirtynyt toistuvasti. Mihin ne rahat aina menevät? kysyttiin yleisön joukosta. Koillisen alueen asukkaat kokivat tulleensa syrjäytetyksi, kun aina joku muu alue menee edelle. Monitoimi-/uimahallille olisi todellista tarvetta alueella, eikä ratkaisu ole Kangasalan halli tai joku muu uimahalli Tampereella.

- Valitettavasti nyt ei ole rahaa tähän hankkeeseen. Pyynikin uimahalli saatiin juuri remontoitua ja seuraavaksi vuorossa ovat Kalevan ja Hervannan uimahallit, apulaispormestari Olli-Poika Parviainen vastasi.

Uimahallia sekä monitoimihallia puitiin monessa puheenvuorossa. Myös Pormestari Nieminen pahoitteli tilannetta ja kertoi, että 2009 alkoivat huonot ajat ja on pitänyt perata ja valita kohteita. Pyynikin uimahalli on koettu tärkeämmäksi.

Aikuinen, katso peiliin!

Nuorten syrjäytyminen huolestutti kuntalaisia. Pohdittiin, mistä syrjäytyminen johtuu ja todettiin, että aikuisten on syytä katsoa peiliin. Asukkaat kertoivat, että lapsille ja nuorille olisi saatava tiloja, missä olla ja viettää aikaa. Tässäkin yhteydessä mainittiin monitoimihallin tarpeellisuus alueelle.

- Peltolammilla on kokeiltu lapsiperheiden arjen solmujen selvittämisessä uutta toimintamallia, ja nyt se laajenee koko kaupunkiin, apulaispormestari Leena Kostiainen kertoi ja toivoi lisää rahaa perhetyölle.

Asukkaiden joukosta ehdotettiin, että myös asukasyhteisöt ja kylät panostaisivat nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja tekisivät yhteistyötä kaupungin kanssa.

Illassa keskusteltiin lisäksi tilaaja-tuottajamallista, pikaratikasta ja rakentamisesta. Päättäjät totesivat tilaaja-tuottajamallin olevan hyvä malli, kuntalaisten kuuleminen ja demokratia toteutuu tällä mallilla paremmin kuin vanha kaupunginjohtajamalli. Ilta sujui hyvässä hengessä ja huumorisävytteisiä puheenvuorojakin kuultiin. Hiihtoladut saivat kuntalaisilta kiitosta.

- Tampereella on kunnossa ainakin yksi asia, hiihtoladut, yleisö vitsaili.

Valtuustoryhmiä illassa edustivat Mikko Aaltonen (Vas.), Heikki Luoto (PS), Lasse Oksanen (TaSi), Laila Räikkä (SKP) ja Pekka Salmi (SDP). Apulaispormestari Irja Tulosen sijaisena oli tilaajapäällikkö Jari Ahvenainen.



http://www.tampere.fi/tampereinfo/osallistuminen/ajankohtaista/66fKBwNJM.html
Päivitetty 04.04.2012
© Tampereen kaupunki 2013