Tampereella otetaan käyttöön sähköinen palveluseteli erikoissairaanhoidon palveluissa. Ensimmäisiä palvelusetelillä hankittavia tuotteita ovat terveyskeskuslääkärin tarpeelliseksi arvioimat gynekologin tai ihotautilääkärin konsultaatiot ja mahasuolikanavan tähystystutkimukset. Sähköinen palveluseteli otetaan käyttöön vuoden 2012 alkupuolella.
Potilaan kannalta palvelusetelin käyttö parantaa erikoissairaanhoidon palveluiden saatavuutta. Vaativassa erikoissairaanhoidossa palveluseteli vähentää polikliinisen hoidon tarvetta ja nopeuttaa hoitoon pääsyä, koska perustason erikoislääkärin konsultaatiot voidaan toteuttaa muualla kuin sairaanhoitopiirissä tai kaupungin omassa tuotannossa.
Potilaan tarpeen palvelusetelin piirissä oleviin erikoissairaanhoidon palveluihin arvioi Tampereen kaupungin terveyskeskuslääkäri. Potilaalla on oikeus kieltäytyä palvelusetelistä, jolloin hoito järjestetään muilla tavoin.
Palveluseteli toteutetaan sähköisesti. Valtakunnallinen hanke sähköisen palvelusetelin kehittämiseksi on toistaiseksi kesken, ja ennen sen valmistumista käyttöön otetaan valmis sähköinen Smartum Oy:n ratkaisu. Smartum Oy:n järjestelmässä ylläpidetään palvelutuottajien luetteloa sekä toteutetaan varsinainen sähköinen palveluseteli.
Palvelusetelillä hankittavan palvelun antajan tulee lakisääteisten vaatimusten lisäksi Tampereella täyttää joitakin erityisehtoja. Palvelun antajan tulee olla kokenut erikoislääkäri (vastaa vähintään kolmen vuoden toimimista erikoislääkärin tehtävissä) ja konsultaatiosta tulee antaa palaute, jonka kaupunki liittää sairauskertomusjärjestelmäänsä. Lisäksi palvelusetelituottajalla tulee olla hyvä suomen kielen taito.
Palvelusetelin arvo määritellään yleisen taksan ja eri kilpailutustilanteiden perusteella arvioidun tason mukaiseksi. Sähköisen palvelusetelin käytöstä raportoidaan terveyttä ja toimintakykyä edistävien palveluiden lautakunnalle, joka myöhemmin päättää sen piirissä olevien palveluiden mahdollisesta laajentamisesta.