Bali Hai! -näyttelyssä matkataan aurinkoiselle Balin saarelle. Indonesiassa sijaitsevalla Balin saarella on rikas ja monipuolinen kulttuurihistoria. Miten traditiot ovat säilyneet nykypäivään Balin kuvataiteessa, entä miten eurooppalainen vaikutus on muuttanut traditioita? Näyttely vastaa kysymyksiin esittelemällä saaren kuvataiteen tärkeimmät virtaukset. Esillä on lähes 40 maalausta, niin perinteisempääkin paikallista tyyliä kuin näytteitä kansainvälisemmistä modernistisista suuntauksistakin.
Bali on hindulainen provinssi maailman suurimmassa muslimivaltiossa Indonesiassa. Uskonnon harjoittaminen on osa saaren asukkaiden jokapäiväistä elämää, mikä näyttäytyy monin tavoin saarella lomaileville turisteille. Uskonnon harjoittamiseen liittyvät myös kuvataiteet. Ne ovat olleet perinteisessä balilaisessa kulttuurissa uskonnollisen ajattelun heijastumia ja osa rituaalisten toimintojen kokonaisuutta. Intialaisia eepoksia ja jaavalaisia ja balilaisia tarustoja kuvittavat maalaukset elävät Balin taiteessa rinta rinnan teosten kanssa, joiden ilmaisu on meille tutumpaa kansainvälistä modernismia.
Maalaukset on ripustuksessa jaettu neljään koulukuntaan, jotka kiinnittyvät eri tavoin sekä paikallisiin että länsimaisiin ilmaisuperinteisiin. Kamasan-, batuan- ja ubudtyylejä kutsutaan perinteisiksi tyyleiksi. Niitä edustavat taiteilijat jatkavat saaren taiteen traditioita teoksissa, joiden aihemaailma perustuu tavallisesti hindulaiseen mytologiaan tai perinteisen elämäntavan ja turismin kohtaamiseen. Balilainen kuvataide on pohjimmiltaan tarinoiden kertomista. Modernistisia pyrkimyksiä edustavissa teoksissa tämä kerronnallisuus yhdistyy spontaanimpaan maalaukselliseen ilmaisuun.
Näyttelyn ovat kuratoineet Tampereen taidemuseon näyttelypäällikkö Tapani Pennanen ja kuvataiteilija Teemu Saukkonen yhteistyössä Sahadewa Galleryn johtajan Dewa Gede Sahadewan ja hänen assistenttinsa I Wayan Pratiyasan kanssa.