Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Etusivu Palveluhakemisto Yhteystiedot Tampere-info RSS

Sara Hildénin taidemuseo
Näyttely
Tulevat näyttelyt

Normaali versio

Tulevat näyttelyt





Erik Enroth 11.2.2012-6.5.2012

Erik Enrothin (1917-1975) maalaustapaa on luonnehdittu ekspressionistiseksi ja kubistiseksi. Hänen tuotannossaan toistuvat taiteilijalle läheiset aiheet kuten sirkus, urheilu, kaupunkinäkymät, tehdas- ja työläisaiheet, maisemat, henkilökuvat ja asetelmat. Enroth oli tuottelias taiteilija ja saattoi työstää yksittäistä maalausta useita vuosia, jopa sen jälkeen kun teos oli ollut jo esillä näyttelyssä. Enroth matkusteli paljon mm. Espanjassa ja Yhdysvalloissa innostuen yhtälailla New Yorkin vilskeestä kuin Arizonan luonnon muovaamasta erämaasta. Espanjassa Enrothia kiehtoi vuoristomaisemien lisäksi paikallinen kulttuuri, matkan innoittama syntyi maalauksia flamencotanssijoista, härkätaistelusta ja espanjalaisista elonkorjaajista.

Asetelmamaalauksissaan Enroth toisti häränkallo teemaa, toisinaan häränkallo on brutaalin verinen, toisinaan taas heleän vaaleankeltaiseksi kulunut. Kuolema kiehtoi Enrothia elämän lihallisuuden ja toiminnallisuuden vastakohtana ja keskeisenä asiana elämän kiertokulussa. Kiinnostava kokonaisuus Enrothin tuotannossa ovat Sirkus-aiheiset teokset, joita syntyi useita 1940-50 luvuilla. Sirkusmaailman kimallus ja loisto on jätetty taka-alalle, Enroth kuvaa viihdetyön varjopuolta, raskaan työn kuluttamia komeljanttareita.

Sodanjälkeiset ponnistelut maan jälleenrakentamiseksi innostivat Enrothia maalaamaan työläis- ja tehdasaiheita. Näissä kuvauksissa korostui työn ankaruus ja työläisten fyysiset ponnistukset. Erik Enroth avioitui 1949 Sara Hildénin kanssa. Hänellä oli työhuone Tampereella Commercen -talossa Keskustorin laidalla ja paikalliset aiheet, kuten tehdas- ja kaupunkinäkymät päätyivät teoksiin. Enroth teki useita tussipiirustuksia Tampellan tehdassaleista ja työläisistä. Piirroksia hän käytti lähdeaineistoa maalauksiaan varten. Muita Tampere-aiheita hänen tuotannossaan olivat mm. Pyynikki, Tampellan voimalaitos ja Keskustorin Vanha kirkko.

Sara Hildénin säätiön kokoelmat ja Erik Enroth Amerikassa 14.5.- 2.9.2012

Kesänäyttely esittelee modernismin klassikoita ja uushankintoja Sara Hildénin säätiön kokoelmasta. Lisäksi esillä on taidemaalari Erik Enrothin Amerikan matkan innoittamia teoksia, joissa taiteilija kuvaa näkymiä mm. Arizonasta ja New Yorkista.



http://www.tampere.fi/sarahilden/nayttely/tulevat.html
Päivitetty 17.01.2012
© Tampereen kaupunki 2012